Ritari Lave säpsähti ja valahti kuolonkalpeaksi. Hänen levoton sielunsa kamppaili lyhyen taistelun, sitten hän äkkiä tarttui nuoren ritarin käteen. "Ei, totisesti minulla ei ole siinä osaa eikä arpaa!" sanoi hän. "Jos minä olisin tiennyt mitä on tekeillä, niin en minä olisi valinnut paikkaani tälle kynnykselle. Te olitte vielä eilen vaarallinen mies minulle ja minun sukulaisilleni, ritari Hessel!" jatkoi hän jännitetyssä mielentilassa. "Riippuu vain minusta oletteko sitä vielä tänään. Se riippuu ehkä vain askeleesta tämän kynnyksen yli. Minä voin oikeuden mukaan kieltää teiltä sisäänpääsyn. Minä olen luvannut sen, riippuu vain minusta itsestäni, pidänkö sen. Te ette ole tässä silmänräpäyksessä valtakunnan drotsi eikä teillä ole mitään sanomista täällä. Minä olen nähnyt kuninkaallisen käskykirjeen. jossa teidät, viime keskiyön jälkeen kukon ensi kertaa kiekuessa, on eroitettu virasta ja tuomittu vankeuteen. Ehkä keskustelu kuninkaan kanssa voisi teidät pelastaa. Jos tässä olisi kysymyksessä ainoastaan teidän virkanne ja vapautenne, niin antaisin empimättä kuninkaan käskyn nojalla vangita teidät tällä paikalla, mutta jos todellakin teidän henkenne on kysymyksessä —"… Hän keskeytti puheensa ja tuijotti tutkivasti nuoreen ritariin, jonka kasveilla väri oli vaihtunut, ja joka seisoi kuin salaman lyömänä.
"Minä en ole ladellut teille valheita!" — sanoi drotsi Pietari toinnuttuaan. — "Te olette tällä hetkellä mahtava mies: ehkä kuninkaan ja minun henkeni ovat teidän käsissänne. Mutta siitä, mitä tänä hetkenä teette, saatte vastata kuolinhetkellänne vanhurskaan Jumalan edessä."
"Ketkä ovat nämä kaksi henkilöä, jotka ovat teidän mukananne?" kysyi ritari Lave.
"Kaupungin vouti, jonka piti viedä minut vankeuteen, ja minun aseenkantajani, joka oli läsnä salaliittolaisten neuvottelussa. Jos viivyn täällä vielä silmänräpäyksen, niin on kaikki ehkä liian myöhäistä. Veriviholliseni valvovat saman katon alla kuin me, heillä ovat ovet auki minun vankilaani ja —"
"Hyvä, minä uskon teitä!" — sanoi ritari Lave yhä levottomampana. "Olin valmis teidät syöksemään asemastanne, mutta teidän vertanne en tahdo pääni päälle, enkä minä seiso tässä kavaltamassa sen elämää, jota vartioin. Meidän väliltämme ovat tästä päivästä alkaen kaikki siteet katkaistut! Mutta — minä olin teidän isänne ystävä — ja jos minä ehkä tänäpäivänä pelastan henkenne, nuori mies, niin muistakaa silloin tätä, jos kerran minun ja sukulaisteni kohtalo joutuu teidän käsiinne!" Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, ja hän puristi melkein suonenvedontapaisesti nuoren ritarin kättä. "Minä menen herättämään kuningasta!" — sanoi hän senjälkeen varmasti ja astui nopeasti sisään kuninkaallisiin huoneisiin johtavasta ovesta.
Drotsi Pietari seisoi muutaman minuutin kuin tulisilla hiilillä. Hän kuuli ulkopuolelta kovaäänisesti vaadittavan sisälle laskemista, ja hän tunsi kamaripalvelija Raanen kimakan äänen, joka kuninkaan nimessä vaati avaamaan ovea. Henkivartiat hätkähtivät. Kaksi heistä kiiruhti käytävään katsomaan mitä oli tekeillä. Heti senjälkeen avattiin henkivartiosalin ovi, ja drotsi Pietari näki kamaripalvelija Raanen käytävässä molempien henkivartioiden välissä. Samassa silmänräpäyksessä aukeni kuninkaan huoneen ovi. Ritari Lave Litle astui nopeasti kynnyksen yli ja viittasi drotsi Pietarille. Kiireisin askelin hän totteli viittausta. Ritari Lave lukitsi kuninkaallisten huoneiden oven hänen jälkeensä ja pyysi henkivartioita asettumaan sen eteen, välittämättä katkeroittaneesta kamaripalvelijasta, joka seisoen keskilattialla julkeasti ja kovaäänisesti syytti henkivartiapäällikköä ritarivalansa rikkomisesta ja kuninkaan käskyn laiminlyömisestä.
"Saamme kyllä pian tietää onko drotsi Pietari Hessel oikeudettomasti päästetty tästä ovesta sisään tai ei", vastasi ritari Lave. — "Niin kauan kuin minulla ei ole kuninkaan käskykirjettä, on minun velvollisuuteni laskea drotsi sisään. Mutta kamaripalvelijalla ei ole tähän aikaan täällä mitään tekemistä, vaikka hän olisikin kymmenkertaisesti kuninkaan suosikki. Hyvät herrat, tehkää hyvin ja toimittakaa hänet ulos!"
Kolme henkivartiaa lähestyi raivostunutta Raanea kohotetuin keihäin. Hän puri hampaat yhteen ja heitettyään kostoa säihkyvän katseen ritari Laveen, poistui nopeasti henkivartiosalista.
KAHDEKSAS LUKU.
Henkivartiosalin ja kuninkaan makuuhuoneen välillä oli suuri, holvikattoinen sali, seiniä koristivat kullalla kirjaillut verhot, ja keskellä lattiaa oli pyöreä pöytä, jonka peitti tulipunainen kultaripsuilla reunustettu liina. Siellä kuningas vastaanotti ne, joiden kanssa tahtoi puhua, ja täällä sai drotsi odottaa sen aikaa kun kamaripojat auttoivat kuningasta pukeutumaan. Kuninkaan makuuhuoneen ovella seisoi kaunis poika vahasoihtua pidellen, hän oli noin yhdentoistavuotias, ja hänen yllään oli soihtupoikien punainen silkkitakki. Poika hieroi unta silmistään ja katseli ihmetellen ja kunnioituksella kookasta, totista ritaria, joka näin uskalsi häiritä kuninkaan yörauhaa. Hän oli pienen Eerik prinssin leikkitoveri Åke Jonsen; hän oli yhtä vanha kuin prinssi ja otti joka päivä drotsi Pietarin johdolla osaa tämän aseharjoituksiin ja koko ritarilliseen kasvatukseen. Soihtu valaisi pojan lempeät, melkein neitseelliset kasvot, hänen seistessään siinä pitkät, keltaiset kiharat valuen liinaiselle kaulukselle, ja tumman siniset silmät ihailevalla kunnioituksella kiinnitettyinä opettajaansa. Ystävällisen pojan näkeminen näytti palauttavan drotsi Petarin rauhallisuuden, herättäen hänen mieleensä rohkeita toiveita viattomuutensa ja oikean asiansa voitosta. Hän taputti ystävällisesti pojan poskea. "Hyvää päivää, Åke!" — sanoi hän — "oletko ollut liian aikaiseen jalkeilla tänä aamuna? Sinä taidat nähdä vielä unia. Nuori kuninkaasi on varmaan vielä nukkumassa?"