"Kyllä, rakas drotsi! Eilen illalla me painimme väsyksiin asti prinssi Kristofferin kanssa, ja sitten oli minun soihtuvuoroni. Olen valvonut koko yön tässä ovella. Mutta aamupuolella eivät enää silmäni tahtoneet pysyä auki, ja äsken ritari Laven tullessa sisään soihtuni oli vähällä sammua. Ettehän ole senvuoksi minulle vihainen?"
"Minä tiedän, että sinä olet rohkea ja tarkkaavainen poika, joka et tavallisesti nuku silloin kun on valvomisen aika, ja se on tärkeää, Åke. Me elämme ajassa, jolloin jo aikaisin saa oppia valvomaan ja rukoilemaan."
"Kyllä minä olen rukoillutkin!" vastasi poika: — "Minä rukoilin Jumalaa ja Pyhää neitsyttä prinssi Eerikin ja teidän puolestanne, ja kuningattaren ja kaikkien hyvien ihmisten puolesta. Mutta silmäni painuivat kuitenkin kiinni, ja jos kuningas olisi kutsunut minua, niin minä olisin ollut onneton."
"Minä annan sinulle hyvän neuvon, Åke! Jos sinun pitää väsyneenä valvoa kuninkaan tai prinssin ovella, niin kuvaile vain mielessäsi, että murhaajat vaanivat oven ulkopuolella päästäkseen sisään pahaa tekemään, Silläaikaa kun sinä ummistat silmäsi, ja vakuutan sen sinulle että pidät silmäsi auki."
"Hyvä Jumala, herra drotsi! — eihän semmoista toki milloinkaan voi tapahtua; suojeleehan hyvä Jumala ja Pyhä Neitsyt meitä siitä."
"Kyllä he suojelevatkin, muuten ei auttaisi vaikka koko maailman sotajoukot meitä vartioisivat", — vastasi drotsi, "senvuoksi elkäämme eläkö levollisina ja huolettomina maailmassa, kaikkein vähemmin sinä, joka olet tuleva ritari ja kuninkaan vartia".
Nyt kuului kuin hopeakellon hiljaista kilinää. Kuninkaallisen makuuhuoneen kaksoisovet avautuivat, ja niiden molemmin puolin seisoi kaksi poikaa soihdut kädessä. Drotsi Pietari astui taapäin, salin äärimmäiseen päähän, ja pieni Åke kääntyi nopeasti avonaista ovea kohti. Hän taivutti soihtunsa kivilattiata vasten ja astui takaisin saliin päin. Kookaskasvuinen herra astui kynnyksen yli lyhyvin, epävarmoin askelin. Hän piteli oikeassa kädessään kuin keppinä suurta miekkaa, joka oli kolmen sormen levyinen, seitsemän korttelin pituinen ja ristikahvalla varustettu, ja lyhyt viitta oli kepeästi heitetty hänen hartioilleen. Hän jäi hetkeksi seisomaan ja tähysteli terävällä, levottomalla katseella ympäri salia, kunnes räpyttävä silmä viimeinkin viivähti silmänräpäykseksi tähystämään epäluuloisena kuningattaren suosikkia, joka tervehti nöyrästi kuningasta, jääden seisomaan etemmäksi. Kuningas astui vielä pari askelta eteenpäin, sitten hän viittasi soihtupojille; he kiinnittivät soihtutangot kullattuihin messinkirinkeihin, jotka olivat niitä varten laaditut, puolen kyynärän päähän seinäverhoista. Sen tehtyään he kumarsivat kuninkaalle ja poistuivat takaperin kulkien takaisin makuuhuoneeseen, jonka ovi oli jäänyt puoleksi auki, ja jossa neljä henkivartiaa keihäineen näkyi liikkuvan. Kuningas astui niin kauas ovesta kuin oli tarpeellista, että saattoi toisten kuulematta puhua ritarin kanssa.
"Te tohditte tulla silmieni eteen, ritari Hessel, ja tähän aikaan!" sanoi hän kovalla ja kiivaalla äänellä. — "Te rohkenette esittää tärkeitä ja salaisia asioita, jotka koskevat meitä itseämme ja meidän kuninkaallisen persoonamme turvallisuutta! Jos luulette tällä uudella typerällä röyhkeydellä hankkivanne itsellenne tilaisuuden puolustaumiseen sekä armahdukseen, niin erehdytte! Puhukaa, mutta ei sanaakaan teistä itsestänne. Mikä on se asia, joka koskee minun ja valtaistuimen turvallisuutta?"
"Minä tiedän, ja voin sen todistaa", vastasi nuori drotsi rohkeasti — "että te olette tänä yönä nukkunut saman katon alla miesten kanssa, jotka kahdeksan päivää sitten solmivat Möllerupin talossa liiton valtakuntaa ja kruunua vastaan, tuon hurjapäisen marskin Stig Andersenin, kanssa."
"Todista se!" sanoi kuningas kalveten.