Prinssi tanssi huoletonna ja iloisena, pidellen Merete sisartaan kädestä. Prinsessa oli vain kahdentoista vuoden vanha ja jo melkein kihloissa ruotsalaisen prinssin, Birgerin, kanssa. Siten oli riidat uuden ruotsalaisen ja tanskalaisen kuningashuoneen välillä sovittu, sitten kuin horjuva kuningas Eerik Kristofferinpoika turhaan oli koettanut nostaa uudelleen kuningas Waldemaria valtaistuimelle, jolta hän itse oli ollut avullinen syöksemään pois häntä. Vielä luotettiin vain puoleksi rauhaan mahtavan kuningas Maunu Latolukon kanssa, ja oli kiirehditty sukulaisuuden tähden hakemaan erityistä paavillista lupaa tähän liittoon.
"Siinä taas horjuvan valtiotaitomme uhri", kuiskasi hyvin tunnettu, syvä ääni drotsi Pietarin korvaan. Vakava ritari Thorstenson oli huomaamatta lähestynyt häntä, ja katseli nyt säälien pientä, iloista prinsessaa.
"Ritari Thorstenson!" — sanoi drotsi Pietari, havahtuen vakavista unelmistaan. "Oletteko tekin tänä iltana tämän maailman turhuuden toimeton katselija? Minä arvaan kyllä ajatuksenne, urhokas ritari! Mutta ehkä te sentään olette hiukan väärässä kun niin ehdottomasti tuomitsette." Hän veti ritarin mukanaan viereiseen huoneeseen, jossa pelipöydät olivat vapaina, ja jossa he voivat rauhassa puhella keskenään. "Te surkuttelette prinsessaa", jatkoi hän. "Häntä minä vähemmin huolehdin. Ruotsalaiset toivovat yhtäpaljon kruununperillisestään kuin me omastamme. Nämä lapsikihlaukset kuuluvat nyt kerran päiväjärjestykseen, sekä ritari- että ruhtinassuvussa. Tiedättehän te, että minä itsekin olin samalla tapaa kihlattu jo kehdosta asti, enkä tuntenut itseäni siitä onnettomaksi. Se side on nyt rikottu, enkä minä tunne itseäni sen onnellisemmaksi. Alaikäisten sieluilla on enkelinsä Jumalan luona, sanoo Mestari Martinus. Jumala yksin tietää mikä meille on parasta, ja hän johtakoon meidän kohtalomme parhaaksemme. Ei taida olla pitkältä siihen, jolloin kuulemme samallaisen kihlauksen pienen kruununperillisemme ja soman ruotsalaisen kuningaslapsen välillä, jonka näimme turnajaisissa. Kuningas näkyi sitä hartaasti toivovan, enkä minä tohdi sitä vastustaa."
"Raakamaista! Inhoittavaa!" — mutisi ritari. — "Mutta minulla on teille muuta sanottavaa. Oletteko valmis matkaan?"
"Vielä ei ole aika käsissä. Niin kauan kuin kaunis herra tanssii ja koreilee tuolla sisällä, ajattelee hän tuskin valtakunnasta poistumista."
"Te tiedätte kuitenkin hänen sanoneen hyvästi kuninkaalle? Sanotaan hänen vielä tänä yönä matkustavan Schleswigiin, mutta minä tiedän kahden hyvin ylhäisen herran aikovan tänä yönä Korsörin puolelle. Ne ovat varmasti herttua ja hänen drotsinsa. Laivan, jonka he ovat vuokranneet, sanotaan olevan ruotsalaisen, mutta minä uskon sen olevan norjalaisen, ja päällepäätteeksi merirosvolaivan."
"Minä tiedän sen!" vastasi drotsi Pietari. "Meidän pieni purjelaivamme on kunnossa. Kaikki on selvänä. Tässä on minulla valtakirja. Tornborgin ritari Pentti Rimordson seuraa meitä Själlandiin. Heti kun lintu on lentänyt, lennämme me jälestä. Mutta tällä puolen salmea on hänellä vapautensa. Jos hän tahtoo kiireellä Själlandia katselemaan, niin ei häntä siitä kukaan voi estää."
"Kyllä ymmärrän!" vastasi Thorstenson. "Me teemme, myöskin vain huvimatkan tervehtiäksemme hyviä ystäviä. Flyndenborgissa ritari Lave Litlen luona voimme paraiten vartioida salmen yli meneviä."
Drotsi Pietari säpsähti, niinkuin jonkun ajatuksen yllättämänä, joka saattoi hänet hämilleen. "Hyvä on, sen voimme päättää huomenna!" — sanoi hän nopeasti. "Mutta olkaamme varuillamme. Jääkää te tänne siihen asti kunnes viekas herra poistuu linnasta! Minä lähetän aseenkantajani laivasillalle, pitämään silmällä vierasta laivaa. Ennen keskiyötä olen linnanportilla hevostemme luona." Hän puristi Thorstensonin kättä ja astui nopeasti ritarisalin läpi tanssivien ohitse. Hän astui aivan kuningattaren ohi, aikoen mennä edelleen kunnioittavasti tervehdittyään.
"Pari sanaa, drotsi Hessel!" sanoi kuningatar harvinaisen käskevällä äänellä istuutuen tuolille, vähän syrjemmäksi tanssivista. Drotsi pysähtyi ja lähestyi kunnioituksella häntä. "Mitenkä voi sairas vieraanne?" kysyi hän. "Olen pahoillani, että minä tavallani olen syypää hänen vaaralliseen sairastumiseensa."