"Se on varmasti häpeällistä ja valheellista puhetta. Oikea Skjöldung ei milloinkaan voi häväistä korkeaa sukuansa."
"Minulle se on aivan yhdentekevää", vastasi neito, "minä olisin kuitenkin tyytyväinen, jos Mads Jyde pysyisi erillään mahtavista herroista ja heidän riitaisuuksistaan. Pienempiosaiset siinä kuitenkin lopuksi saavat kärsiä, ja hänkin voi vielä joutua siellä suureen vaaraan. Muistuupa mieleeni erään laulun sanat", ja hän hyräili:
"Asemiestensä kanssa kerran ritar ratsasti käräjiin; hyvin onni suojasi herran, mutt' miehet ne hirtettiin."
"Lauletaan mieluummin joku vanhoista, hyvistä lauluista, pieni Else!" sanoi Inge neito, keskeyttäen kevytmielisen tytön puheen. "Paina mieleesi, mitä laulat, niin muistat sinäkin kerran olevasi tanskalainen tyttö."
"Se on helppoa muistaa", vastasi Else, "sillä minä en osaa ainoatakaan saksalaista sanaa ja sopertelen huonosti juutilaistakin".
"Mutta tanskalainen tyttö on uskollinen sulholleen, eikä tanskalainen mies petä maataan eikä kuningastaan. Muistatko laulua kuningas Didrikistä? Lauletaan se!" Inge neito alotti ja molemmat tytöt yhtyivät lauluun:
"Linnan herra on kuningas sekä kaiken maan, myöskin urhojen uljasten. Säilä on kirkas kourassaan. Ja kuningas on valtias linnan."
Heidän laulaessaan aukeni ovi; mutta Inge neito ajatteli vain sankarilaulua, jonka hänen äitinsä oli laulanut hänelle hänen lapsena ollessaan. Ja silloin hän aina kuvitteli kuningasta samanlaiseksi kuin Waldemar Suuri oli, ja linnaa samanlaiseksi kuin Flynderborg, jossa hän oli syntynyt ja joka oli ainoa linna, jonka hän tunsi. Laulun reipas sävel ja lapsuuden muistot, jotka se herätti hänen mieleensä, teki hänet aina iloiseksi ja onnelliseksi, ja hän tunsi itsensä turvalliseksi linnassa, jota kuningas urhoineen suojeli. Tälläkin kertaa oli sankarilaululla sama rauhoittava vaikutus. Hän oli unohtanut kaikki äskeiset huolensa, hänen silmänsä loistivat innostuksesta, ja neidot katselivat vain häneen, kun hän puhtaalla ja harvinaisen syvällä äänellään lauloi:
"Härkää talonpoika ohjailee, ja hovilainen orhin on valtias. Mutt' päämies linnojen, kaupunkein On Tanskan kuningas, Ja kuningas on linnojen herra."
Nyt vasta Inge neito ja hänen impensä huomasivat kannuksilla varustettujen saapaskorkojen kilisevän kivilattialla. He nousivat hämmästyneinä, ja Inge neitsyt hänelle harvinaisella kiivaudella. Kolme vierasta herraa seisoi keskellä salia. Yksi oli metsästäjän puvussa, molemmat toiset porvarillisissa matkapuvuissa, kuitenkin suuret ritarimiekat vaippojen alla. Ne olivat ritari Rimordson, drotsi Pietari ja ritari Thorstenson.