NELJÄSTOISTA LUKU.
Ritarien sisäänastuessa oli heitä hämmästyttänyt kauniin laulajattaren ilmehikäs esitystapa, he olivat sanattomina jääneet seisomaan, eivätkä tahtoneet häntä häiritä. Nyt he lähestyivät kohteliaasti ja tervehtivät kaunista ritarineitoa. Vaikka he eivät olleet ritarillisessa puvussa, ilmaisi heidän olentonsa ja hieno käytöksensä kuitenkin heti, että he olivat korkea-arvoisia ja ylhäisiä herroja, ja Inge neito otaksui heidät niiksi vieraiksi, joista hänen isänsä oli puhunut. Jo ensi katsauksella rauhoittivat heidän osanottavat ja ystävälliset kasvonsa hänen mieltänsä. "Tervetuloa, jalot herrat!" sanoi hän toinnuttuaan ja vastasi heidän tervehdyksensä, "minun isäni on odottanut teitä, ja on mennyt teitä vastaan. Te olette siis tulleet toista tietä kuin mitä hän otaksui. Teidän tallirenkinne tai aseenkantajanne on varmaankin ilmoittanut teille, että täällä ei ole vieraita?"
"Me olemme juuri saapuneet, jalo neito!" alkoi ritari Thorstenson puhua, "eikä meidän aseenkantajamme ole voinut sanoa meille mitään talon asioista; hän ei ole vielä ehtinyt tallia kauvemmas. En myöskään usko teidän herra isänne odottaneen meitä, luulimme yllättävämme hänet."
"Meidän hämmästykseksemme avattiin linnanportti kysymättä meiltä nimeämme ja asiaamme", sanoi ritari Rimordson. "Teidän lauluanne, jalo neiti, emme uskaltaneet keskeyttää, se oli meille rakkaana takeena siitä, että me vaikka tuntemattomina maalle ja kuninkaalle uskollisina miehinä, olimme teille tervetulleita."
"Muille ei tämä linna ole avoinna!" vastasi Inge. "Teidän nimeänne ja asiaanne ei myöskään vielä kukaan kysy, jalot herrat! Minä voin vakuuttaa teille, että olette erityisesti tervetulleita minun isäni luokse." Sen sanoessaan hän katseli luottamuksella ja mielihyvällä rohkeita, rehellisiä kasvoja. Drotsi Pietari ei ollut vielä lausunut sanaakaan, vaan seisoi hämmentyneenä ja melkein ujona hänen edessään, ja hänen hiljaisessa, vakavassa katseessaan oli omituinen hämmästyksen ja surumielisen ilon ilme.
"Astukaa lähemmäksi, hyvät herrat!" — pyysi Inge neito mieli kepeänä, ja hän tunsi itsensä täydellisesti vapautetuksi kaikista epäilyksistä isänsä luvattomien puuhien johdosta ja salaperäisten vieraiden odotetun tulon suhteen. "Te astutte täällä avonaiseen naisasuntoon, ja minä olen, totta puhuen, iloinen, saadessani täällä nähdä isäni ystäviä, jotka voivat täyttää hänen paikkansa hänen poissaollessaan. Hän poistui luotani puoli tuntia sitten, aikoen ehtiä tänne tunnin kuluttua, jos hän ei tapaisi teitä. Mies, joka sanoi olevansa teidän tallirenkinne, oli vähällä pelottaa minut täällä hämärissä. Linnaan ei muuten tavallisesti pääse näin helposti. Te olette senvuoksi minulle sitä tervetulleempia. Jos haluatte virvokkeita, jalot herrat, niin on kaikki valmiina."
Ritarit katselivat hämmästyneinä toisiinsa. "Tässä on joku erehdys olemassa, jalo neito!" sanoi ritari Rimordson. "Mutta, jos sallitte sen, niin käytämme sitä hyväksemme, jättäen selitykset siksi kunnes isänne saapuu."
"Sallikaa minun tehdä teille kysymys, jalo neito!" alkoi viimeinkin drotsi Pietari puhua, ja hän näytti nyt vasta heräävän ihmeellisen kauniista unesta, silmänsä ihaillessa kookkaan neidon avonaista katsetta ja jaloa olentoa, "suokaa minulle anteeksi, jos se teistä on sopimaton. Onko teidän ristimänimenne todellakin Inge, ja oletteko te tämän linnan päällikön, herra ritari Lave Litlen ja haen vaimovainajansa, jalon Margareta Absalon Andersonin nuorin tytär?"
"Te olette tuntenut minun äitini, jalo herra!" huudahti Inge iloisena, ja unohti siinä ilossaan kysymyksen omituisen juhlallisuuden. "Voi, ei! Te ette ole tuntenut häntä, muutenhan tuntisitte minutkin, sillä minun sanotaan olevan autuaan äitivainajani näköinen."
"Minä olen nähnyt teidän äitinne lapsuudessani", sanoi nuori drotsi, "mutta silloin ei hän enää ollut nuori, hän oli teidän pituisenne. Te olette perinyt hänen silmänsä, jalo neito! ja niinkuin kuulin, hänen syvän lauluäänensä ja rakkautensa meidän vanhoihin sankarilauluihimme. Sen laulun, jonka te äsken lauloitte, olen minä kuullut kehdossani, se vei minut takaisin aikoihin, joina minä uneksin onnellisia unelmia Waldemarien päivistä, ja linnojen ja urhokkaitten sankarien hallitsijasta."