"Siihen minä välistä sitä käytänkin" — vastasi ritari Lave. "Se on varmin paikka tässä linnassa. Tämä torni on puoleksi vedessä, ja täältä on ihana näköala salmen yli. Nyt sinä voit mennä!" sanoi hän pojalle. "Tänne ei kukaan saa tulla meitä häiritsemään! Sano tyttärelleni ja vierailleni, että heidän ei tarvitse odottaa meitä."
Poika meni. Ritari lukitsi itse raskaan oven hänen jälestään ja pisti avaimen taskuunsa.
"Kas niin, hyvät herrat, nyt olen kokonaan valmis teidän palvelukseenne. Missä tärkeässä asiassa lähettää kuningas minun luokseni kolme näin tärkeää miestä. Varovaisuuteni ei ole sallinut minun tuntea teitä ennemmin."
"Kuningas on lähettänyt meidät tärkeässä asiassa", alkoi drotsi Pietari puhua tyynesti ja varovaisesti, "ja minä, drotsi Pietari Hessel, olen valtuutettu vaatimaan tehokasta avustusta tähän asiaan jokaiselta maamme kuninkaalliselta linnanpäällysmieheltä. Matkamme tarkoitus on salaisuus, jota kukaan ei ole oikeutettu kysymään. Mutta että te, herra Lave Litle, kuninkaan palvelijana ja tämän linnan päällysmiehenä, olette velvoitettu viipymättä varustamaan meille kolmekymmentä sotamiestä ja yhden laivan, sen te näette tästä avonaisesta kirjeestä maan kaikille linnanpäällysmiehille." Niin sanoen ojensi hän hämmästyneelle ritarille avonaisen kirjeen, jonka sisällys oli mainitunlainen, ja jonka hän, paitsi omaa valtakirjaansa, viisaasti oli varustanut itselleen.
Ritari luki käskyn levottoman näköisenä ja hyvin hitaasti, niin kuin hänellä olisi vaikea saada kirjoituksesta selvää. "Tätä vastaan minulla ei ole mitään sanomista, herra drotsi!" sanoi hän lopulta. "Laiva ja miehistö on teidän käytettävänänne, milloin vain käskette. Mutta tällä tuulella, niinkuin jo itse huomasitte, ei kukaan voi ajatellakaan salmen yli menoa tänä iltana."
"Te näette samasta kuninkaallisesta käskykirjeestä", jatkoi drotsi Pietari, "että minä olen valtuutettu omalla edesvastuullani vaatimaan jokaisen kuninkaallisen päällysmiehen miehistön vangitsemaan ja viemään Sjöborgiin kenen tanskalaisen läänitysherran ja ritarin tahansa, jonka minä tapaan epäilyttävillä retkillä."
"Minä näen sen ihmetellen!" vastasi ritari Lave. "Minä toivon kuitenkin, herra drotsi, että jätätte käyttämättä niin laajan ja omavaltaisen etuoikeuden. Tiedätte itse, että semmoinen toiminta sotii selvästi kuninkaan laillisia oikeuksia vastaan. Hän ei ole oikeutettu vangituttamaan ketään, ennen kuin tämä on laillisesti syytetty kihlakunta- tai maakunta-oikeudessa, eikä ole tahtonut mukautua lain ja kutsun mukaan."
"Te unohdatte poikkeukset, ritari Lave!" vastasi drotsi Pietari. "Tämä vapautus ei koske ryöväreitä tai väkivallantekijöitä, ja vielä vähemmin maankavaltajia, ja tämän käskykirjeen nojalla vaadin minä nyt kuninkaan nimessä teitä sulkemaan linnan ja luovuttamaan minulle varmasti vartioituna jokaisen vieraan, joka tällä hetkellä on näiden muurien sisällä."
Ritari Lave kalpeni. "Te olette vähän liian ankara, herra drotsi!" sanoi hän levottomasti ja katseli ikkunaan. "Ettehän toki vaadi minua pettämään vieraitani? Heitä ei ole syytetty mistään rikoksesta, ja pelkäämättä sellaista kohtelua, he ovat luottamuksella etsineet suojaa minun kattoni alta."
"Tämä linna ei ole teidän, vaan kuninkaan!" vastasi drotsi Pietari ja näytti koettavan tukahuttaa surumielisen tunteen, katsellessaan levottomaan linnanherraan. — "Minä täytän raskaan tehtävän", jatkoi hän, "kun tavatessani kuninkaan ja isänmaan vihollisia, minun täytyy vaatia heidän vangitsemistaan, huolimatta persoonallisista suhteista. Yksi niistä herroista, joille te olette avannut tämän kuninkaallisen linnan, on lisäksi maan julkinen vihollinen: kuuluisin norjalainen merirosvo ja murhapolttaja, Tönsbergin kreivi."