"Mitä te sanotte! — Alfkreivi?" — — änkytti linnan herra ollen hämmästyvinään. "Jos se on totta, niin ansaitsen todella moitetta. Mutta minä vakuutan teille, — yksi noista herroista oli minulle aivan tuntematon — hän tuli herttuan seurassa, enkä minä mitenkään voinut uskoa" — —
"Minä tahdon vielä uskoa teitä, herra Lave, vaikka kaikki todistaa teitä vastaan. Ettekö te myöskään tiedä, että teidän ylhäisen ystävänne ja vieraanne aseenkantajana on kuuluisa ryöväri Niilo Rauhaton?"
"Te pelotatte minua, jalo herra!" änkytti linnanherra hyvin hätääntyneenä — "jos olisin voinut uneksiakaan sellaisesta, eivät he milloinkaan olisi astuneet jalallaan tähän linnaan. Mitä nyt on tehtävä? Jos linna on täynnä ryöväreitä ja pettureita, niin tuskin koko väkemme riittää heitä vastustamaan."
"Pahus vieköön! Kyllä me siitä huolen pidämme!" alkoi nyt Thorstenson kärsimättömänä puhua. "Avatkaa vain heti ovi, herra ritari, nyt te tiedätte meidän asiamme."
"Kohteliaisuutta minä kuitenkin ensiksi pyydän itselleni, ja asiaa on tarkasti punnittava", vastasi ritari Lave viivytellen. "Niin vaarallisten pahantekijöiden kanssa saa olla varuillaan. Minä annan heti pihavoudille salaisen merkin, että hän sulkee portin ja kaikki ulko-ovet." Hän juoksi hätäisenä aukinaisen rautaristikko-ikkunan luokse ja huusi käheällä äänellä: "Lukitkaa portit, miehet! Ei ainoata elävää sielua saa päästää ulos." Samassa hän veti taskustaan esiin suuren avaimen ja löi sillä rautaristikoita.
"Avaa mieluummin ovi meille!" sanoi drotsi Pietari, tehden nopean liikkeen ottaakseen avaimen hänen kädestään, mutta samassa silmänräpäyksessä kuului etäinen kilahdus vedessä olevilta kiviltä, tornin alapuolelta.
"Mitä te teitte, herra drotsi!" huudahti ritari, muka äärettömästi pelästyneenä. "Te riistitte avaimen minun kädestäni, nyt olemme kaikki täällä vangittuina. Salmi kohisee voimakkaasti, ei kukaan voi kuulla meitä, eikä tänne uskalla kukaan tulla niin lähelle, että voisi pelastaa meidät. Ja minun tyttäreni, lapsi parkani. Nyt hän on yksin niiden petturien ja ryövärien joukossa."
Kaikki olivat hämmästyneitä.
"Teidän tyttärenne!" huudahti drotsi Pietari kiihkeän levottomasti. "Ei, ei!" lisäsi hän rauhoittavasti, "häntä täytyy ryövärin niinkuin petturinkin kunnioittaa! Herttua ja hänen drotsinsa eivät kuitenkaan ole raakoja, kunniattomia väkivallantekijöitä, vaikka heillä onkin roistoja seurassaan. Jos olisitte ollut levoton tyttärenne tähden, herra Lave, niin tuskinpa olisitte itse tuonut hänen luokseen niin vaarallisia vieraita, ja ehkä te ette myöskään olisi hukuttanut vankilanne avainta."
Ritari Lave vaikeni ja käveli levottomana edestakaisin. Drotsi Pietari ja Rimordson katselivat hätääntynyttä linnanherraa tutkivin katsein, joissa samalla kuvastui suuttumus tästä omituisesta vankeudesta juuri tärkeimpänä hetkenä. Kukaan heistä ei enää epäillyt, että herttua oli tuntenut heidät, ollen selvillä heidän matkansa tarkoituksesta. Oli varmaa, että hän nyt käyttäisi kaikki keinot päästäkseen pakoon ja toteuttaakseen rohkeat suunnitelmansa. Siitä olivat drotsi Pietari ja hänen ystävänsä vasta noustessaan torniin tulleet selville. Thorstenson ja Rimordson olivat senvuoksi hyväksyvästi katsoneet toisiinsa, kuullessaan drotsin rohkean päätöksen ottaa kiinni herttua omalla edesvastuullaan huolimatta siitä, että kuninkaallinen valtakirja oikeutti heidät ottamaan tämän askeleen vasta sitten, kun he tapasivat herttuan skånelaisella alueella. Nyt oli tämä uusi, rohkea yritys tehty tyhjäksi, ja sillaikaa kun linnanherra täällä jakoi vankeuden vastenmielisten vieraittensa kanssa, pitivät herttua ja hänen vaarallinen seurueensa kyllä huolen siitä, että joutuivat täydelliseen turvaan. Kun nämä ajatukset nopeiden salamoiden tavoin välähtelivät drotsi Pietarin ja viisaan Rimordsonin mielessä, purki Thorstenson suuttumuksensa mitä kiihkeimpiin syytöksiin levotonta linnanherraa vastaan, kutsuen tätä empimättä viekkaaksi petturiksi, joka avusti kapinoitsijoita ja muukalaisia merirosvoja. Hän koetti heti murtaa oven auki, hyökäten raudoitetuilla saappaankoroilla sitä vasten, mutta turhaan. "Toimita heti ovi auki!" huusi hän raivostuneena, vetäisten esiin pitkän miekkansa — "tai, pyhän Knuutin nimessä, saatte maksaa sen hengellänne, raukkamainen, viekas petturi!"