"Ei ole aikaa hukuttaa hetkeäkään!" sanoi herttua levottomana. "Jos emme heti saa saattojoukkoa, niin matkustamme yksin. Ovathan hevoset valmiina?"
"Ne ovat satuloituina linnanportaiden edessä, herra! Mutta kuulkaa, nyt he tulevat!"
He kuulivat linnassa levottomasti liikuttavan, asestettua väkeä juoksi edestakaisin. Suuren salin itäiseltä sivulta näki linnanpihalle. Sieltä he nyt kuulivat melua ja kiirehtivät levottomina ikkunaan. "Linnanportti lukitaan, herra!" sanoi ritari Abilgaard. "Katsokaa, piha on täynnä sotaväkeä."
"Jumalan nimessä, mitä tämä merkitsee? Onko meidät petetty?" huudahti herttua. "Tule. Tyko, täytyyhän täältä päästä ulos, meidän täytyy lähteä!"
Salissa oli neljä suurta ovea. Kaksi niistä oli lukossa. He astuivat kolmannelle. Se ei ollut lukittu. He avasivat sen nopeasti, mutta ulkopuolella seisoi kuusi asestettua miestä, linnan varusväkeä, Tanskan vaakuna kypäräpäähineissään.
"Täältä ei kukaan mene ulos!" huusi korskea ääni heitä vastaan. He kiirehtivät pelästyneinä neljännelle ovelle, mutta ennen kuin he ennättivät sinne, avautui se, ja drotsi Pietari seisoi heidän edessään, yhdessä ritari Thorstensonin ja herra Rimordsonin kanssa, mukanaan tanskalaiseen ritaripukuun puettu vanhempi herra, linnanpäällysmiehen päällikkösauva kädessään. Se oli Helsingborgin linnanherra. Häntä seurasi kaksitoista asestettua miestä.
"Kuninkaan nimessä, teidän aseenne, hyvät herrat!" sanoi drotsi Pietari rauhallisesti: "te olette meidän vankiamme".
"Mitä? Minkä vuoksi?" huudahti herttua polkaisten jalallaan kivilattiaan. "Kuka rohkenee vangita herttua Waldemarin?"
"Minä, drotsi Pietari Hessel ja nämät tanskalaiset ritarit, teidän herranne ja kuninkaanne nimessä."
"Minä en tunne teitä. Teillä ei ole minkäänlaista oikeutta vangita? jalosyntyistä herttuaa ja vapaata, kuninkaallista läänitysherraa!"