"Silloin ainakin tunnette kuninkaan nimen ja sinetin, korkea-arvoinen herra!" vastasi drotsi Pietari, ojentaen hänelle valtakirjansa.
Herttua luki sen, silmät suuttumuksesta säkenöiden. "Se on laiton!" huusi hän, "se sotii valtakunnan lakia ja oikeutta vastaan, minua ei ole syytetty missään kihlakunnan-käräjissä tai maakuntakäräjissä. Minä panen laillisen vastalauseen tätä toimenpidettä vastaan, katsoen sen mielivaltaiseksi ja oikeudettomaksi. Te olette minun todistajani, linnanpäällysmies, julistaessani tämän valtakirjan kelpaamattomaksi. Minä vastaan maan ja kansan edessä siitä että hävitän sen." Tämän sanoessaan repäisi hän kuninkaallisen valtakirjan ja heitti sen lattialle. "Kuninkaan sukulaisena ja Etelä-Juutinmaan herttuana käsken minä nyt teidän", jatkoi hän ruhtinaallisella valtiasäänellä, "heti vangitsemaan tämän ylvästelevän herran, joka uskaltaa väärinkäyttää kuninkaallista valtaa moiseen laittomaan toimenpiteeseen".
Linnanherra katseli miettiväisenä vuoroin herttuaan, vuoroin drotsi Pietariin, ja näytti epäröivän mitä olisi tehtävä. Thorstenson helähytti kiukustuneena miekkansa kivilattiaan, ja Rimordson näytti aikovan puhua, mutta drotsi Pietari ehti ennen häntä. "Täällä ei ole kysymys siitä, onko tämä toimenpide laiton tai ei", alkoi drotsi puhua, "ja onko kuninkaalla oikeus vangituttaa tämä korkea ruhtinaallinen herra, ennen kuin hänet on syytetty maakunnankäräjillä, siitä vastatkoon kuningas itse. Te olette nähnyt minun valtakirjani ja kuninkaallisen käskykirjeen, niitä ei voi tehdä tyhjiksi. Niiden nojalla minä vaadin teidän viipymättä ja vastustelematta tottelemaan kuninkaan tahtoa. Jos te ette tahdo sovinnolla jättää minulle aseitanne, hyvät herrat, niin olen pakoitettu käyttämään väkivaltaa."
Drotsi Pietarin rauhallinen ja varma esiintyminen saattoi herttuan hämille, ja karkoitti linnanherran viimeisetkin epäilykset. "Tällä hetkellä teidän täytyy taipua välttämättömyyden mukaan, jalosukuinen herttua!" sanoi vakava herra kohteliaasti ja kumartui itse ottamaan kuninkaallisen valtakirjan. "Ehkä kaikki on erehdystä, ja te voitte siitä vielä puhdistautua ja nostaa kanteen tätä herraa vastaan jos hän on väärinkäyttänyt kuninkaallisen vallan. Tällä hetkellä hän on siihen täydellisesti oikeutettu, ja häntä on senvuoksi toteltava."
Herttua puri hammasta ja ojensi drotsi Pietarille miekkansa, katsomatta häneen. Ritari Abilgaard seurasi herransa esimerkkiä, ja katkeroituneet valtiovangit eivät puhuneet enää sanaakaan. Linnanherran kohteliaasti kysyessä halusivatko he minkäänlaisia virvokkeita ennen laivaan menoa, puisti herttua suuttuneesti päätään. Hänen aikoessaan lähteä, ympäröi taaja sotilasryhmä molemmat tärkeät vangit. Drotsi Pietari ja hänen seuralaisensa lausuivat kohteliaasti hyvästi linnanpäällysmiehelle, joka antoi drotsille takaisin rikkirevityn valtakirjan ja saattoi heidät kaikki laivasillalle. Vielä ennen auringon nousua, purjehti drotsi Pietari täysin purjein tärkeiden vankiensa kanssa Själlandia kohti. Flynderborgin kapinalliset sotamiehet olivat jätetyt Helsingborgin linnanherran huostaan, joka toisella laivalla toimitti heidät sidottuina Örekrogiin. Siinä Klaus Skirmenille oli ollut kyllin tekemistä. Hän katseli nyt isäntäänsä ylpeillen ilosta, mutta piti kuitenkin varansa, ettei ylimielisellä ilmeellä loukkaisi vangittuja herroja. Kun ritari Thorstenson ja herra Rimordson hetken seisoivat yksin drotsi Pietarin kanssa peräsimen luona, puristivat he luottamuksella hänen kättään ja kiittivät hänen onneaan.
"Mutta harmillista on kuitenkin olla teidän kanssanne vaarallisilla seikkailuilla!" mutisi Thorstenson: "ennenkuin minä olen tilaisuudessa kunnolla käyttämään hyvää miekkaani, olette te miekka huotrassa parilla sanalla ehtinyt toimittaa paljon enemmän".
"Teidän hyvä miekkanne taitaa olla meille liiankin pian tarpeen", vastasi drotsi Pietari, hillityllä äänellä. "Se uhkayritys, johon olemme ojentaneet kätemme, taitaa olla suurempi kuin uskotaan."
Totiset ritarit eivät puhuneet sen enempää keskenään. Heidän ruhtinaallinen valtiovankinsa ei kunnioittanut heitä sanallakaan. Salaten katkeruutensa hän taipui kohtaloonsa. Vankeustoverinsa kanssa hän käveli edestakaisin laivankannella, sen näköisenä, kuin hän olisi isäntänä laivassa, lopulta näyttäen välinpitämättömältä ja iloiselta. Mutta drotsi Pietari huomasi hänen katseessaan kostonhimoisen toivon ilmeen, joka saattoi hänen mielensä hyvin vakavaksi ja huolestuneeksi. Istuessaan peräsimen luona, näki valpas drotsi taas Flynderborgin synkät tornit. Hän heitti surumielisen silmäyksen pieneen torninikkunaan, josta hän yöllä oli nähnyt valon tuikkavan. Ikkuna oli sulettu ja näytti olevan sisäpuolelta peitetty tummalla verholla. Koko mahtava linna, johon hän ei tällä kertaa halunnut poiketa, lepäsi puoleksi sumuun verhoutuneena rauhallisena kevätaamuna, näyttäen hänestä yhtä synkältä ja salaperäiseltä kuin oma tulevaisuutensa ja onnettoman isänmaansa kohtalo.
* * * * *
Pian oli tunnettua koko maassa, että herttua Waldemar ja hänen drotsinsa olivat viedyt vangittuina Sjöborgin linnaan. Tämä kuninkaan ja hänen toimeliaiden miestensä uskalias askel oli hämmästyttänyt tyytymättömiä aatelisherroja, ja nyt näytti siltä kuin uskaliaimmatkin läänitysherrat olisivat kadottaneet rohkeutensa niskoitella kuningasvaltaa vasten eivätkä enää ajatelleet kapinoida valtakunta; ja kruunua vastaan. Suuri joukko Tanskan mahtavinta aatelia, sekä monta vierasta ruhtinasta koettivat saada sovitetuksi tätä kuninkaan ja herttuan välistä vaarallista riitaisuutta, koettaen saada nuoren, harhaanjohdetun herttuan vapautetuksi vankilasta, mutta toinen kuukausi toisen perästä kului ilman sanottavaa muutosta. Kuten tavallisesti matkusteli kuningas kesän aikana ympäri maata ja vietti talven Riibenlinnassa. Drotsi Pietarin sanottiin taas olevan hyvin suosiossa, ja niihin ehtoihin herttuan vapauttamisesta, jotka drotsi ja vanha, ankara ritari Jon katsoivat tarpeellisiksi turvatakseen kruunua, epäiltiin täydellä syyllä nuoren, rohkean herttuan tahtovan alistua, niin kauan kuin hän voi luottaa mahtaviin liittolaisiinsa sekä omassa maassa, että sen ulkopuolella.