"Senkin saatana!" huudahti rostokkilainen, valahtaen kalman kalpeaksi. "Me olemme kaikki hänen vallassaan. Mitä nyt on tehtävä?"
"Meidän täytyy tinkiä heidän kanssaan", vastasi gotlantilainen. "Pois tieltä, kaikki miehet! Antakaa minun puhua näiden herrojen kanssa. Olette tainneet keksiä sukkelan sotajuonen, jalo herra ritari", alkoi nyt herra Henrik kohteliaasti. "Mutta koska me hengenvaaratta emme voi ottaa asiasta selvää, niin me tyydymme olosuhteiden pakoittamina tunnustamaan teidän tällä kertaa ovelasti yllättäneen meidät. Minne meidän kolme miestämme ovat joutuneet, arvoisa herra?"
"He ovat saaneet palkkansa ja makaavat täällä kuolleina", vastasi ritari. "Ja niin käy teille kaikille, jos tahdotte ilman vilppiä kanssamme taistella. Me otamme vastaan kolme kerrallaan kuiviltaan; mutta jos tulee useampia, niin otamme veden avuksi. Heittäkää nyt heti tänne alas meidän omat hyvät miekkamme, tai muuten saamme koetella kuka on paras uimari."
"Te olette kunnialla voittanut vapautenne, jalo ritari", vastasi gotlantilainen. "Jos te tahdotte luottaa sanaani, niin voitte vapaasti astua tänne meidän joukkoomme; me olemme rauhallista väkeä emmekä me halua kilpailla teidän kanssanne asetaidossa. Aseenne te saatte heti, mutta yhdellä ehdolla, ankara herra ritari, te saatte käyttää niitä vain puolustukseksenne, mutta ette saa hyökätä meidän päällemme niin kauan kun olette täällä laivassa. Siitä minä vaadin takeiksi teidän ritarillisen kunniasananne."
"Se olkoon teille annettu kunniani kautta!" huusi Helmer, ja heti kaksi miekkaa heitettiin alas heille.
"Me viemme teidät vahingoittumatta maihin Köpenhavnin satamaan, jalo herra", jatkoi Henrik Gullandsfar, "jos te vain lupaatte vaieta kaikesta siitä, minkä enkä olette sattunut kuulemaan, ja mikä voisi saattaa meidän suosiomme ylemmillä ilmoilla horjumaan sekä vahingoittamaan kauppaamme ja liikettämme."
"Kielellään taistelkoot kaupustelijat ja lain väärentäjät", vastasi ritari ylpeästi. "Minä en viitsisi uhrata sanaakaan juorutakseni siitä mitä olen kuullut teidän mainioista aikeistanne ja suunnitelmistanne; mutta tästä hetkestä asti julistan teille kaikille taistelun elämän ja kuoleman uhalla. Siihen asti kunnes olen astunut maihin olkaa rauhassa, mutta senjälkeen kun olemme eronneet saatte varoa itseänne."
"Aivan niin", sanoi gotlantilainen. "Me suostumme ainakin aluksi ehdoitukseenne. Pysykää nyt vain hiljaa, niin pääsette parin tunnin kuluttua maihin."
Laivalta kuului äkäistä ja levotonta murinaa. Muutamat rohkeimmista merimiehistä nurisivat häpeällisen rauhan tulleen solmituksi molempien vankien kanssa, ja Henrik Gullandsfaria syytettiin raukkamaisuudesta ja petoksesta; mutta ei kellään ollut halua laskeutua laivaruumaan ja uskaltautua taisteluun urhokasten vankien kanssa, joilla oli sekä laiva, että miehistö vallassaan. Lopulta oli kaikkien pakko alistua. Berner Kopman oli vaiti, ja viisas gotlantilainen oli ottanut päällikkyyden. Hän käski jokaisen menemään aivan tyynesti töihinsä, ja häntä toteltiin vastustelematta. Laivaherra itse seisoi kokassa hehkuvin poskin ja silmät pyörien, ja hän koetti suurella ruumiillaan peittää miestä, jolla, oli yllään musta munkinviitta, ja joka kuiskasi salaa hänelle ja käänsi alati selän laivan perää kohti.
Alkoi tuulla rivakammin. Tuuli oli suotuisa, ja ennen päivällistä liukui laiva Kallebonrannalle, Amager saaren ja Solbjergin vihreiden niittyjen välille, mihin Köpenhaminan etukaupunki Västerbro sittemmin perustettiin. Oli kaunis kevät päivä. Itäiseltä puolelta, niinkutsutulta Tioniemeltä eli Linnasaarelta, kohosi auringonpaisteessa veteen kuvastuen ylevä, äsken uudelleen rakennettu Axelhuus, muureineen ja tornineen. Tänne rakennettuna oli linna aivan erillään kaupungista, ja kun sinne ei ollut minkäänlaista siltaa, kulettiin sinne vain veneillä ja lautoilla. Linnasaaren takaa näkyi kaksi muuta tiheästi rakennettua pikkusaarta, minne näytti olevan vilkas veneliike. Se oli kauppalaivurien lastauspaikka Bremerholm (sittemmin Hammelholm), missä Bremerkauppiaiden pakkahuoneet kohosivat melkein Axelhuusin korkuisiksi. Rostokkilaislaivaa ei ohjattu suureen satamaan, josta kaupunki oli saanut nimensä, vaan se kulki Kissansalmen kautta. Tämä sittemmin täytetty ja asutettu Kallebonrannan lahti ulottui osaksi myöhemmin syntyneille Raatimiehen- ja Länsikadulle asti, muodostaen tähän kaupungin laitaan oivallisen sataman kauppiaslaivoille. Molemminpuolin kissansalmea nähtiin joukko pieniä rakennuksia, seinät savella rapatut ja katot oljista tai kaisloista; rakennusten välissä oli kaalimaat ja pienet puutarhat, aidan ja orjantappurapensaikon ympäröiminä. Laivasillan lähellä oli pyhän Klemensin pieni kirkko.