"Oletteko mielettömiä?" huusi munkki. "Teettekö väkivaltaa Jumalan huoneelle?"
"Ei mitään puhetta! Työntäkää auki ovi, miehet!" huusi johtaja. "Ei pyhä Pietari eikä Neitsyt Maria ole meihin suuttunut; pyhän Nikolauksen luona me tahdomme kuulla messumme. Hyvä on, lapset, nyt on se kirkkolaki kumottu!" Kirkonoven olivat voimakkaat lyönnit murtaneet auki. Kapinalliset virtailivat hurjin voitonhuudoin kirkkoon vetäen dominikaanin mukanaan.
"Taitaapa tästä tulla hiukan rauhaton hartaushetki, ankara herra", sanoi asepoika. "Säästäkäämme mieluummin hurskauden vaatimuksemme toiseen kertaan. Katsokaa, tuolta tulee uutta väkeä! Ei, näettekö, heillä on keihäät ja miekat mukanaan. Luulenpa heidän aikovan hyökätä Axelhuusiin."
"Se on minulle mieleen", huudahti ritari Helmer iloisesti. "Itsevaltiaan piispan sortovaltaa eivät tanskalaiset kauempaa jaksa kestää. Taisinpa tulla tänne sopivaan aikaan: saan täällä kylläkin toimintaa. Jos he aikovat ampua piispanpesää, niin minä opetan heidän tekemään sen niin että osuvat. Jää sinä tänne satamaan pitämään silmällä pippurisaksaa, Knuut. — Minä menen uljaitten porvarien avuksi." Tämän sanottuaan ritari Helmer kiirehti nopein askelin Gammelstrandille, missä levottomat pyövelijoukot törmäsivät yhteen hurjin kapinahuudoin.
YHDEKSÄS LUKU.
Axelhuusissa näyttiin jotenkin huolettomasti ylenkatsottavan näitä kaupungissa ilmeneviä levottomuuksia, jotka olivat jo kestäneet pari päivää, vaikka lievemmässä muodossa. Piispan hyvin varustettu linna oli eristettynä saarella, ja ne lautat, joita tavallisesti käytettiin ylikulkiessa, olivat näinä levottomina aikoina satamassa linnan korkeiden muurien suojassa, joten kaikki yhteys linnansaaren ja kaupungin välillä oli katkaistu. Etäisyys kaupungista ei kuitenkaan ollut sen suurempi kuin että Axelhuusia voitiin ampua Gammelstrandilta, sekä nuolilla että lingoilla, kun nämä vaaralliset sotakoneet ymmärryksellä asetettiin toimimaan. Axelhuusin parvekesalissa istui kaupungin hengellinen ja maallinen herra, Roskilden mahtava piispa Juhana, vakavasti keskustellen korkeiden vieraittensa, arkkipiispa Grandin ja kardinaali Isarnuksen kanssa. Arkkipiispan oikealla sivulla istui hänen uskollinen ystävänsä, Metsäluostarin mahtava apotti. Grandin valtuutettu, kaniikki Nikolaus Bunkeflad Roskildestä oli myöskin läsnä, samoin kuin kööpenhaminalainen kaniikki Hans Rodis, joka oli auttanut häntä pakenemaan Sjöborgista. Parvekesalin suuren pöydän ympärillä istuivat myöskin kardinaalin famulus ja hänen kirjurinsa, sekä kaksi italialaista pappia, jotka kuuluivat hänen seurueeseensa. Muukalaisen kardinaalin vuoksi keskusteltiin latinaksi. Linnan herra, vähäpätöinen roskildelainen piispa, näytti, mahtavasta ja käskevästä ryhdistään päättäen, ottaneen esikuvakseen arkkipiispan, jonka rinnalla hän kuitenkin näytti hyvinkin mitättömältä, vaikka hän täällä olikin sekä suuren Grandin että kardinaalin suojelijana. Hän heitti silloin tällöin tarkkaavan katseen ikkunasta kaupungille ja yhä lisääntyvään kansan vilinään Gammelstrandenilla, siltä ilmaisematta pelkoaan ja levottomuuttaan. Arkkipiispa Grand ei ollut vielä toipunut kovan vankeutensa tuottamista seurauksista. Hänen pöhöttyneet jalkansa lepäsivät pehmeällä jakkaralla, ja hänen kalpeilla kasvoillaan oli synkän katkera ilme. Jokainen liike näytti tuottavan hänelle tuskaa, koko hänen elinvoimansa oli ikäänkuin keskittynyt suuriin leimuaviin silmiin. Hän istui syviin ajatuksiin vaipuneena ja tuijotti vaieten eteensä. Salaperäinen hymyily pienissä silmissään luki kardinaali kirjelmää, jonka hänen kirjurinsa juuri äsken oli laatinut.
"Elkää uskoko häntä, kunnianarvoisa herra veli", kuiskasi Metsäluostarin apotti arkkipiispan korvaan. "Hän on salaisesti kuninkaan puolella, minä tiedän sen — hän tavoittelee teidän arkkipiispanistuintanne."
Grand vavahti, pui suonenvetoisesti nyrkkiä, mutta vaikeni ja loi tutkivan katseen paavilliseen nuntioon.
"Pyhän isän nimessä ja hänen puolestaan", alkoi nyt kardinaali ja kohotti punaista tonsuurihattua, "ennenkuin kuninkaalliset lähetit astuvat eteemme, kehoitan minä vielä kerran loukkaantunutta veljeä myönnytyksiin ja jonkinlaiseen tyyntymiseen. Siinä sopimuksessa, jonka minä olen antanut ennakolta laatia, ja jonka sisällyksen te nyt tiedätte, arkkipiispa Grand, olen minä, teidän omia vaatimuksia noudattaen, ankarimpien hengellisten oikeuskäsitteiden mukaan, määrännyt Tanskan kuninkaan antamaan teille niin suuren korvauksen kylistä, kaupungeista, linnoista ja maallisista tiluksista, että arvelenpa hänen hylkäävän esityksemme."
"Ja minä hylkään sen myöskin, näilläkin ehdoilla", vastasi arkkipiispa kiivaasti. "Rikkomistansa minua ja minun pyhää säätyäni vastaan, ei kuningas Eerik voi sovittaa täydellisesti edes kruununsa menettämisellä."