"Kuka sinä olet?" kysyi Åke kovalla äänellä, luoden häneen samalla tutkivan katseen. "Mitä sinä täällä teet, roisto?"
"Rosvotko?" sanoi kokki tekeytyen tyhmän näköiseksi. "En minä teitä rosvoksi luullut. Mutta enpä tahdo kieltää, että hiukan pelästyin hevosianne, enkä juuri mielinyt tyhjävatsaisena tulla vastaanne."
"Hyvä Jumala, miesparka on hullu", sanoi kuningas. "Åke, anna hänen mennä rauhassa. Jos hän kuulikin keskustelumme, niin ei siitä ole vahinkoa."
"Kyllä, herrat, nälkäiset hevoset merkitsevät jotakin, korkea herra!" jatkoi Martti katsellen kuningasta huomattavan osanottavasti. "Valkoinen hevonen merkitsee voittoa ja pikaista tuomiota Herran vihollisille — sanoo isä Yrjänä" —
"Sitä parempi!" sanoi kuningas vilkkaasti ja antoi hänelle pari kultarahaa. "Mene Jumalan nimeen! Sinä sanoit yksinkertaisuudessasi totuuden: valkoinen hevonen on minun."
"Mutta veripunainen merkitsee kapinaa — ja keltainen ruttotautia", jatkoi Martti ja hän näytti olevan liikutettu vastaanottaessaan kuninkaan lahjan ja suudellessaan hänen kättään. "Katsokaa senvuoksi minä pelästyin kun näin teidän noiden kahden elukan välissä. — Muuten minä olen raihnainen syntinen. Minä olen pyhiinvaellusmatkalla omieni ja muiden syntien tähden, ja nyt minä tahdon rukoilla teidänkin edestänne, korkea herra." Näin sanoen hän astui nopeasti tien yli ja oli kadonnut metsään.
"Mitä hän tarkoitti punaisella ja keltaisella hevosella?" kysyi kuningas vakavana. "Hurskaat luostariherrat tekevät kansan taikauskoiseksi meidän suhteemme."
"Se mies ei ollut hullu eikä kuuro", vastasi Åke. "Hän tahtoi vain sanoa jotakin mieliksi Teille, päästäkseen vapaaksi. Nuo maankulkijat eivät katso lempein silmin meidän ankaraa marskiamme; tuon punaisen ratsun, jolla hän tänään ratsastaa, hän muuten pari päivää sitten vaihtoi teidän veljeltänne, junkkari Kristofferilta. Minun keltainen hevoseni on kaikkialla tunnettu, ja senjälkeen kun tulin pannaanjulistetuksi olen minä kansan silmissä täydellinen rutto ja onnettomuus teidän rinnallanne."
Nämä vakavat mietteet kokin puheiden johdosta keskeytti äkkiä metsäkoirien melu, niiden hyökätessä äänekkäästi haukkuen tiheään orjantappurapensaikkoon. "Metsäriistaa!" huusivat metsästäjät. Mutta odotettujen metsäotusten sijaan juoksivat molemmat piiloutuneet pakolaiset ulos pensaikosta. He olivat heittäneet yltään talonpoikaistakit ja mytyt selästään pelastaakseen kepeissä asenutuissaan pakenemalla; mutta näin he ilmaisivat itsensä ja herättivät epäluuloja. Marskin käskystä otettiin heidät heti kiinni ja tuotiin metsästysseurueen eteen.
"Mitä tämä on?" huudahti kuningas säpsähtäen. "Olemmeko täällä ihmismetsästyksellä! Mitä tämä merkitsee?"