"Hänelle, jota tarkoitat, minä en ikinä voi antaa anteeksi", keskeytti kuningas hänet kiivaasti. "Hän istui ylinnä isäni salamurhaajien neuvottelussa — istukoon hän senvuoksi alinna valtakuntani rikollisten joukossa. Ellei paavi tahdo häntä tuomita, niin minä teen sen itse. Hänen vertansa minä en halua; mutta koko ikänsä hän olkoon kunniaton ja lainsuojaa vailla."
"Oikeudenmukaisesti voi kuitenkin ainoastaan paavi tuomita hänet, minun kuninkaani!" huomautti Åke. "Ja niin kauan kuin hän istuu täällä vangittuna, ei hän voi puolustaa asiaansa oikean tuomioistuimen edessä; senvuoksi olisi minun mielestäni kohtuullista —"
"Ei, Åke!" keskeytti kuningas hänet — "ei ole viisasta eikä oikeudenmukaista päästää irti tätä vangittua murhaajaa, että hän valheella itsensä vapauttaisi ja tulisi kunnioitetuksi samanmielistensä parissa; viisasta se olisi vain minun oman rauhani ja onneni saavuttamiseksi" —
"Ja myöskin maan ja valtakunnan", vastasi Åke. "Se on ainakin varmaa, herra kuningas, että niin kauan kuin tämä vaarallinen vanki istuu Sjöborgissa, ei drotsi Hesselin eikä valtaneuvos Litlen onnistu saada teidän naimasopimuksenne lupakirjaa. Ja jos oikein ymmärsin viekkaan Isarnuksen viittaukset, niin oli hänellä jo salainen valtakirja paavilta panna täytäntöön onneton Veilesäädös sekä teitä että koko valtakuntaa vastaan."
"Ja jos niin olisi", sanoi kuningas nousten, "niin luuletko sinä todellakin minun ja valtakunnan senkautta joutuvan kirotuiksi? Uskaltaisivatko Tanskan piispat ja papit toteuttaa interdiktin heidän kuningastaan ja kansalaisiaan vastaan? Olethan sinä itse, rakas Åke, minulle osoittamasi uskollisuuden tähden, ollut kaksi vuotta arkkipiispan pannaan julistamana, ja olethan siltä pysynyt terveenä ja hyvissä voimissa? Onko ainoakaan pappi Tanskassa uskaltanut sulkea sinulta kirkonovea, kun olet astunut sinne minun rinnallani, tai kieltänyt sinulta ehtoollisen minun läsnäollessani?"
"Mutta pyhä isä ei olekaan vielä vahvistanut minun kiroustani", vastasi Åke. "Ja kuitenkin, herra kuningas, minua värisyttää sitä ajatellessakin: moni rehellinen kansalainen luo minuun katseen, joka surettaa ja melkein kauhistuttaa minua. Pannansäde on hirvittävä vangitun rikollisenkin kädessä — minut se olisi maahan nujertanut, ellei minulla olisi sitä toivoa, ettei vanhurskas Jumala taivaassa välitä kuningasmurhaajan kirouksista. Pyhä isä on sen varmasti poistava minun oikean asiani ja teidän rukouksenne tähden."
"Se hänen täytyy tehdä!" huudahti kuningas kiihkeästi. "Muuten minä opetan sinut uhmaamaan vääryyden valtaa. Ehkäpä piakkoin sekä minä että koko Tanskan kansa joudumme saman kohtalon alaiseksi, rakas Åke. Mutta, jos Jumala ja pyhä Neitsyt sen suovat, ei se saa meitä lannistetuksi eikä saatetuksi häviöön — siitä uskallan antaa vaikka henkeni ja kruununi." — —
"Taivaan Jumalan nimessä, jalo herrani ja kuninkaani!" huudahti Åke pelästyneenä, mutta hän ei saanut enempää sanotuksi, sillä kuningas viittasi hänelle nopeasti huomattuaan samassa pyöreät, punakat kasvot, jotka jännitetyn tarkkaavasti kuuntelivat sen puun takaa, jonka vieressä he seisoivat. "Kuka siellä?" kysyi kuningas. "Se ei ole meidän metsästäjiämme! Seisotko sinä siellä urkkimassa, mies?"
"Vieras kulkija!" sanoi Åke kiivaasti. "Tule tänne, kuka sinä olet?"
"Mitä herroilla on asiaa?" sanoi Martti astuen esiin. "Minä luulin teidän puhuneen minulle. Katsokaas, minä olen huono kuuloinen, niin että jos teillä on minulle asiaa, saatte huutaa kovaa."