Nuorin sisar huudahti pelästyneenä tuon hurjan uhkauksen kuullessaan, mutta vanhin koetti saada hänet vaikenemaan tyynnyttämällä häntä.
"Heitä on kohdeltava oikeudenmukaisesti ja kaikella ritarillisella kunnioituksella", sanoi Åke rauhallisesti. "Se on minun kuninkaani tahto ja ehdoton käsky, jota minä aijon tarkasti noudattaa."
"Herra drotsi, minä olen Kallundborgin linnan päällysmies!" huudahti prinssi suuttuneena. "Minä huolehdin niistä vangeista, jotka sinne lähetetään. Ratsasta heidän mukanaan, Palle! Ilmoita linnanpäällikölle minun tahtoni! Te vastaatte minulle siitä, että niitä totellaan!" Hän sanoi vielä muutaman sanan eräälle seuralaisistaan, mutta niin hiljaa, ettei kukaan muu sitä kuullut. Sen sanottuaan hän käänsi hevosensa ja ratsasti takaisin seurueensa luo. He erosivat kukin omalle taholleen; mutta se prinssin ritareista, jolle hän oli kuiskannut, liittyi drotsi Åkeen ja hänen vankiensa seuraan.
Tämä vastenmielinen seuralainen oli paksu, lyhytkaulainen herra, jonka sinipunervien täysikuukasvojen vastenmielinen ilme oli raaka ja aistillinen. Häntä kutsuttiin yleisesti herra Palleksi, ja hän herätti huomiota kallisarvoisella, mutta mauttomalla puvullaan, koettaen komeudessa kilpailla itse kuninkaan kanssa. Teeskennellen nuorekasta vallattomuutta hän koetti salata ikäänsä, joka jo läheni viiskymmenlukua. Hän oli vielä naimaton, mutta väsymätön kosija, joka tahtoi esiintyä uhkeana ritarina ja kaikensäätyisten kaunotarten väsymättömänä voittajana. Hän ei ollut kuninkaan suosiossa, ja oli senvuoksi liittynyt prinssi Kristofferin seurueeseen hänen kamaripalvelijanaan. Kansan kesken hän oli huonossa maineessa niiden monien vähemmin arvokkaiden seikkailujen, tähden, joista kansa olikin sepitellyt pilkkalauluja. Hän ratsasti hetken aikaa ääneti drotsi Åken rinnalla ja häntä näytti harmittavan tämä odottamaton matka. Myöskin Åke vaikeni ja jatkoi matkaa häneen katsomatta.
"Ehkä minun läsnäoloni on teille vaivaksi, herra drotsi!" keskeytti viimeinkin herra Palle äänettömyyden — "Eipä ollut tämä matka minullekaan mieleen. Junkkari oli tänään pahalla tuulellaan, eikä hän silloin kärsi minkäänlaista vastaansanomista; olisinpa muuten toivonut vapautusta näin vastenmielisestä tehtävästä. Kyllähän minä sen tiedän, että kun te toimitte kuninkaan nimessä, voin minä junkkarin puolesta silloin yhtä hyvin jäädä kotiin."
"Totta puhuen, ritari Palle, se on minunkin mielipiteeni!" vastasi Åke välinpitämättömällä äänellä ja kiirehti hevostaan.
"Minulle on samantekevää miten lempeästi tai ankarasti teidän vankejanne, kohdellaan", jatkoi herra Palle, "mutta ymmärrättehän toki itsekin, että jos minä en toimita herrani käskyä Kallundborgin linnanherralle, niin joudun varmasti junkkarin vihoihin, ja sitä en totisesti halua muutaman maankuleksijan tähden."
"Te ette luultavasti kuullut, kun minä mainitsin noille herroille näiden naisten nimen ja syntyperän?" kysyi Åke hiljentäen ratsunsa kulkua, ja mittaili uhkaavin katsein raakaa seuralaistaan. "Heidän syntyperästäänkin huolimatta te olette velvollinen osoittamaan kunnioitusta näille kunniallisille tanskalaisille tytöille, ja tällä kertaa minä olen heidän suojelijansa kaikkia mahdollisia loukkauksia vastaan."
"Ai, ai! Te olette hiukan kiihkeä, herra drotsi!" vastasi Palle. "Kuka ajattelee näiden kauniiden lasten loukkaamista? Eihän se heitä halvenna, vaikka he ovatkin juoksennelleet ympäri maata paljasjaloin; nythän heidät kuletetaan säätynsä mukaisesti kunnialliseen valtiovankilaan. Näyttääpä siltä kuin olisivat kauniit vangit vastapalkaksi vanginneet meidän ritarillisen drotsimme."
Tuo hävytön solvaus kohotti veren Åken poskille. "Teidän luvallanne, herra Palle", sanoi hän vaivoin hilliten vihaansa — "tästä kulkee tie Kallundborgiin; se on kyllin pitkä ja leveä meille kaikille, eikä meidän tarvitse olla toistemme tiellä. Tahdotteko te ratsastaa edellä tai jälessä, me asetamme kulkumme sen mukaan. Mutta jos tahdotte pitemmältä kunnioittaa meitä seurallanne, niin saatte käyttäytyä kunnollisesti tai — te ymmärrätte minut —" hän löi miekkaansa ja vaikeni.