"Minun tieteni hän ei ole saanut kovaa kohtelua osakseen", vastasi kuningas. "Sitä tapaa millä meneteltiin häntä vangittaessa minä suuresti paheksuin, ja sitä, mitä tapahtui täällä minun alaikäisyyteni aikoina, minä en hyväksynyt. Urhokkaan drotsi Thorstensonin panin senvuoksi viralta — minä kadotin hänessä uskollisen, vaikka ehkä liian ankaran ja innokkaan ystävän; mutta omalle veljelleni olen antanut ankarat nuhteet. Ilkeämielisen valtiorikoksellisen tähden on häiritsevää erimielisyyttä tullut minun ja veljeni välille, joka syvästi surettaa minua ja voi koitua vaaralliseksi maalle ja valtakunnalle. Voiko kohtuudella vaatia minulta enempää?"
"Jalo herra ja kuningas!" alkoi Torkkeli Knuutinpoika lämmöllä puhua. "Te suotte minulle luottamuksen, jota minä suuresti pidän arvossa, tuntien ansaitsemattomaksi sen kautta saamani kunnianosoitteen. Minä voin, Jumalalle kiitos, vapaasti ja avomielisesti siihen vastata: minä toivon, että teidän ja minun kuninkaani välinen kaksinkertainen sukulaisside on solmiva teidän kesken pysyvän liiton; mutta minä en tahdo väärinkäyttää teidän luottamustanne. Elkää uskoko minulle mitään sellaista, jalo herra, jota toivoisitte etten minä tietäisi, jos minun joskus, siitä Jumala varjelkoon meitä, uskollisuudesta omaa kuningastani ja isänmaatani vastaan, täytyisi tulia teidän ja Tanskanmaan viholliseksi! Siinäkin asemassa ollen minun täytyisi kunnioittaa ja ihailla teidän ylevää luonnettanne, ja minä tiedän, että te ette käsitä minua väärin."
"En, herra Torkkeli Knuutinpoika!" vastasi kuningas ojentaen hänelle kätensä "Joskin teidän tänään tai huomenna, uskollisena ruotsalaisena valtiomiehenä, täytyisi olla minun viholliseni, niin minä en kuitenkaan käsittäisi väärin teidän sydäntänne ja ritarillista mieltänne. Teidän kunnioituksenne on minulle suuriarvoinen. Vastatkaa minulle vapaasti! Uskotteko te minun tässä asiassa toimineeni väärin?"
"Kyllä, herra kuningas!" vastasi marski Knuutinpoika. "Antakaa siis minun vastaukseni olla kysymyksenä, mihin te paraiten voitte itse vastata! Jos valtaneuvos Jon ja drotsi Hessel olisivat olleet teidän luonanne tänä aikana, uskotteko te, että te silloinkin olisitte siirtänyt niin kauvaksi sen sovinnon tarjouksen, jonka minä kuitenkin arvelen olleen päätarkoituksena teidän harvinaisen pitkään oleskeluunne täällä?"
"Ei minun, vaan vangitun rikoksellisen tulee ottaa ensimäinen askel sovintoon", vastasi kuningas. "Mutta nyt olen minä ikävystynyt tähän pitkään odotukseen. Tässä, minulla on valmis sovintoehdoitus, jonka olen antanut drotsin laatia. Huomenna tahdon tavata vangin" —
"Miksei vielä tänä iltana, jalo kuningas!" sanoi marski Knuutinpoika. "Jos te olette valmis sovintoon, niin silloin te sallitte minun onnellisena hetkenä olla neuvonantajanne. Teidän oman hartaimman toiveenne täyttyminen on ehkä lähemmässä yhteydessä tähän yritykseen kuin itse uskotte" —
"Hyvä on! Tahdon nähdä hänet vielä tänä iltana — vielä tällä hetkellä", sanoi kuningas ja vetosi kellonnauhasta. Kamaripalvelija astui sisään. "Sano linnanvoudille, että vangittu arkkipiispa tuodaan tänne!" Kamaripalvelija kumarsi ja poistui. Kuningas heittäytyi tuoliinsa vaipuen syviin ajatuksiin. Torkkeli Knuutinpoika aikoi poistua.
"Ei, jääkää! Minä pyydän teitä!" sanoi kuningas ja vaikeni taas hetkeksi, "tänä yönä isäni murhattiin", — alkoi hän puhua liikutuksesta väräjävin äänin. "Se mies, jota nyt odotan, oli murhaajien ensimäinen neuvonantaja. Teidän tulee olla todistamassa, etten minä ole kostonhaluinen enkä vääryyttä rakastava; mutta teidän tulee myöskin nähdä, etten minä oman korkeimman onneni tähden silmänräpäykseksikään voi alentaa itseäni ja unohtaa mihin minua se kruunu velvoittaa, jota kannan. Lukekaa! Vain näillä ehdoilla hän vapautetaan." Näin sanoen hän ojensi valtionhoitajalle pöydällä olevan kirjoitetun pergamenttilehden. Torkkeli Knuutinpoika luki sen hiljaa, ja kuningas tarkasti hänen kasvonilmeitään hänen lukiessaan. "No, mitä sanotte?" kysyi hän kiivaasti. "Eikö minun vaatimukseni ole kohtuullinen ja oikeutettu, — valtakunnan ja kruunun turvallisuutta — sovintoa kirkon kanssa — kuuliaisuutta maanlaeille niin kauan kuin hän on minun alamaiseni, — omassa asiassani minä en tahdo tuomita — majesteettirikoksentekijänä tuomitkoot hänet paavi."
"Minun täytyy tunnustaa, herra kuningas, teidän vaatimustenne olleen lempeämmät kuin olin odottanut. Jos teidän syytöksenne häntä vastaan ovat täydellisesti oikeutetut, niin tahtoisin sanoa tätä sovintoa ylevämieliseksi — ja kuitenkin — mahtava herra — kuitenkin minä epäilen hänen allekirjoittavan sitä: Luopuminen Hammerhuusista" —
"Siitä linnasta hänen täytyy luopua", keskeytti hänet kuningas. "Maankavaltajalla ei ole oikeutta omistaa linnaa maassa. Vaikka hän istuisi pyhän Pietarin istuimella — niin hän on minun alamaiseni."