Tämän korisevan äänen kuullessaan vartijat heittäytyivät pitkälleen, lattialle ja rukoilivat Ave Mariansa. Linnanvouti vapisi ja tutisi, mutta Martin pulleat posket olivat tulipunaiset ja hänen silmistään tihkui vettä kuin jostakin salaisesta ponnistuksista, ja samalla hän puristi yhteen huulensa, seisoen aivan kuin pelästyksen lamauttamana.
"No saakoon hän sitten sen mitä pyydetään", sammalsi linnanvouti. "Jos täällä ovat moiset temput kyseessä, ei junkkari Kristoffer eikä kukaan muukaan voi vaatia että minä tässä asettaisin sekä sieluni että ruumiini vaaranalaiseksi. Anna sinä vain piispan herkutella, Martti, anna hänen syödä ja juoda itsensä vaikka kuoliaaksi, jos se häntä miellyttää. Mutta pakenemaan häntä ei päästetä, vaikka hänellä olisi tuhat paholaista auttajana."
"Sen estäminen taitaa tulla teille kovinkin vaikeaksi, hyvä isäntä", vastusteli Martti muka huolestuneena. "Tuonlaiselle mylvijälle ei liene kovinkaan vaikeaa lentää avaimen reijästä piispa mukanaan."
"Sen tahdon nähdä ennenkuin sen uskon", sanoi linnanvouti, joka näytti toipuneen pelostaan. "Kyllähän sinä, Martti, olet kelpo mies, mutta taidatpa olla hiukan taikauskoinen ja yksinkertainen. Luulenpa tässä muuten olevan jonkin kepposen tekeillä; mutta sen minä sanon sekä sinulle että teille toisille: jos huomaan petollisuutta tai että jokin teistä on vähimmänkin osallinen näihin pirunjuoniin, niin saatte sen kalliisti maksaa. Teidät poltetaan elävältä tai kidutetaan niin totta kuin laki ja oikeus vallitsevat maassa."
"Herra meitä varjelkoon!" huudahtivat pelästyneet vanginvartijat yhtaikaa.
"Sen minä sanon teille", jatkoi linnanvouti, "ei tämä ole muuta kuin pelkkää kujeilemista ja petkutusta. Koetellakseni häntä tuolla alhaalla minä tahdon jonkun aikaa antaa hänelle hyvää ruokaa sekä annan puhdistaa hänen huoneensa. Mutta jos hän panee toimeen vielä muita kepposia niin joutuu hän taas takaisin koiranluolaan. Ja sen minä sanon teille, miehet, että jos joku teistä uskaltaa auttaa hänet pakoon, niin hirtetään teidät joka mies. Saatte nyt kaikki kolme valvoa täällä tämän yön."
"Oi, voi, emme me uskalla, ankara isäntä!" rukoili vanha vartiamies. "Jos paholainen mellastelee täällä tornissa, niin me emme uskalla olla täällä ilman Martti-mestaria. Eikö hän saa jäädä istumaan luoksemme?"
"No, jää sitten noiden typerien miesten luo täksi yöksi, Martti", sanoi linnanvouti. "Sinä olet kuitenkin heistä järkevin. Minä kyllä siitä palkitsen sinut, ja huomenna kyllä toimitan tänne miehiä, jotka eivät pelkää."
"Se on minulle yhdentekevää", vastasi Martti rohkeasti. "Kyllä minä pidän miehet virkeinä tämän yötä. Sen, jolla on hyvä omatunto, niinkuin teillä ja minulla, ei tarvitse pelätä pirunvehkeilyjä."
"Se oli oikein sanottu, Martti. Mutta saata nyt minut ensin alas portaita. Äsken kumartuessani alkoi minua hiukan pyörryttää. Ja sinä voitkin samalla tuoda ruokaa ja juomaa vangille ja teille kaikille."