He poistuivat molemmat nopeasti parvekesalista.
Keskellä linnanpihaa seisoi synkkä kreivi Henrik käsi isänsä miekalla ja kuuluisa madonnankuva riippuen mustalla rintahaarniskalla. Hän jakoi käskyjä linnanvoudille ja hänen väelleen. Hänen sotaratsunsa odotti satuloituna linnanportilla, ja joukko rautapukuisia ratsumiehiä odotteli vaieten ja vakavina tallin edessä. Sven Tröst astui kuin uneksien pihan poikki, hän näytti aivan vaipuneen omiin ajatuksiinsa. Mutta kreivi Henrikin katse osui häneen ankaran epäluuloisena. Nyt astui kreivi Juhana hänen luokseen ja koetti vetää kreivin huomion puoleensa puhumalla hänelle vangitusta prinssistä. Hän kuvasi prinssin kieltäytymisen vapautus-ehtojen täyttämisestä mitä kauniimmassa valossa, jonkinlaisena haaveellisena mielijohteena, joka pian voitettaisiin. Kreivi Henrik kuunteli häntä mitään vastaamatta, hänen katseensa oli yhä kiintynyt Sven Tröstiin.
"Minun kuninkaani nimessä", huusi nyt Stig Antinpoika kovalla ja ankaralla äänellä miehilleen, viitaten Sven Tröstiin. "Sitokaa minun karannut aseenkantajani tuolla! Vartioikaa häntä tarkasti! Hän oli osallinen salaliitossa kuningas Kristofferia vastaan. Senvuoksi joutukoon hän meidän kuninkaamme tuomittavaksi. Nyt kai aikonee hän etsiä täältä suojaa."
Ritari Stigin miehet täyttivät herransa käskyn, ja Sven Tröst katseli ihmetellen Stig Antinpoikaa, mutta huomasi hänen tarkoituksensa ja antoi tyynesti sitoa itsensä.
"Anteeksi ankaruus, jota olen pakoitettu käyttämään teidän linnassanne minun kuninkaani vihollista kohtaan, herra kreivi", sanoi Stig Antinpoika kääntyen kohteliaasti kreivi Henrikin puoleen. "Samaa takaa-ajo-oikeutta, jonka Lübeckin liitto on suonut teille teidän isänne kataliin murhaajiin nähden, olisi minun kuninkaani sallittava käyttää niitä kohtaan, jotka ovat pettäneet ja ahdistaneet hänen onnetonta isäänsä."
"Hm! Ettekö itse olleet yksi heistä?" mutisi kreivi Henrik säpsähtäen. "Eiköhän teidän aseenkantajanne silloin toiminut teidän käskystänne. — Mutta olettehan te valtiomies, herra marski. Tietänette kai mitä teette. Teidän tuomio-oikeutenne ei kuulu minuun. Ei ainoakaan petturi löydä turvaa minun luonani." Kreivi Henrikin epäluulo Sven Tröstiä kohtaan näytti häipyneen, eikä hän sen enempää välittänyt hänestä, "Hirttäkää se musta koira tuonne ikkunan alle, ennenkuin huomisaamun messuun soitetaan!" ärjäsi hän linnanvoudille, noustessaan ratsunsa selkään. "Ei hän tarvitse pappia eikä sakramenttia."
Kreivi Juhana ja Stig Antinpoika nousivat nyt ratsujensa selkään jättäen Rendsburgin seurueineen, jonka joukossa myöskin Sven Tröst oli. Heti kaupungin ulkopuolella erosi kreivi Henrik ja hänen synkkä sotilasjoukkonsa vaieten ja salaperäisesti heistä, eikä kukaan tiennyt minne he menivät. "Hänellä on varmasti uusi kostontuuma mielessä", kuiskasi kreivi Juhana. "Ja me saamme nähdä, että hän rikkoo liiton niin pian kun se on hänelle eduksi."
"Niin kauan kuin Niilo Ebbenpoika on kostamatta, hänellä tuskin on tärkeämpiä asioita mielessä," vastasi ritari Stig. "Meidän pitää itse voida pitää hänet aisoissa ennenkuin hän on lopettanut sen verikoirametsästyksen, mihin annoimme hänelle apua." Stig Antinpojan viittauksesta irroitettiin Sven Tröst kahleistaan, ja hän seurasi molempia Slesvigiin, Gottorpin linnaan.
Seuraavana aamuna, ennenkuin vielä soitettiin messuun Rendsburgissa, kuuli vanha Arvi Smålantilainen, prinssin vielä nukkuessa, omituista liikettä vankilan rautaristikon takaa. Hän kuuli myöskin ankaran linnanvoudin äänen: "Hinatkaa ylemmäs, senkin elukka, olkoon vaikka itse paholainen!" senjälkeen kuului melua ja miesten raakaa naurun rähmää. Arvi arveli hirttämisen olevan tekeillä eikä halunnut katsoa ulos ikkunasta. Kamalaa naurua jatkui yhä linnanvoudin uudistaessa käskyänsä. "Elkää puhelko, miehet! Meidän armollista herraamme on toteltava täsmällisesti, ja hän on oikeassa; musta peto ei ole papin eikä ehtoollisen tarpeessa."
"Se puree!" huusivat jotkut. — "Joutukaa!" huusivat toiset. "Paholainen se on — noitaukko. Sen me kyllä tiedämme — se on hänen vanhoja keinojaan —. Vetäkää!"