"Hyvä! Olkoon niin. Nyt ei siitä enempiä epäilyksiä!" sanoi kuningas kiivaasti. "Oletteko laatinut armahduskirjeen?"
"Tässä se on, armollisin kuningas! Se on kunniaksi sekä teidän sydämellenne että viisaudellenne. Sillä te voitatte heti koko kansan sydämen. Minä olen teidän suostumuksellanne itse ulottanut teidän ylevämielisen anteeksiantonne niihin, jotka nyt pelkäävät entisten laittomuuden aikojen ja teidän onnetonta isäänne vastaan tekemiensä rikkomusten seurauksia. Tässä kohden te olette viisaampi ja varovaisempi kuin teidän autuas setävainajanne, muuten niin ylistetty kuningas Meenved, ja — totisesti! Ihanampi on anteeksi antaa kuin rangaista ja kostaa!"
"Hyvä on!" vastasi kuningas päätään nyökäyttäen — "minkä voin kynänvedolla voittaa, siihen en tarvitse verenvuodatusta." Hän luki nopeasti sen asiakirjan, jonka piispa ojensi hänelle. "Hyvä on! Armahdusjulistus ulottuu kaikille — paitsi Ebbesenille ja hänen ystävilleen. He ovat ja pysyvät minun vihollisinani. Sen olette itse sinetillä vahvistanut. Elleivät Geertin pojat häntä surmaa, on häntä ahdistettava. Mutta — sillä ei ole kiirettä!"
"On kuitenkin surullista, herra kuningas!" alkoi piispa taas huolestuneen näköisenä puhua, "ja se painaa raskaasti mieltäni, että meidän onnettomana aikanamme suurimmistakin yrityksistä puuttuu se puhtaus ja selvyys, joka voi poistaa jumalaapelkäävän sielusta kaikki epäilykset ja vahvistaa kansojen onnen korkeimman totuuden ja vanhurskauden sinetillä. Minä voin Jumalan edessä kutsua synnittömäksi yhtävähän Ebbesenin tärkeää tekoa kuin sitä valtioviisasta suunnitelmaa Tanskan pelastukseksi, johon minun itseni on teidän kanssanne täytynyt suostua ja se vahvistaa. Meidän syntisen aikamme kirous on siinä että se heittää varjonsa kaikkeen, niin ettei yksikään sielu, joka tahtoo ottaa osaa aikansa tapahtumiin, voi pysyä puhtaana sen tartunnasta."
"Muuttakaa aika, hurskas herra piispa!" sanoi kuningas kärsimättömän reippaasti. "Muuttakaa maa taivaaksi, jos voitte! Tehkää sitten meidät pyhimyksiksi, jotka aikojen kirjassa seisovat pyhimyskehän ympäröimänä, palmunoksat kädessä niinkuin pyhät marttyyrit kuvaraamatussanne! Jos tahdotte edelleen seurata minua mutkikkaalla tielläni, hurskas herra, niin elkää milloinkaan kiusatko minua epäilyksillänne siitä, mikä kerran on tapahtunut tai päätetty! Esittäkää niin paljon kuin vain haluatte vastaväitteitä sitä vastaan, mitä minä en vielä ole päättänyt! Mutta ei sanaakaan sitä vastaan, joka jo on päätetty, — kuinka muutoin voin saada nämä sekavat asiat selvitetyiksi?"
"Suokaa minun kuitenkin lausua eräs toivomus, herra kuningas!" jatkoi piispa. "Se koskee teidän omaa onneanne, eikä se minun tietääkseni ole mitenkään esteenä teidän entisille päätöksillenne — —"
"Mitä se on? Puhukaa suoraan, herra piispa, mutta lyhyesti, sillä minua kaivataan. Ritari Podebusch odottaa minua ulkona katselemaan ihanaa jumalatar-kulkuetta."
"Oi! Varokaa petollisia jumalia ja jumalattaria, armollinen herra!" huudahti piispa kiihkeästi, "varsinkin näitä Rügenin sisaruksia! Minä aijoin juuri pyytää teidän lähettämään heidät pois eikä viedä heitä Tanskaan mukananne." —
"Minkävuoksi, Herra piispa?" kysyi Valdemar punastuen. "Mitä teillä on näitä kauniita, hauskoja ihmisiä vastaan?"
"Yksinkertaisen kansan ajatukset noituudesta ja loihtimisesta lienevät vain taikauskoa ja pakanuuden jätteitä" — jatkoi piispa, "mutta jos uskoisin ihmisillä olevan tällaisen yliluonnollisen ja helvetillisen noituusvoiman, niin luulisinpa silloin tämän rügeniläisen herran ja hänen lumoavan sisarensa omaavan sen. Uskokaa minua, herra kuningas. He laskevat ansoja teidän nuorelle sydämellenne; he eivät tuo onnea eikä siunausta mukanaan Tanskalle."