Ritari Folgvard katsahti hämmästyneenä sekä kuninkaaseen että piispaan, joka salaa iski hänelle silmää.
"Minun olisi helpompi suorittaa tämä tehtävä teidän mieliksenne, jos teidän armonne suvaitsisi itse ilmaista minulle teidän tahtonne!" alkoi hän nyt puhua, koettaessaan vaivoin salata epätietoisuuttaan siitä, mistä puhuttiin, sekä äärimmilleen jännittyneen mielentilansa. — "Se maailmankokemus ja ymmärrys, jonka luulette minulta puuttuvan, ylhäinen herra, tekee minulle tämän tehtävän hyvin arveluttavaksi." —
"Sen itse parhaiten tiedätte! Minulla ei nyt ole aikaa sellaiseen!" keskeytti kuningas hänet terävästi. "Seuratkaa tämän arvoisan herran määräyksiä! Te saatte hänen kanssaan vastata siitä. — Jumalan haltuun!" Sen sanottuaan hän kääntyi ritari Folgvardista, joka hätäisesti kumartaen, kasvot punottavina syöksyi ulos ovesta.
"Mikä teidän nuorta ystäväänne vaivasi?" — kysyi kuningas jäätyään kahden piispan kanssa, "Hän on jo toinen tanskalainen ritari, joka minulle tänä iltana esitetään. Jos heidän mukaansa teen jälellä olevista johtopäätöksen, niin taitaa Tanskan nuori ritaristo potea kuumetta tai aivotulehdusta."
"Ainakin sopii se tällä kertaa ritari Folgvardiin, herra kuningas!" vastasi piispa. "Hänen nuori verensä on todellakin kuumeisen levotonta, enkä minä tiedä sille mitään parempaa neuvoa kuin kiireellistä toimintaa, ja erityisesti sellaisia tehtäviä, jotka vaativat järkevyyttä ja viisautta. Saatte nähdä ettei valintani ole huono. Tämä nuori mies ei tule saattamaan luottamustani häpeään."
"Sen tulee aika osoittamaan!" vastasi kuningas epävarmoin katsein. — "Nyt toisiin asioihin. Minä olen väsynyt tämän päivän teeskentelyyn. Minua halutti puhua teidän kanssanne pari sanaa kahden kesken. Minä olen nyt tehnyt sen uhrauksen, jonka valtioviisaus ja Tanskan onni vaativat. Se oli minun oma suunnitelmani samoin kuin teidän. Minä en tahdo valittaa. Minä olen nyt sidottu puolisoon, joka ojensi minulle kätensä vain tullakseen kutsutuksi Tanskan kuningattareksi. Sen minä tiesin. Ehkä hän kuitenkin kätkee sydämeensä toisen nuorukaisen kuvan. Sitä minä en tiennyt. Mutta, olkoon menneeksi! Ehkäpä minulla olisi omasta sydämestänikin yhtä ja toista ripitettävää. — Kuitenkin, se on kaikki tyhjää narripeliä. Te, hengen miehet, ette kuitenkaan ymmärrä sydänsuruja. Kaikki sujuu nyt vielä hyvin, kuten sanoin. Minun veljeni itsepäisyys painaa kuitenkin mieltäni. Se huoli on tehnyt minulle näiden päivien onnennaamarin hiukan tukalaksi kantaa. Te tiedätte, että minun aikomukseni oli vapauttaa heti hänet kreivin vankeudesta, ilman minkäänlaisia ehtoja. Mutta nyt minä huomaan hänellä olevan puoluelaisia, ja ne ovat uskaliaita, vaarallisia haaveilijoita."
Kuningas kertoi nyt piispalle keskustelunsa Sven Tröstin kanssa, ja miten hän oli nähnyt tarpeenvaatimaksi käskeä vangitsemaan uhmailevan ritarin, ettei tämä pääsisi levittämään vihamielistä mielialaansa kansaan ja yllyttämään Oton liittolaisia vastustamaan hänen kuninkaaksi julistamistaan Viborgissa.
"Tämä surettaa minua!" vastasi piispa miettivästi. "Tämänlainen ankaruus lienee kuitenkin välttämätön joksikin aikaa. Teidän herra veljenne vapautus on näissä olosuhteissa jätettävä siksi, kunnes kuninkaaksi julistaminen on ohitse, ja teidän tärkeä valtaistuimellenousunne vahvistettu. Nyt meidän on kaikkien uhrattava valtakunnan ja maan hyväksi se, minkä välttämättömyys vaatii — ja herra kuningas! Teidän uhrinne ei ole vähin; kuitenkin — Jumalan avulla se on koituva sekä teidän että Tanskan onneksi!"
"Sen aika myöskin opettaa!" keskeytti kuningas hänen puheensa. — "Kaikessa tapauksessa, teidän ei ainakaan koskaan tarvitse kuulla minun valittavan. — Te kehoitatte siis minua siihen?" jatkoi hän. "Te ette pidä minua sydämettömänä veljenä, kun nyt annan Oton jäädä sinne, missä hän on, kunnes minä vaaratta maalle ja valtakunnalle voin vapauttaa hänet ja antaa luopumisen riippua hänestä itsestään?"
"Herra kuningas, minun käsittääkseni se on surullinen välttämättömyys!" vastasi piispa tuskallisesti huoaten. — "Te ette toimi täällä omassa asiassanne, ettekä voi sydämessänne seurata omaa haluanne ja veljentunnettanne. Nyt on kysymyksessä valtaistuimen turvallisuus ja Tanskan onni sekä nykyisille että tuleville sukupolville, tahrattakoon täällä yksityisen parhaat ja kauneimmat toiveet isänmaan ja yhteisen hyväksi."