"Ritari Ebbeseniltä, herra kreivi!" sanoi vapiseva sotilas. "Minä jouduin ensimäisenä hänen käsiinsä järven rannalla. Mutta hän päästi minut vapaaksi ja käski minun viemään nämä teille. Hän käski minun sanomaan teille ottavansa tänään teräshansikalla teidän valveilla ollessanne sen, minkä hänen palvelijansa otti varastamalla teiltä teidän nukkuessanne. Mutta paetkaa, herra, paetkaa! Täällä on paholaisella sormensa pelissä. Täällä on vihollisia sekä edessä että takana ja jokapuolella! — Kuulkaa, kuulkaa!"
Kreivi Henrik oli ripustanut kultakäädyn kaulaansa ja miekan vyölleen sanaakaan sanomatta, hänen silmäillessään kotkankatseellaan pimeää leiriä, minne vihollisen rummut ja torvet kuuluivat jokapuolelta aseiden helistessä ja eläköön huutojen kaikuessa. Nyt hänen kostoasäihkyvät silmänsä osuivat sotilaaseen, joka oli tuonut hänelle kalliit aarteet, ja joka nyt uhkaavasta vaarasta huolimatta näytti odottavan palkintoa. "Se, joka ensimäisenä pakenee ja antautuu vangiksi minun leirissäni, on kuoleman oma!" huusi nyt raudankova Henrik, ja hän paljasti huotrasta isänsä taistelumiekan. "Sinä pelkuri, oletko pelästyksessäsi unohtanut tämän minun käskyni?" Näin sanoen hän halkaisi pelästyneen pakolaisen otsan ja ratsasti eteenpäin hänen ruumiinsa yli. "Asettukaa kaareen, miehet!" käski hän ankarasti ja korotti malminkirkkaan äänensä. "Se joka minun luvattani väistää askeleenkaan, kuolkoon heti paikalla."
"Kaaririntamaan!" kaikui päälliköltä päällikölle. Mutta ennenkuin komennettu rintama oli ehditty muodostella, murtautui vihollinen sisään molemmilta puolin pelästyneiden sotilasjoukkojen kimppuun, ja heidän ympärillään oli leiri tulessa. Kreivi Henrik itse ja hänen veljensä olivat muutamassa silmänräpäyksessä niin omien sotilaidensa saartamina, etteivät he pillastuneine ratsuineen päässeet eteen eikä taaksepäin. He koettivat turhaan huutaen ja uhaten saada meluavia joukkoja järjestymään, jotka tunkeutuivat epäjärjestyneinä toisiaan vasten, estäen toisiaan puolustautumasta. Pikainen peräytyminen oli ainoa pelastus. Mutta he olivat jo ehtineet kärsiä suuren tappion, ennenkuin kreivi Klaus sai taivutetuksi hurjistuneen veljensä pelastamaan itsensä ja sotajoukkonsa antamalla hänelle niin tuskallisen käskyn: "Takaisin!" Viimeinkin kuultiin nämä sanat kreivi Henrikin vaahtoavilta huulilta; mutta palaaminen oli nyt melkein mahdoton. Ebbesen tunkeutui järvenpuolelta päättäväisesti ja voimakkaasti suljetussa taistelurintamassa, sillaikaa kun Sven Tröst ja ritari Folgvard juutilaisine talonpoikaisjoukkoineen piirittivät palavan leirin, levittäen kauhua ja kuolemaa taapäintungettuihin sotilasjoukkoihin. Oli melkein aamu, kun viimeinkin nuorten kreivien ja heidän aatelisten seuralaistensa onnistui pelastautua lyöttäytymällä heikoimman talonpoikaisjoukon läpi, ja nyt seurasi heidän joukkonsa jäännös herrojansa.
Auringon noustessa Brattingborgjärven takaa, kohtasivat Ebbesen ja Sven Tröst voitettujen leiripaikalla ja syleilivät iloisina toisiansa. Ei näkynyt enää ainoaakaan elävää vihollista, ja Brattingborg oli pelastettu. Myöskin ritari Folgvard ojensi Ebbesenille kätensä, ja toivottaessaan onnea loisti hänen kalpeilta, synkkämielisiltä kasvoiltaan hiljainen ilo. Mutta Musta Sven juoksi iloisesti palavien telttojen välissä ryöstäen rikkaitten holsteinilaisten ritarien ruumiita ja lauloi hurjaa kiitoslaulua Gondulin hengille.
"Sammuttakaa tuli! Huolehtikaa haavoitetuista!" käski Ebbesen. "Saalis otetaan talteen ja jaetaan. Puolet on sotaväen, puolet maan herran."
"Kuninkaanko?" huudahti Sven Tröst. "Mitä ajattelette, eno? Onhan hän sovussa meidän vihollistemme kanssa, mutta uhkaa teitä perikadolla!"
"Siitä huolimatta hän on kuitenkin meidän hallitsijamme", vastasi Ebbesen. "Vain kruunun ja Tanskan nimessä olen tarttunut miekkaan."
Heti kun tärkeimmät tehtävät oli suoritettu, ja joukko ratsumiehiä oli lähetetty pakenevan vihollisen jälkeen, ratsasti Ebbesen miehestä mieheen talonpoikaisjoukkojen! rintamalla, ja ojensi kaikille sotamiehille kätensä kiitokseksi heidän uljuudestaan ja rakkaudestaan. Minne hän vain tuli, heilutettiin hattuja ja myssyjä ilmassa kovaäänisesti eläköötä huutaen.
"Kuule, isä Ebbesen", huusi reipas talonpoikaisrenki, joka ratsasti esiin ikäänkuin koko joukon puheenjohtajana, "me kulemme nyt koko kesän teidän mukananne, minne te vain tahdotte meidät viedä. Niinkauan kuin on yksikään vihollinen maassa, emme me tottele ketään muuta kuin teitä, vaikka meidät kaikki hirtettäisiinkin senvuoksi. Sen me olemme kaikki luvanneet ja vannoneet yhtenä miehenä pyhän Knuutin ja kaikkien pyhimysten kautta."
Tätä puhetta seurasi vapaaehtoisen talonpoikaisjoukon äänekäs ja yksimielinen suostumushuuto.