Ebbesen seisoi kauan ääneti ja mietteissään, kreivi Geertin suuri miekka ja madonnankuva kädessään. Hän kohotti tuon kuuluisan sotapäällikön miekan, jota vielä hiljan koko Tanska oli vapissut. "Hm!" sanoi hän itsekseen. "Mitä tekemistä on valloittajan rautavaltikalla sen kädessä, joka taistelee vapauden puolesta?" Hän heitti Geertin miekan pöydälle ja asetti Mariankuvan sen päälle. Sanottuaan pari sanaa linnanvoudille poistui hän vaimonsa luo lastenkamariin. Jos joku olisi nähnyt Ebbesenin täällä, pari tuntia ennen uutta, veristä yötaistelua, joka häntä odotti, niin hän olisi luullut hänen linnaansa rauhan hiljaiseksi asunnoksi, sillaikaa kun Brattingborgin sotilaat teroittivat tylsistyneitä miekkojansa, ja linnanherran käskystä tehtiin mitä vakavimpia valmistuksia vaarallista öistä retkeä varten.
* * * * *
Kreivi Henrikin leirissä Brattingborgin muurien ulkopuolella oli nyt aivan hiljaista. Kaikki oli valmiina ratkaisevaan rynnäkköön, joka alettaisiin aamun sarastaessa. Piirityskoneita johtavat uupuneet sotilaat lepäsivät nyt sikeässä unessa, saadakseen voimia siihen taisteluun, joka tekisi seuraavan päivän merkkipäiväksi. Kreivi Henrik oli itse paneutunut maata telttaansa; mutta hänen levoton mielensä esti hänen saamasta unesta kiinni. Hänen verikostomiekkansa ja ruhtinassukunsa palladiumin rohkea ryöstö, joka oli tehty viime yönä, oli koko päivän täyttänyt hänen mielensä suuttumuksella ja levottomuudella. Hän makasi nyt telttavuoteellaan, avoimin silmin hiljaisessa kesäyössä, palavasti ikävöiden aamua ja koston hetkeä. Vahtituli paloi teltan ulkopuolella, ja kaksi vartiosotilasta kuiskaili huolestuneesti kirotusta noituudesta, joka viime yönä oli noitunut uneen heidän toverinsa ja vienyt heidät onnettomuuteen.
"Se oli paholainen itse", kuiskasi toinen. "Ilman saatanan apua eivät tanskalaiset ikinä olisi voineet saada valtaansa meidän suurta kreiviämme."
"Siitä ei ole epäilystäkään", vastasi hänen toverinsa. "Tietäähän jokainen Ebbesenin lupautuneen paholaiselle. Onhan moni nähnyt hänet ilmielävänä hänen vieressään. Niinkauvan kuin tuota sopimusta kestää, emme saa hänestä selvää. Meillä ei ole muuta odotettavaa kuin verisiä otsia joka kerralla."
"Mutta, jos sopimus loppuisi huomenna", huomautti ensimäinen. "Ja, koska hän nyt kerran on satimessa, niin eipä hän taida päästä siitä edes paholaisen voimalla."
"Saatpas nähdä, niin lyhyemmälle korrelle tässä vielä jäädään", kuiskasi toinen. "Kaakottakoot meidän nuoret kreivimme miten uljaasti tahansa, niin saavat he kuitenkin syödä monta mitallista suolaa, ennenkuin he tulevat yhtä viisaiksi ja voimakkaiksi kuin heidän isänsä oli. Ja nyt on meidän pyhän neitsyen kuvamme Izehoesta paholaisen hallussa, ja ilman sitä ei meidän vanha Geertimme saanut ainoatakaan voittoa tanskalaisista. Olisipa hänellä vain ollut kuva mukanaan tuona kirottuna huhtikuun yönä Randersissa, niin ei tuo juutilainen saatana olisi saanut ainoatakaan hiusta kärvennetyksi hänen päästään."
"No niin, mitäpä siitä, ei ainakaan hänen päässään olisi ollut paljon kärventämistä", sanoi ensimäinen sotilas puoleksi ivaten. "Mutta elkäämme puhuko liian ääneen, toveri. Jos Rauta-Henrik kuulee meidän puheemme, voi hän pian antaa meidänkin päämme tirkistellä tähtiin noiden viimeöisten unikekojen kanssa."
Kreivi Henrik oli kuullut muutaman sanan vartijoiden keskustelusta teltan ulkopuolella ja oli hypähtänyt katkeroituneena ylös vuoteeltaan. Hän näytti olevan aikeessa antaa ajattelemattoman käskyn, mutta tyyntyi ja antoi polttavan päänsä vaipua takaisin telttavuoteelle. "Hm, raudan, jota ei kukaan taivuta, täytyy olla kylmän", mutisi hän keskiyön aikaan hän vaipui uneen. Mutta tuskin hän oli ehtinyt sulkea terävät silmänsä, kun jo etäinen rummunpärinä ja vartijain huudot herättivät hänet: "Vihollinen, herra kreivi, vihollinen! — Randersin rummut!"
Kreivi Henrik hypähti täysissä varustuksissa vuoteeltaan ja kiirehti ulos päällikönteltastaan. Katkeroituneena hän komensi sotilaansa aseisiin, rummunpärinän ja etuvartijoiden huutojen alati kasvaessa. Ennenkuin tiedettiin, missä vihollinen oli, ja ennenkuin kreivi Henrik ja hänen veljensä olivat ehtineet koota uniset sotilaansa, nähtiin järvenrannalla olevat piirityskoneet ilmitulessa, ja niitä vartioiva miehistö, pakeni pelon lamauttamana leiriin. Kreivi Henrik heittäytyi sotaratsunsa selkään ja oli juuri jakanut tärkeitä käskyjä leirin puolustamiseksi, kun samassa pakeneva etuvartija hänen suureksi hämmästyksekseen toi hänelle hänen isänsä pitkän miekan sekä kuuluisan madonnankuvan.