Ei puhuttu enää sen enempää näistä asioista. Kun Folgvard oli kertonut mitä tiesi, otti hän harppunsa, ja vietettiin vielä kerran ilta yhdessä Brattingsborgissa tuttavallisesti ja ystävällisesti seurustellen. Kuitenkin sekaantui hiljainen alakuloisuus seurusteluiloon; sillä seuraavana aamuna, niin kuin jo aikaisemmin oli päätetty ja siihen valmistettu, muuttaisi Ebbesen vanhaan sukulinnaansa Norreriisiin Aarhuusin läheisyyteen.
Aikaisin aamulla oli suuri matkajoukkue liikkeessä, jotensakin suuren sotilasjoukon saattamana. Sven Tröst ja hänen nuori vaimonsa seurasivat mukana. Heidän oli vaikea erota rakkaista ystävistä, ja he aikoivat viivähtää pari kaunista toukokuun päivää Ebbesenin vanhassa metsälinnassa. Folgvard otti vartijoidakseen sillaikaa Brattingsborgia. Kesätaistelujen suunnitelmien mukaan johtaisi Ebbesen itse Norreriisista vapautustaistelua Randersin, Aarhuusin ja Skanderborgin ympärillä, sillaikaa kun Sven Tröst ja hänen nuoret ystävänsä Brattingsborgista ahdistelisivat vihollista Viborgin seuduilla, ollen vakoojiensa kautta alituisessa yhteydessä talonpoikaisjoukkojen ja sotapäällikkönsä kanssa Norreriisissä.
Ebbesen omisti kaksi tämän nimistä kartanoa. Toinen oli linnoittamaton Halejärven rannalla Viborgin seuduilla, puolen peninkulman päässä Brattingsborgista eli Kleitrupin talosta, josta hän oli tehnyt tunnetun retkensä Randersiin. Mutta hänen vanha, linnoitettu sukulinnansa Norreriis, joka Ebbesen-nimen yhteydessä on tullut kuolemattomaksi, oli Aarhuusin ja Randersin välillä, ja on vielä näihin päiviin asti säilynyt kansan muistossa, vaikka tuskin enää on jälellä mitään linnanvallituksista ja siitä mäestä, millä linna oli. Vanhaa kunnioitettavaa tammea, joka siellä on seisonut viisisataa vuotta, pitää kiitollinen kansa vieläkin kunniassa, sillä se on aina rakastanut tätä kansallissankaria, niinkuin schweiziläiset Telliänsä, nähden hänessä Tanskan unohtumattoman vapauttajan itsevaltiaan ikeestä.
Ebbesenin sukulinnassa ei oltu nähty tätä kansan ystävää Geertin kukistamisesta asti, eikä siitä asti kun hänen nimensä oli tullut Tanskan kuuluisimmaksi. Hänen matkansa Norreriisiin olikin senvuoksi riemukulkua, ja hänet vastaanotettiin synnyinseudullaan sillä innostuksella ja lämmöllä, joka vakuutti hänelle, että hänen kiitollisen kansansa rakkaus oli hänelle turvallisempi puolustaja kuin parhaiten varustettu linna. Norreriis oli vain pieni herraskartano eikä läheskään niin lujasti linnoitettu kuin Brattingsborg. Suurin osa kartanon rakennuksista oli linnoitusten ulkopuolella. Muurit eivät olleet korkeat, linnanhauta jotenkin kapea, ja muurit rappeutuneet, mutta vanha torni oli mahtava. Niinkuin Brattingsborgilla ja Haldilla, ei tällä linnalla ollut sisäjärven luonnollista suojaa, vaan ympäröivät sitä pohjoisesta ja lännestä hedelmälliset maat sekä ihana pyökkimetsä, joka ulottui puolikaaressa etelää ja itää kohti. Linna sijaitsi ihanalla paikalla, ja Randersin, Aarhuusin ja Skanderborgin teiden yhtyessä siellä vallitsi vilkas liikenne sen ympäristöllä. Vallien kaakkoisella kulmalla kasvoi se ihmeellinen tammi, jonka Ebbesenin isä, ritari Ebbe Galt oli sinne istuttanut poikansa syntymisen päivänä, ja joka vielä meidän päivinämme seisoo terveenä ja vihreänä vanhan linnanmäen jätteillä. Tämä puu oli kasvanut korkeaksi ja tuuheaksi ja oli nyt niinkuin herransakin lähes neljänkymmenenvuotias. Sen alla oli Ebbesen lapsena leikkinyt sotilasta; sen varjossa hän oli istunut monta onnellista kesäiltaa nuoren vaimonsa kanssa heidän avioliittonsa ensimäisinä viitenä vuotena, ennenkuin vielä Geertiä vastaan suunnattu suuri sotaretkensä oli uurtanut vaot hänen korkeaan otsaansa. Kun hän nyt vaimonsa rinnalla, nuorempi poikansa edessään satulassa, ratsasti linnanpihalle, vanhemman ratsastaessa edellä omalla pienellä hevosellaan, osui Ebbesenin katse ensiksi tammeen. Sen lehdet eivät vielä olleet puhjenneet, mutta hänen ystävänsä ja talonväkensä olivat juhlallisesti koristaneet sen tuoreilla pyökkipuunseppeleillä. Pieni linnanpiha kaikui riemuhuudoista, sinne olivat kokoontuneet Ebbesenin lukuisat ystävät, jotka kuultuaan huhut hänen saapumisestaan seudulle, olivat rientänet Norreriisiin häntä vastaanottamaan.
Kaiken tämän humun ja ilon valitessa huomasi Sven Tröst monien vierasten joukossa hyvin vastenmieliset kasvot, jotka näyttivät hänestä tutuilta, vaikkei hän voinut muistaa missä ne oli nähnyt sitä ennen. Henkilö katosi suureen ihmisjoukkoon, jota virtaili linnanpihalta sisään ja ulos. Myöhemmin illalla hän muisti miehen Juhana Ellemoseksi, samaksi laalantilaiseksi petturiksi, joka oli ollut viemässä kuningas Kristofferia Saxköpingistä ja sitten niin petollisesti auttanut Henneke Brydeä nummella. Hän tiesi tämän pahantekijän olevan liitossa Stig Antinpojan kanssa. Kuninkaan armahduskirjeen nojalla oli tämä kuuluisa Ellemose nyt suojattu kaikilta ahdistamiltaan, ja väitettiinpä ritari Stigin sekä uuden hallituksen käyttävän häntä nyt urkkijanaan. Tuskin oli tämä hänelle selvinnyt, kun hän äkillistä tuskaa tuntien kaipasi rakasta nuorta vaimoaan, jonka hän oli jättänyt vihreälle nurmikolle linnan edustalle, missä hän Ebbesenin lasten kera ilokseen katseli talonpoikien tanssia sekä seudun nuorten miesten ja neitosten kulkuetta, jotka juhlallisesti laulaen ja viheriät toukokuunlehvät käsissä ratsastivat "Kevään kuningatarta", yhdistäen tämän maalaisen kansanjuhlan Ebbesenin kotiintulon ilojuhlaan. Sven Tröst juoksi kuin raivostunut tanssivien keskellä, mutta ei löytänyt mistään Agneetaa. Viimeinkin hän löysi Ebbesenin pojat aivan Rissmetsän laidasta, ja he kertoivat hänelle, mitään onnettomuutta aavistamatta, herttaisen Agneta rouvan nyt myöskin ratsastavan "kevään kuningattarena". Hän oli ollut seppeleillä koristettu ja istunut kauniisti kirjaillun hevosen selässä komean herran rinnalla, suuren, kevätkuningatar joukkueen saattamana, ja he olivat ratsastaneet hänen kanssaan metsään. Lapset taputtelivat iloisesti käsiään muistellessaan kaikkea näkemäänsä ihanuutta; mutta Sven Tröst joutui epätoivon valtaan. Hän kiirehti takaisin linnaan ja heittäytyi ratsunsa selkään, jonka jälkeen hänet nähtiin ratsastavan kuin mielettömän metsään, eikä kukaan voinut ymmärtää mitä se merkitsi. Illalla juhlapöydässä kaivattiin Agnetaa ja Sven Tröstiä, ja heitä etsittiin turhaan kaikkialta.
Nuori rouva uskoi todellakin täyttävänsä hyvien talonpoikien toiveen kun hän heidän ja Ebbesenin ystävien kera otti osaa ilojuhlaan astuen keväänkuningattarena mukavaksi laadittuun satulaan ja antaessaan juhlakulussa viedä itsensä linnan pihalta, tietämättä mihin. Vasta huomattuaan olevansa syvällä metsässä, ja kevätjuhlalaulujen vaiettua hänen ympärillään, ja kun hämärän tullen ratsastettiin yhä joutuummin pitkin epätasaisia, melkein raivaamattomia teitä, katsoi hän levottomana ympärillään olevia outoja ihmisiä kysyi eikö jo käännyttäisi linnaan. Komea herra, joka oli nostanut hänet satulaan, vakuutti heidän nyt pian olevan siellä Oli vain ratsastettu sivuteitä ihanasta kesästä nauttien; kansanjuhlan tapoihin kuului kaunotarten kiusotteleminen, ja sai senvuoksi tyytyä siihen, mikä tämmöisessä tapauksessa kuului tapoihin.
Viimeinkin he pääsivät ulos metsästä ja olivat nyt maantiellä.
"Kiirehtikäämme, hyvä väki, ettei kaivattaisi liian kauan meidän kaunista kevätkuningatartamme", sanoi vieras herra, ja joutuun mentiin eteenpäin tasaista maantietä, jonka Agneta uskoi johtavan Norreriisiin. He olivat näin ratsastaneet jo yli tunnin, eikä vielä näkynyt linnaa. Lopultakin Agneta huomasi heidän olevan meren rannalla, ja pian he ratsastivat pienemmän merikaupungin läpi. Hän oli Aarhuusissa, ja hänen tuskansa kohosi ylimmilleen. Hän huusi äkkiä kovaa apua ja aikoi hypätä hevosen selästä, mutta samassa silmänräpäyksessä hän tunsi kahden voimakkaan käsivarren tarttuvan kiinni häneen, ja sidottiin huivi hänen suulleen. Melkein tajuttomana vietiin hänet edelleen, ja toinnuttuaan hän huomasi olevansa laivan kannella, jossa yöllä täysin purjein kiiti aaltoja. Hän koetti liittää kätensä yhteen pelastusta rukoillakseen, mutta ne olivat sidotut, ja onneton vaipui vaikeroiden laivankannelle, luoden epätoivoisen katseen ylös kirkkaalle tähtitaivaalle. Laiva ohjattiin Samsön alitse, ison Beltin kautta ja saapui seuraavana iltana Vordingborgin satamaan. Täällä sulettiin vangittu rouva kaikessa hiljaisuudessa niinkutsuttuun Neitsyttorniin, missä Stig marskin tyttäret olivat istuneet vangittuina kuningas Eerik Meenvedin aikoina.
* * * * *
Vordingborgin linnassa oli näinä kevätpäivinä hyvin vilkasta. Kuningas Valdemar oli äskettäin vastaanottanut tämän linnan, joka oli ollut pantattu hänen sedälleen, ja hän oli valinnut sen oleskelupaikakseen. Hän lunasti nyt vähitellen sekä rahalla ja lupauksilla, että uhkauksilla monta pantattua linnaa ja lääniä, kooten sen ohella ympärilleen sotajoukon saksalaisista palkkasotureista, voidakseen myöskin miekalla antaa painoa neuvotteluilleen. Aarhuusin piispa Sven sekä Stig Antinpoika olivat hänen tärkeimpiä neuvonantajiaan, samoinkuin marski, ritari Loken, ja rügeniläinen ritari Podebusch, josta oli tullut Vordingborgin lähellä olevan pienen Gurren päällikkö, missä hän oleskeli äitinsä ja kauniin sisarensa kera.