"Sen te olisitte kernaasti voinut kuulla", vastasi Tove sävähtäen tulipunaiseksi, "jos muuten olisi sopinut teidän armollenne kuunnella. Puhuimme siitä ritarista, joka on kosinut minua — hänen suhteensa kysyin neuvoa teidän herraltanne."
"Jaha, minun herraltani?" toisti jälleen kuningatar tukahutetulla katkeruudella. "Ja sinun uskottusi? Ja minkä neuvon antoi minun herrani silloin sinulle? Väitetään hänen pyytäneen sinua odottamaan kunnes saisit kuningatarkruunun keltaisille hiuksillesi. Tule, tahdon nähdä miten se koru sinua vaatettaa!" Näin sanoen nousi kuningatar kiivaasti ja otti pöydältä kruununmuotoisen kultaisen otsakoristeen, joka kuului hänen jokapäiväiseen vaatetukseensa. "Tule!" toisti hän käskevästi viitaten, otti otsakoristeen ja painoi sen niin kovasti säikähtyneen tytön päähän, että häneen koski ja kyyneleet tulivat hänen silmiinsä. "Voi, miten surkea kuningatar!" puhkesi Helvig sanomaan katkerasti nauraen. "Käänny ympäri — peilaile itseäsi, sinä turhamainen hölmö, ja katso ihanuutta, josta tahdot myydä sielusi!"
Tove oli jäänyt seisomaan katse alasluotuna, ja kyyneleet vuosivat hänen poskiaan pitkin. Mutta Helvig tarttui häntä käsivarresta ja heilautti ympäri peiliä kohti. Tuskastaan ja levottomuudestaan huolimatta ei Tove voinut olla heittämättä uteliasta ja itsetyytyväistä katsetta kauniiseen peilikuvaansa. "Ah niin!" huudahti hän tahtomattaan ja hän näytti silmänräpäykseksi unohtaneen koko hirmuisen asemansa, "se sopii oikein hyvin! Mutta sehän ei ole oikea — se jota kannetaan kruunajaisissa."
"Sitä sinä varmaan tahtoisit kantaa minun sijassani, häpeämätön!" kuului vastaus halveksivalla äänellä kuningattaren sinipunaisilta huulilta samalla kun hän tempaisi korun neidon hiuksilta ja heitti sen lattialle. "Ei, siitä ei koskaan tule mitään, sen voin sinulle vakuuttaa. Mutta vaatteita ja koruja on sinulla yllin kyllin senjälkeen, kun neitsyytesi ja autuutesi ei ole merkinnyt sinulle enempää kuin uusi kaulanauha."
"Kyllä, varmastikin paljon enemmän, teidän armonne", vastasi Tove rohkeammin ja näytti saavan uskallusta arvokkuuden puutteesta, joka osoittautui kuningattaren kiihkeässä esiintymisessä. "Tosin olen herkkä koreilemaan ja komeilemaan, mutta sen voin vakuuttaa teille, etten koskaan tahtoisi kantaa kruunua ja ojentaa kättäni kuninkaalle, jollei sydän kokonaan seuraisi mukana. Minulle olisi neitsyyteni ja sydämeni autuus liian rakas voidakseni myydä itseni sellaisesta kultakorusta vain tullakseni kutsutuksi kuningattareksi — vaikkapa koko maailman."
Pureva syytös, joka piili näissä sanoissa, sattui kiusatun Helvigin sydämeen kuin tikarin pisto. Hän vääntelihe tuolillaan ja piti kättään kalpealla otsalla. "Sinusta on ehkä jalompaa ja kauniimpaa omistaa kuninkaan sydän ilman kruunuakin ja kunniattomasti maailman silmissä?" kysyi hän tuskallisin katsein, jossa katkera kyynel näytti piilevän, antaen samalla käden vaipua syliinsä ja ylpeän pään painua rinnalle.
"Se on omantunnonkysymys, teidän armonne", vastasi Tove hymyillen vahingoniloisesti ja veikeästi ja näytti silmänräpäyksen ajan tuntevan asemansa paremmuuden. "Vastauksen siihen tahdon pidättää rippi-isälleni."
"Halveksitava! Se on kylläkin varmaa", mutisi kuningatar itsekseen ja nousi jälleen ylpeänä ja teennäisen rauhallisena. "Emme enää tahdo puhua tuosta turhanpäiväisestä puhelusta parvekkeen alla, Tove neitsyt", sanoi hän välinpitämättömällä äänellä. "Jos minun iloinen herra puolisoni on laskenut leikkiä kanssasi ja pitänyt sinua kauniina, saan minä tyytyä siihen. Hyvin soma sinä todellakin olet, myöskin jos laskee pois pienet taidekeinot koristelussa ja vaatetuksessa, millä miesten silmät niin helposti petetään. Minua haluttaisi nähdä sinut yksinkertaisessa, siveässä vaipassa, kuten tämä on." Hän osoitti tällöin valkeata, pitkähihaista kylpyvaippaa, joka riippui tuolilla ja näytti melkein nunnankaavulta, samallainen kuin se, joka kuningattarella itsellään oli.
"Jos teidän armonne käskee, niin luulen varmaan sen sopivan minulle", vastasi Tove salaisen voitokkaasti hymyillen, vakuutettuna esiintyvänsä siinä enemmän edukseen kuin hänen ruhtinaallinen kilpailijattarensa, joka kuitenkin näytti epäilevän tätä.
"No niin", vastasi Helvig kääntyen pois omituisesti nyökäten. "Sinä olet minun kylvettäjättäreni tänään."