Folgvard istui vielä soitin kädessään parvekesalissa. Hovimestari kulki tuskaantuneena edes takaisin ja pudisteli päätään. Suuren naissalin ovi avattiin nyt ja kuningatar astui sisään. Kaikki hänen neitsyensä ja naisensa, jopa palvelijattaretkin, olivat kuulleet Folgvardin harpunsoiton ja seisoivat kuunnellen etusalin ovella. Folgvard huomasi kuningattaren ja hypähti ylös.
"Jatkakaa, jatkakaa!" sanoi Helvig kiihkeässä mielenliikutuksessa. "Se voi olla täällä tarpeen — niin hyvin ette ymmärtänyt tuota taitoa Sönderborgissa, ritari Folgvard. Teidän soittonne on saanut tunteen, tulen, kuten uskollisesta ja lämpimästä sydämestä — sellainen on harvinaista meidän päivinämme. Jatkakaa!"
"Sallikaa minun ensin, armollisin kuningatar, sanoa teille syy rohkeaan tulooni tänne, tietäessäni olevani kuninkaallisen puolisonne epäsuosiossa. Teidän sydämeenne ja ylevään mieleenne vedoten rukoilen teitä, jalointa kaikista naisista!" näin sanoen hän polvistui kuningattaren eteen ja painoi hänen kätensä polttaville huulilleen. "Minä en nouse kadehdittavalta paikaltani jalkojenne juuresta", jatkoi hän, "ennenkuin vapautatte uskollisen ystäväni, ritari Sven Tröstin Brattingsborgista, ja hänen onnettoman puolisonsa, joiden tiedän istuvan, vaikka eroitettuina, linnan vankitorneissa. Elämäni ja kunniani kautta tahdon vastata siitä, etteivät he ole syypäät mihinkään rikokseen, jonka tähden heidät olisi oikeudenmukaisesti voitu vangita tai maanlakien mukaan tuomita."
"Tuollaiseen lailliseen tekoon ei minulla oikeastaan tosin ole oikeutta", vastasi kuningatar, "mutta tahdon ottaa sen itselleni. Minun vastuullani hovimestari, antakaa heti avata vangitun ritarin ja hänen puolisonsa vankila. Tunnin kuluttua heidän on oltava kuninkaallisen laivan kannella ja ulkona satamasta."
Hovimestari ällistyi. Hän näytti äärimmilleen hämmästyneeltä ja aikoi sanoa jotakin vastaan; mutta kuningattaren ankaran katseen edessä kumarsi hän syvään ja poistui silmäiltyään ensin tarkoin tiimalasiin.
Folgvard hypähti ylös, äärettömän iloisena. Hän huomasi tällä hetkellä olevansa yksin kuningattaren kanssa, vaikka naissalin ovi oli puoliavoinna ja kuului naisäänien uteliasta kuiskailua. Mutta Folgvard näki ja kuuli vain kuningatar Helvigin, joka seisoi hänen edessään hehkuvin poskin, kasvoilla miltei hurja ilon ilme, väristen kuitenkin melkein tahtomattaan. "Jalo, ylevä sielu!" huudahti Folgvard ja painoi kuningattaren käden sydämelleen. Tuli leimusi hänen katseestaan ja vastustamattoman voiman ajamana kohotti hän kätensä uhkarohkeaan ja uskaliaaseen syleilyyn.
"Oletteko aivan hurja?" kuiskasi kuningatar ja peräytyi askeleen. — "Toivoakseni minun korkea puolisoni ei paheksune tätä minun armahdustani", jatkoi hän ääneen ylevään sävyyn, Folgvardin kumartuessa hehkuvin poskin. "Kuulemani mukaan eivät ystävänne ole vangitut kuninkaallisesta käskystä, vaan yksityisten vihamiesten kostonhalusta."
"Minä jään tänne vapautettujen ystävieni viattomuuden pantiksi", sanoi Folgvard. "Mikä tuomio ja rangaistus laillisesti voitanee heille langettaa, sen tahdon mielelläni kärsiä heidän puolestaan."
"Hyvä, te jäätte tänne, ritari Folgvard, panttivangiksi ja ystävienne puolustajaksi", puhkesi kuningatar puhumaan kiihkeästi ja innoissaan. "Myös minua suojelette. Nimitän teidät ritarikseni ja drotsikseni!" Hän antoi hovinaisilleen merkin astua sisään. "Teidän tulee minun kädestäni ottaa vastaan pantti siitä näiden rouvien ja jalosukuisten naisten läsnäollessa." Näin sanoen hän veti hansikkaan kädestään niin kiivaasti, että se repeytyi, ja sisäänastuvien naisten ympäröimänä hän ojensi ritari Folgvardille rikkirevityn hansikkaan.
Kohtelias ritari notkisti heti taitavasti polveaan ja otti tässä asennossa vastaan kuningattaren kunnioitettavan pantin painaen samalla hänen kädelleen kunnioittavan suudelman, joka kuitenkin kesti hieman kauemmin kuin hovitapa salli.