"Korkeastikuninkaallinen, armollinen majesteetti", alkoi nyt porvari, uudistaen syvän tervehdyksensä. "Te osoitatte suuren kunnian sekä minun pienelle puutarhalleni että halvalle talolleni. Teidän armollinen käyntinne on varmasti kartuttava tämän minun omaisuuteni mitätöntä arvoa sekä minulle että minun jälkeentulevaisilleni. Varmasti on syntiä ylpeillä siitä että te alentuvassa hyvyydessänne ja armossanne olette suvainnut kunnioittaa läsnäolollanne minua mitätöntä saxköpingiläistä —"
"Säästä moiset puheesi narreille, jotka uskovat suunpieksämiseen", keskeytti kuningas hänet ja kääntyi pois, katseessa katkera, epäluuloinen ilme. "Oli aika, jolloin minä lempeästi kuuntelin tuonlaisia alamaisuudenosoituksia, mutta en milloinkaan ollut kyllin typerä uskoakseni niissä olleen ainoatakaan tosi-sanaa."
Hämmästynyt porvari sävähti hehkuvan punaiseksi; hän katseli hämmentyneenä ympärilleen joka taholle, tietämättä minne kääntyisi.
"Elkää pahastuko isäni epäystävällisiä sanoja, kunnon Pietari Vitfelt", sanoi prinssi hiljaa taputtaen porvaria olkapäälle, kuninkaan istuutuessa puutarhapenkille, missä hän vaipui synkkiin mietiskelyihinsä ja nojaten käsivartta polveensa painoi kumartuneen päänsä laihaa kättä vasten. "Taas on hänellä ollut uneton yö", lisäsi prinssi astuen pari askelta sivulle. "Onnettomuus on saanut hänet unohtamaan, ettei Tanskan kuninkaalta milloinkaan puutu ystäviä hädässä. Minä toivon raittiin ilman virkistävän hänen mielensä. Näyttäkää meille kukkasenne sekä muut nähtävyytenne täällä."
"Suvaitseeko teidän kuninkaallinen korkeutenne", alkoi taas porvari rohkaistuneena ja ojensi kuninkaalle harvinaisen ruusun. "Tämän kuninkaallisen kukan ovat hurskaat luostariherrat tuoneet tänne Ranskasta."
"Minä en siedä kukkia", vastasi kuningas katsomatta ylös "Antakaa ne naisille ja hentomielisille nuorukaisille. Minä istutin nuoruudessani puita; mutta ne kuolivat kaikki — minun kädelläni ei ollut onnea."
"Uskokaa, herra kuningas, kaikki voi vielä Jumalan avulla kääntyä hyväksi", jatkoi porvari sydämellisesti lohduttaen. "Teidän lapsistanne saatte varmasti sekä te että Tanska vielä iloa."
"Vai niin! Minua koetetaan lohduttaa jälkeläisteni paremmalla onnella", huudahti kuningas katkerasti nauraen. "Te tarkoitatte, että teillä on ollut minusta vain surua ja onnettomuutta. Sanokaa vain suoraan! Mieluummin te soisitte minun olevan kuolleen ja haudassa. Kun kuulette minun ruumiskellojeni soivan niin silloin te taidatte sekä tanssia että hyppiä täällä Tanskassa."
"Elkää toki noin puhuko, rakas isäni", sanoi Otto rukoilevalla äänellä ja suuteli hänen vapisevaa kättään. "Tahtoohan tämä kunnon mies meidän parastamme, eikä hän tahtoisi loukata teitä ei puheilla eikä ajatuksilla."
"Ei, sen tietää armias Jumala!" sanoi porvari hämillään ja väänteli käsiään, astuen taas lähemmäksi prinssin kanssa. "Kunpa vain tietäisin millä voisin huvittaa teidän kuninkaallista isäänne, armollinen prinssi. Miellyttääkö häntä viulun tai kitaransoitto, tai lautapeli? Ne olen toimittanut illaksi. Tai olisiko hänellä halua tulla katsomaan minun veitsitakomoani? Tai vienkö hänet meidän pyhään Kolminaisuudenseuraamme. Minä annan kiltaveljille tänä iltana tynnyrillisen hyvää olutta, että saavat juoda meidän armollisen herrasväkemme terveydeksi. Me saxköpingiläiset olisimme kiittämättömiä olentoja, jos milloinkaan voisimme unohtaa mitä meidän halpa kaupunkimme on velkapää teidän herra isänne hallitukselle sen antamasta armollisesta vapauskirjeestä. Sen vuoksi olemme me Saxköpingin asukkaat myöskin luvanneet ja vannoneet kiltahuoneemme kynttilöiden valossa, että vaikka koko maa luopuisi hänestä hänen onnettomuuden päivinään, niin tahdomme me puolustaa hänen kuninkaallisia oikeuksiaan, niin kauvan kuin pisarakin rehellistä verta vuotaa suonissamme."