Nyt kuultiin meluavaa riemua leiristä ja Sven Tröst astui nopeasti telttaan. "Tiedättekö mitä, isä Ebbesen?" huusi hän iloisena. "Nyt saavat he selkäänsä. Jos emme nyt saa saksalaista kiipeliin niin sitten ei koskaan."
"Jumalan avulla sen kyllä vielä teemme, sisarenpoikani", vastasi Ebbesen. "Mutta päivä ja hetki ovat Herran kädessä Mitä on tapahtunut?"
"Te tulitte hyvään aikaan piispa Sven", jatkoi innokas ritari. "Nyt te olette kuitenkin tehnyt meille jotakin hyvää kaiken sen pahan jälkeen, mitä te olette tehnyt meille suurten neuvostossa. Te olette tehnyt meille hyvän palveluksen, jota te tuskin ajattelitte. Teidän siunauksenne on saanut koko leirin innostumaan. Nyt ei yksikään saksalainen pääse elävänä Skandenborgista huomenna, niin totta kuin jokainen meistä tahtoo pitää lupauksensa Herrallemme ja pyhälle Knuutille, joiden kunniaksi te jaoitte meille sakramentin ynnä kaikkien pyhimysten siunauksen."
"Armollinen Jumala, mitä tämä merkitsee?" huudahti piispa erittäin kiihtyneenä, ja Sven Tröst kertoi nyt hänelle ja Ebbesenille mitä hän itse ja hänen nuoret ystävänsä olivat salaa luvanneet Jumalalle ja pyhälle Knuutille jumalanpalveluksen aikana nauttiessaan pyhän kalkin, ja kuinka tänä hetkenä koko sotajoukko oli innokkaasti luvannut ja vannonut saman asian.
Piispa kalpeni, mutta Ebbesenin kasvoille nousi puna.
"No hyvä, vanhurskaan Jumalan nimessä", sanoi sotapäällikkö ja nyökäytti peloittavan tyynesti ja päättäväisesti, "jos se kerran on kansan peruuttamaton tahto, on se myöskin minun tahtoni, niin totta kuin minä toivon tulevani autuaaksi ilman synninpäästöä ja sakramenttia piispa Svenin kädestä. Se on ja jää kuitenkin meidän lopulliseksi pelastukseksemme — meidän tai tyrannien täytyy kuolla — — me emme enää aio pelätä verenvuodatusta — tämä on hävityssotaa."
"Kauheita ihmisiä!" huusi piispa. "Oletteko te kristityitä? Onko se sitä hellyyttä ja vihollisten armahtamista, jonka pitäisi eroittaa ritarillisen sankarin kurjista pakanoista ja barbaareista. Se ei ole enää urhoollisuutta — se on julmuutta. Se ei ole jaloa isänmaan rakkautta, vaan halpaa kostonhalua ja verenhimoa. Jos te nyt olette väärinkäyttäneet kaikkein pyhintä niin syntiseen ja jumalattomaan tarkoitukseen, niin varmasti siunaus, jonka minä tänään teille annoin, on koituva teille —"
"Vaietkaa, oman autuutenne vuoksi, herra piispa!" keskeytti Ebbesen kiukustuneen prelatin ja tarttui kiivaasti hänen käteensä. "Minä en itse tiennyt, mitä minun maanmieheni innostuksessaan olivat päättäneet ja niin juhlallisesti vahvistaneet! Minä olisin estänyt sen, jos minä olisin siitä tiennyt mutta nyt kun se on tapahtunut, ei sitä enää voi muuttaa. On pitkälti Roomaan, mutta lyhyt aika huomen aamuun. Minun velvollisuuteni sotapäällikkönä on nyt käyttää hyväksi tätä mielialaa ja sotaista henkeä, tehdäkseni lopun tästä sodasta, joka jo kyllin kauan on kalvanut maan ydintä."
"Epäkristillistä ja jumalatonta valaa ei kenenkään jumalaa pelkäävän ihmisen tarvitse pitää, eikä kenenkään rehellisen ihmisen käyttää hyväkseen, vaikka hän sillä saattaisikin pelastaa kaikki maailman ihmiset kahleista ja siteistä", jatkoi innokas piispa.
"Ruumiin vapauden vuoksi ei teidän pidä myydä sielun kallista rauhaa ja autuutta tai tehdä itseänne koston orjiksi. Myös pahimpia vihollisiamme tulee meidän kohdella inhimillisesti. On tarpeeksi onnetonta, että me emme ole päässeet pitemmälle kristillisyydessä: meidän evankeliumin ja suuren rakkauden julistajien, täytyy suvaita sotia ja veren vuodatusta Jumalan vanhurskauden tähden, ja myöskin piispat tarttuvat aseisiin pyhän asian puolesta, sen olen minä itsekin tehnyt tänä vaikeana aikana. Mutta minä kiroaisin oman sieluni — minä pyytäisin Herran lyömään piispallisen kieleni halvauksella, jollen minä nyt tässä koroittasi ääntäni kiroamaan teidän kauheata ja epäkristillistä aikomustanne."