Sotajoukko vastasi päällikkönsä puheeseen meluavin myöntymyshuudoin, ja Sven Tröst ratsasti heti airueena linnan edustalle julistamaan sen päällikölle ja väelle suuren ja vakavan taisteluvaatimuksen. Senjälkeen Ebbesen järjesti kaikki linnan valloittamiseksi.
KAHDESKYMMENES LUKU.
Illemmalla vallitsi juhlallinen hiljaisuus leirissä. Jokainen sotilas näytti valmistautuvan kuolemaan, vaikkei heidän toivonsa onnesta ja voitosta vielä ollutkaan sammunut. Kylmänä marraskuun yönä paloivat vartiotulet kirkkaina telttojen välissä, heitellen hohteen sinne tänne Skanderborgin järvelle, linnan korkeine tornineen seisoessa synkkänä ja levitellen suurta varjoaan yli järven salaperäisessä uudenkuun valossa.
Keskiyön aikaan asteli Sven Tröst hiljaa halki leirin ja tarkasti vartijat. Hän tähysteli usein luoteisen tähtitaivaan kuvioita, jotka kaukana etäisyydessä kulkivat Brattingborgin ja hänen rakkaan Agnetansa yli. Hän uneksi olevansa hetkisen kotona, hiljaisessa, tutussa lepohuoneessa, jossa Agneta ehkä levottomana uinaili ensisyntyneensä kehdon ääressä, nähden unta miehestään. Hän oli näkevinään Riisin metsän reunan häämöittävän mustana taivaanrantana pohjoispuolella Skanderborgin järveä ja hän ajatteli mitä tietoja Ebbesenin ja hänen vaimonsa saisivat ennen seuraavaa keskiyötä. "Suuri Jumala, säästä hänen henkensä Tanskalle ja meille kaikille!" rukoili hän liittäen kätensä ristiin, kun hänen katseensa sattui sotapäällikön telttaan, missä paloi yksinäinen kynttilä, ja jonka ulkopuolella vahti käveli kuin varjo.
Ebbesen oli täydessä tamineissaan heittäytynyt telttavuoteelleen. Hän tahtoi muutaman tunnin unella vahvistaa itseään seuraavan päivän tärkeisiin tehtäviin. Mutta hyökkäyssuunnitelma piti häntä valveilla. Kohtaus innokkaan piispan kanssa oli myös jättänyt hänen mieleensä levottomuuden, jota hän ei voinut poistaa, ja hän liitti kätensä muutaman kerran kiihkeästi yhteen, luoden tuskallisen katseen tähtivaloa kohti, joka loisti hänen luokseen sarkateltan aukosta. Hän jätti kynttilän palamaan, maaten hiljaa avosilmin, ikäänkuin haluten lukea omansa ja Tanskanmaan kohtalon salaperäisistä tähdistä päänsä päällä. Aamun sarastaessa hän oli vielä valveilla ja näki pitkän, tumman hahmon punaisessa kauhtanassa hiipivän vahtisotilaan ohi ja astuvan sisään telttaan. Tumma vieras muistutti yhtä niistä pyöveleistä, jotka kreivi Geert oli vienyt muassaan Jyllantiin; mutta tämä nakkasi lakin päästään ja Ebbesen tunsi rohkeimman vakoilijansa.
"Gondulin henget auttakoon teitä, herra — pyhä Neitsyt piti sanomani", huusi musta Sven ja heitti kauhtanan yltään. "Kreivi Rauta-Henrik tulee Skanderborgin avuksi kuudensadan ratsumiehen kanssa — he voivat olla täällä ennen auringon nousua — ja kaikki saksalaiset koko seudulla ovat liikkeessä."
Ebbesen oli rynnännyt ylös vuoteeltaan. "Hyvä", sanoi hän, "Geertin poika on löytävä minut valveilla. Oletko varma asiastasi, Volle? Oletko itse nähnyt hänet? Eikö hänen mahtinsa ole suurempi?"
"Sata konnaa enemmän tai vähemmän ei voi merkitä paljoa tällaisena teurastusaikana, herra. Jos heitä ei ole enemmän kuin kuusisataa, vähemmän heitä ei ole, mikäli minulla on silmät päässäni. Näin heidän levähtävän Horsenin portilla. He olivat tuossa tuokiossa tulleet Fyenistä. Rauta-Henrik oli näöltään kuin olisi hän nielaissut själlantilaiset ja aikoisi nyt tehdä juutilaisistakin lopun. Varokaa itseänne häneltä, herra! Hän kantaa noidan kuvaa rinnallaan — noitaa Itzehoesta, tiedättehän — ja hänellä on isänsä pitkä pamppu sivullaan. Muistatte kyllä, mitä siitä verenkosto-veitsestä on ennustettu. Jos te olisitte pitänyt sen silloin kun sen teille annoin, olisitte nyt ollut varma —"
"Pidä suusi kiinni! En välitä taikauskoisista ja pakanallisista puheistasi, Volle!" keskeytti hänet Ebbesen ja tarttui nopeasti kypärään ja miekkaan. "Olet muuten vikkelä mies", lisäsi hän ja laski kätensä hänen olalleen, "sinä olet ollut minulle uskollinen palvelija. Jos kaadun tänään, on sotaorhini oleva sinun. Aseisiin joka mies", huusi hän nyt mahtavalla ylipäällikön äänellä ja astui paljastetuin miekoin teltasta.
Pian oli koko leiri liikkeellä, ja kun aurinko nousi, välkkyivät huononlaisesti varustetun talonpoikaisjoukon kolmetuhatta miekkaa ja sotakirvestä auringonvalossa, joukon, jonka etunenässä Ebbesen ja Sven Tröst rinnatusten pikamarssissa matkasivat Skanderborgin muureja kohti. Ennenkuin he kuitenkaan olivat ehtineet ulkovarustuksien luo ja panneet ryntäyskoneet liikkeelle, laskettiin nostosilta vallihaudan yli. Piiritetyn linnan portti avautui ja koko linnan varusväki hyökkäsi rynnäkköön, korkea päällikkönsä etunenässä. Ebbesen hätkähti tästä odottamattomasta näystä. Miehistö oli paljoa suurempi kuin oli aavistettu. Hyvin varustettu sotajoukko ryntäsi ulos Skanderborgin linnanportista, ja heidän torventoitottajansa soitti kreivi Geertin kuuluisaa voittovirttä. Aikeessa oleva, vakava kuolonkamppailu mikä paraillaan jatkui, näkyi olevan viholliselle tuttu niinkuin tanskalaisillekin ja he panivat näytteille asevoiman, joka avonaisella kentällä veti vertoja piirittäjille.