"Hyvä on, kunnon vanhus", keskeytti prinssi hänet ystävällisesti. "Minä olen sinun Maunosi jos voin, ja sinä tyydyt yhdennäköisyyteemme ja hyvään tahtooni. Se on siis päätetty. Onko sinulla muuten suullisia viestejä tädiltäni?"
"Ei ole muuta minun armolliselta kuningattareltani kuin mitä kirjeessä seisoo. Mutta minulla itselläni, jalo herra, olisi pyyntö teidän isällenne, jota en hänen ankaran silmäyksensä vuoksi uskaltanut esiintuoda. Ehkä on sopimatonta näin halvan palvelijan sellaista uskaltaa."
"Puhu vain! Mitä olisit pyytänyt isältäni?"
"Elkää suuttuko, armollinen herra, en tahtoisi loukata teitä tai teidän herra isäänne, sillä voihan näyttää uskaliaalta ja liian rohkealta minun uskoa että vieraan palvelijan rukouksella voisi olla minkäänlaista vaikutusta hänen kuninkaalliseen korkeuteensa. Mutta minun emäntäni, kuningattaren, sielu on suuren murheen painama; se tarvitsee lohdutusta ja ennenkaikkea sydämellisiä rakkaudensanoja, jotka hän voisi ottaa mukaansa erotessaan tästä maailmasta ja sen katkerasta kylmyydestä. Elkää antako minun astua hänen silmiensä eteen saamatta mukaani sellaista sanaa, vaikka vain yhtä! Ja — elkää suuttuko, armollinen herra! —" lisäsi hän hiljemmin. "Jos sitä sanaa ei löydy sieltä mistä minä etsin sitä, teidän ankaran herra isänne sielusta, niin ottakaa se omasta lempeästä sydämestänne. Mutta antakaa kuninkaan sulkea se omakätisesti sinetillään. Minun onneton emäntäni on katseleva sitä kuolinhetkenään, eikä hän silloin enää epäile ikuisen rakkauden ja sovinnon —"
"Hyvä on, uskollinen vanhus, sen sanan saat viedä hänelle, sen lupaan sinulle, eikä siitä myöskään tule puuttumaan oikeata sinettiä." Prinssin viittauksesta Arvi väistyi ja Sven Tröst lähestyi. "Mikä on sinun asiasi, nuori mies?" kysyi prinssi ja näytti mielihyvällä katselevan aseenkantajan avomielisiä kasvoja.
"Jos sanon totuuden, herra prinssi", vastasi Sven Tröst vältellen, "niin ei minulla oikeastaan ole tänne mitään asiaa, mutta matkalla sain halun nähdä teidät ja teidän herra isänne. Siedättekö suoraa puhetta, herra prinssi", jatkoi hän rohkeasti ja melkein ylimielisesti, "niin tunnustanpa, että teidän isäänne nähden tein sen enemmän uteliaisuudesta kuin kiintymyksestä. Ymmärrättehän te hyvinkin mitenkä tuon vanhan kuningasrakkauden on käynyt, josta meitä tanskalaisia kiitetään, senjälkeen kuin hän panttasi jopa melkein möi maan ja valtakunnan saksalaiselle. Me juutilaiset emme ainakaan ole hyvillä silmin katselleet hänen hallitustaan."
Prinssi astui hämmästyneenä askeleen taapäin. Hän tarkasti uskaliasta juutilaista aseenkantajaa leimuavin kotkankatsein. Hänen hurskaan lempeä katsantonsa, näytti äkkiä muuttuneen ja siinä ilmeni ylevyyttä ja ylpeyttä, jota hänessä ei tätä ennen huomannut ja joka valtavalla voimalla musersi nenäkkään nuorukaisen ylimielisyyden, saattaen hänet hämilleen.
"Suokaa anteeksi, ylhäinen prinssi", jatkoi Sven Tröst kumartaen, "jos minun puheeni on loukannut ja suututtanut teitä. Mutta saatte mieluummin suuttua minulle kuin pitää minua teeskentelijänä ja kurjana imartelijana. Te pitäisitte tietysti aivan hävyttömyyden huippuna, jos minä olisin tullut tänne vain tyydyttääkseni uteliaisuuttani ja sanoakseni loukkaavia sanoja teidän kuninkaallisesta herra isästänne, jopa hänen läsnäollessaan, erittäinkin nyt kun ei hänellä ole minkäänlaista valtaa. Mutta minun nähdäkseni on hän sulkenut silmänsä sekä vihalle että rakkaudelle, — enkä minä kuitenkaan tullut tänne aivan ilman asiaa."
"Puhu, kummallinen ihminen", keskeytti hänet prinssi. "Millä voitte puolustaa tunkeilevaisuuttanne ja kuulumatonta ylimielisyyttänne?"
"Suokaa minun puhua vapaasti, armollisin herra. Minä seison tässä aseitta, enkä minä voi olla vaarallinen; minun henkeni onkin tänä hetkenä teidän palvelijoittenne vallassa. Suoraan puhuakseni: minä tanskalaisena vihaan koko sydämestäni teidän isäänne, ja olen tullut tänne mukanani kirje eräältä hänen vihamieheltään, joka ennen oli hänen ystävänsä. Minä luulin kirjeen sisältävän kehoituksen kapinaan hänen varjohallitustaan vastaan sekä valtikan luovuttamista teille tai teidän veljellenne, tai kelle tahansa, joka voisi vapauttaa meidät saksalaisista, ja siihen olisin mielelläni antanut käteni. Mutta nyt epäilen, että onkin kysymyksessä katala salahyökkäys tai ehkä teidän kurjan herra isänne ja ehkä teidänkin salamurha, ja senvuoksi olen omin päin tullut tänne teitä varoittamaan."