He poistuivat tehdäkseen välttämättömimpiä valmistuksia matkaa varten, mutta marskin neuvosta mahdollisimman hiljaa, ja osoittamatta vähintäkään pelkoa.
NELJÄS LUKU.
Ei varmuus-, vaan kunniavahdeiksi oli rehellinen Pietari Vitfelt marskin kehoituksesta kutsunut kaksitoista kansalaisistaan vahtimaan taloa, joka tällä hetkellä oli pidettävä kuninkaankartanona. Nämä miehet, joista suurin osa oli käsityöläisiä, kuuluivat kaikki Pyhänkolminaisuudenliittoon, ollen sellaisina luotettavia miehiä, jotka persoonallisista mielipiteistään huolimatta olivat velvottautuneet puolustamaan laillista hallitsijaansa. Yllään juhlavaatteet ja vanhanaikaisilla porvariaseilla varustettuina olivat nämä porvarit istuutuneet Pietari Vitfeltin kauppaan, jossa hyvinvoipa isäntä oli antanut asettaa kokonaisen tynnyrin olutta heidän eteensä tiskille. Kuninkaan omat aseenkantajat ja palvelijat, jotka luvultaan eivät olleet edes niin suuret kuin tavallisen ritarin saattue, olivat Sven Tröstin ja Arvi Smålantilaisen kanssa saaneet paikkansa talon sivurakennuksessa, missä heitä samoin kestittiin mitä parhaiten.
Molemmissa paikoissa vietettiin illalla hyvin iloista elämää. Olut teki porvarit puheliaiksi. Kuninkaan läsnäolo talossa, sekä hänen huolestuttava asemansa johti mieleen kaikki vanhat jutut hänestä ja hänen hallituksestaan, ja koska ei ketään hänen väestään ollut lähettyvillä, eivät porvarit epäilleet sanoa suoraan ajatuksiansa.
Pöydän päässä istui voimakas harmaapartainen mies, joka oli ollut sotilaana kuningas Eerik Meenvedin aikana, ja kokenut monenlaista aikoinaan. Hänellä oli useimmiten sananvuoro, ja hänen toverinsa panivat suuren arvon hänen mielipiteillensä. Häntä vastapäätä istui pieni hintelä kankuri, jolla oli kalpeat, sairaloiset kasvot ja pää riipuksissa. Seppä oli juuri lopettanut hullunkurisen jutun nuoruutensa ajoilta, ja alettiin laulaa iloisia lauluja ja juoda maljoja.
"Ei veljet", sanoi kankuri kimakalla äänellä, kasvoillaan hurskas ilme, "jos aijomme laulaa ja juoda, niin muistakaamme hurskaina kiltaveljinä ensiksi liiton sääntöjen mukaan hyviä pyhimyksiä juomalla neitsyt Marian ja pyhän Kolminaisuuden maljan!"
"Loruja, täällä me emme ole yhdistystahossa", vastasi seppä. "Sinä et koskaan voi juoda kylliksi pyhiä maljoja, kankuri Pekka, ja kumminkin sinä ensimäiseksi makaat pöydän alla. Pidä sinä vain huoli siitä, ettet taita meiltä kynttilää illaksi, niinkuin viimeksi yhdistystalolla, tai likaa oksennuksillasi Pietari Vitfeltin puhdasta lattiaa."
"Sentähden olenkin kaikessa hurskaudessa maksanut sakkoni liiton säästökassaan", huokasi kankuri. "Herra Jumala! Henki on valmis, mutta miten lienee lihan laita, sen kai itse tiedätte", hän vaikeni nyt ja turvautui pikariinsa.
"Juoda me tahdomme, mutta kohtuullisesti", sanoi taas seppä. "Pikari toisessa ja sota-ase toisessa kädessä tahdomme osoittaa järjestyksen vallitsevan vahtituvassa. Autuaan kuningas Meenvedin aikana", jatkoi hän pöyhkeillen, "olin minä myöskin monta kertaa vahtina kuningaskartanoissa. Niin, siinä oli herra, jolle ilolla voi tehdä palveluksia. Tiedättekö, minä olin mukana hänen häissään Helsingborgissa. Oli siellä komeutta ja iloa, uskokaa pois; sellaista ihanuutta emme koskaan enää saa nähdä meidän päivinämme."
"Ne häät olivat kuitenkin hänen onnettomuutensa", huomautti kankuri.