"Mitä! onnettomuutensako? Hiisi vieköön!" jatkoi seppä. "Hänen hääpäivänsä juuri oli onnellisin hänen elämässään; sen hän taisi itsekin sanoa, ja sen minä myöskin uskon. Onko onnettomuus viettää häitä kauniin prinsessan kanssa, jota sydämestään rakastaa, kun hän vielä lisäksi oli hyvä Herran enkeli niinkuin kuningatar Ingeborg oli."
"Kankuri Pekka on kuitenkin oikeassa", sanoi kaupungin lihakauppias, lihava punakkakasvoinen mies, joka oli istuutunut myymäläpöydälle aivan oluttynnyrin viereen, josta, hän anteliaasti laski olutta sekä itselleen että tovereilleen. "Joutuihan hän niiden häiden kautta tuohon kirottuun ruotsalaiseen jupakkaan, saaden viheliäisen langon vaalittavakseen. Se oli kallis lankous Tanskan maalle, niin olen usein kuullut sanottavan; ja siksipä se myös loppuikin surkeasti."
"Niin", vastasi seppä, "kaikkihan kuitenkin kerran loppuu, ja kun kunnon ihmiset kuolevat, on se aina tavallaan surkeata. Koska sinä muuten olisit ollut samaa mieltä kankuri Pekan kanssa, naapuri? Muuten hänestä on kaikki surkeata, olipa sitten kyseessä hautajaiset tai häät."
"Minä tahdon mielelläni uskoa, että häät olivat iloiset, ja morsian kaunis", sanoi teurastaja, "mutta mitä se auttoi. Sinä varmaankin olet nähnyt kuningatar Ingeborgin, Kristern seppä? Oliko hän todellakin niin kaunis kuin sanotaan?"
"Olenko nähnyt hänet", sanoi vanha seppä pöyhkeillen. "Olenpa kylläkin. Se, joka ei ole häntä nähnyt, ei ole nähnyt mitään näkemisen arvoista maailmassa. Te olette varmaankin kuulleet laulun hänestä? Sitä lauloivat nuorena ollessani sekä vanhat että nuoret, ja siitä olivat sekä kuningas että porvarit yhtä mieltä, ettei meillä Tanskassa sitten kuningatar Dagmarin aikojen jälkeen ollut nähty sellaista kuningatarta."
"Laula meille se laulu, Kristern seppä, jos se on hurskas ja kaunis", sanoi kankuri Pekka. "Ehkä sillä voisin lyhentää aikaani kangaspuiden ääressä istuessani."
"Minä en nyt tiedä muistanko sen aivan alusta loppuun", vastasi seppä. "Mutta mistä eniten pidimme sen muistan kyllä hyvin, nimittäin miten hän hääpäivänään rukoili kaikkien vankiparkojen ja varsinkin Stig marskin kauniiden tyttärien puolesta, jotka olivat vangittuina Vordingsborgissa. Kuningas oli ankara kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat sukua hänen isänsä murhaajalle, eikä siitä häntä kukaan voinut moittia. Mutta kuitenkin säälitti meitä kaikkia nuo viattomat tyttöparat, ja kovalle otti, ennenkuin kuningatar sai heidät vapautetuiksi. Kuningas oli luvannut täyttää hänen ensimäisen pyyntönsä, ja silloin hän heti pyysi, niinkuin laulussa sanotaan:
"Ens pyyntööni nyt siis suostukaa se ilo minulle suokaa! vangit vapaiksi laskekaa, marskin tyttäret ilmoille tuokaa.
"Katsokaa! Sitä hän ei aristellut. Mutta mitä luulette kuninkaan sanoneen?
"Muutapa, rakkahan, pyytänet, on vangeilla raskas taakka. Ja marski Stigin tyttäret, ovat tornissa kuoloonsa saakka."