"No sepä hittoa! oliko kuninkaalla niin karkea puheenlaatu?" kysyi teurastaja pöydän päästä. "Hänellä oli varmaan ruosteinen ääni sinä päivänä, Kristern seppä."
"Ei mitään tyhmyyksiä, rakas naapurini", vastasi seppä tuimasti. "Jokainen lintu laulaa nokkansa mukaisesti. Jos tahdotte kuulla lisää, niin pitäkää suunne kiinni niin kauan kuin minä puhun. Tahdotteko tietää, mitä kuningatar sanoi tästä vastauksesta? Hän oli, Jumala minua auttakoon, vähällä matkustaa sinne mistä oli tullutkin, niin paljon kuin hän pitikin kauniista kuninkaastamme. Herra yksin tietää tarkoittiko hän sen tosissaan. Voi olla, että hän vain tahtoi säikäyttää kuningasta; mutta kuuluu käyneen aivan niinkuin laulussa sanotaan:
"Se oli neitonen Ingeborg, näin haastavi murheissaan: 'miehet, jotka mun maahan toi mua pois tulkoon saattamaan!'
"Ja nyt saatte kuulla kuinka kuninkaan lopulta täytyi myöntyä:
"Ei niin, ei niin, neitsyt Ingeborg: 'minä pyyntöä kuuntelen. Mitä anottekin, mitä pyydätte, minä täytän, rakkaani, sen.'
"Ja sitten kuningas Tanskanmaan näin haasteli drotsilleen: 'Heti vangit raudoista laskekaa, marskin tyttäret vapauteen!'
"Se oli neitonen Ingeborg, hän ei maahan ois jäänytkään ellei vangit ois laskettu raudoistaan, marskin tyttäret elämään."
Se on myöskin totinen tosi, että sekä naiset että miehet ylistivät siveätä Ingeborg neitsyttä, niinkuin laulussakin sanotaan, ja kiittivät moninkertaisesti Jumalaa siitä, että hän oli tullut tähän maahan ja minä voin todistaa todeksi sanat, joilla laulu loppuu:
Luostarissa oli riemu suuri, nunnat veisasivat iloissaan. Riemu kuninkaankin kartanossa oli myöskin silloin valloillaan. Rukoilkaa puolesta heidän jotka kruunua tulevat kantamaan.
"Eivät kai nuo vangitut neitoset sentään niin pian voineet tulla Helsingborgiin", huomautti teurastaja. "Ette suinkaan itse heitä nähnyt, Kristern seppä?"