Nyt alettiin tyhjennellä haarikoita ahkerasti, ja laulella hullunkurisia rekilauluja. Voimakas olut alkoi pian vaikuttaa, ja kun keskiyön jälkeen ensimäinen tunti oli kulunut, nukkuivat melkein kaikki Pyhänkolminaisuudenveljeskunnan kiltaveljet syvässä unessa pöydän alla, sill'aikaa kuin vanha veitsiseppä Risto istui hiljaa mietteissään sen päässä käsi posken alla. Useimmat kuninkaan palvelijoista olivat ojentautuneet penkille ja nukkuneet. Ainoastaan Sven Tröst ja vanha Arvi Smålantilainen istuivat valvoen juomapöydän ääressä.
"Kas tässä on kirje minun kuningattarelleni", sanoi Arvi. "Se on suljettu kuninkaan omalla sinetillä. Se tuo lohdutusta minun emäntä-paralleni. Heti aamun koittaessa minä lähden. Toivoisin jo olevani kunnolla poissa täältä, nuori herrani. Asiat eivät ole oikealla kannalla tässä talossa?"
"Oletko nähnyt näkyjä, vanhus?" kysyi aseenkantaja itsetietoisesti hymyillen.
"Teidän ulkona käydessänne minä istuin tuolla ikkunan luona", jatkoi vanhus hiljaa. "Kaikki täällä ympärilläni nukkuivat niinkuin nyt. Minä ajattelin onnetonta kuningasta tuolla sisällä, ja katselin ylös hiljaisiin tähtiin; silloin lensi tähti ja katosi. Samassa näin kuninkaan kulkevan hitaasti tuolla toisella puolella olevan salin läpi. Hänellä oli melkein palanut kynttilä toisessa kädessä ja suuri miekka toisessa, hänen käyntinsä muistutti pahantekijää, joka ajattelee suurta rikosta; mutta voisin vannoa, ettei se ollut elävä olento. Tiedämmehän kuninkaan sulkeutuneen makuuhuoneeseensa. Marskin ja prinssin huoneet ovat vieressä. Voitte olla varma siitä, että se oli hänen haamunsa —"
"Semmoiseen en usko, ennenkuin itse näen. Ehkä hän kulkee unissaan; hänen synkät ajatuksensa ja muistonsa eivät varmaankaan suo hänelle rauhaa. Juuri samanlaisena kuin sinä näit hänet, sanotaan hänen hiipineen Kallundborgin linnassa sinä samana yönä, jona hänen vanha linnanpäällikkönsä mestattiin, ja luultiin hänen väijyneen veljensä henkeä. Huu, enpä saa hänen tämänpäiväistä ilmettään mielestäni! En ole juuri arkalasta kotoisin, ukkoseni, mutta jos näkisin hänen kulkevan unissaan, niin luulenpa varmasti, että juoksisin matkoihini."
"En minä pelästynyt", vastasi Arvi tehden hiljaa ristinmerkin, "mutta näky oli kaamea. Samalla tapaa minä näin myöskin onnettoman kuningas Birgerin, kolmena yönä ennenkuin hän kuoli Holbekissa, vaikka minä samana hetkenä istuin hänen vuoteensa ääressä, hänen maatessaan samettiverhojen takana."
"Elä saata minua hulluksi näkyinesi", keskeytti hänet aseenkantaja ja nousi. "Antaa hänen kummitella, näyttäytyä vaikka pää kainalossa jos haluaa — mitä se minuun kuuluu? Toinen on asia jos paholainen tahtoo ottaa hänet haltuunsa; mutta hänen kurjaa henkeänsä ei täällä muuten uhkaa mikään vaara. Minä olen kokonaista kolme kertaa kulkenut kaupungin ympäri ja siellä oli hiljaista kuin hautausmaalla. Tuskin meidän olisi tarvinnut saattaa prinssiä levottomaksi. Saatpas nähdä, että me olemme narrien tavoin turhia hälyytelleet."
"Suokoon Jumala niin olevan!" vastasi vanhus päätään puistellen. "Eipä siltä, että hänellä tai maalla olisi suurempi onni odotettavissa hänen eläessään; mutta on sentään hyvin kummallista nähdä jonkun ihmisen haamun ikäänkuin irtautuvan hänestä itsestään etsiäkseen jotakin entistä turmanajatusta tai omaa hautaansa, vaikka ihminen vielä elää ja hengittää."
"Minä olen varma siitä että sinä petät itseäsi, vanhus", huudahti Sven Tröst, ja tarttui tarmokkaasti haarikkaan, joka oli täynnä Pietari Vitfeltin voimakasta olutta. "Jos sinun aavenäkysi ovat muuta kuin taikauskoa ja haaveilua — jos kuolema todellakin seuraa sinua kintereillä — no hyvä, silloin minä kunnon tanskalaisena nuorukaisena tahdon juoda tuon kunnon ystävän maljan ja tahdonpa sanoa hänet tervetulleeksi tähän taloon, siinä tapauksessa että hän tulee rehellisenä miehenä eikä pidä roistoja ja salamurhaajia kätyreinään. — Minä kuulen hevosenkavioiden töminää kadulta. — Hiljaa!" hän vaikeni hetkeksi säpsähtäen. "Haa! Jos hän ratsastaisi tuonenratsullaan kaupunkiin ja laskeutuisi sen selästä tämän oven edessä — jos hän seisoisi silmäini edessä tänä hetkenä", jatkoi tulistunut nuorukainen hurjasti hehkuvin katsein. "Jos kuulisin hänen luunikamoidensa kalahtelevan ja katsoisin hänen mustiin, syviin silmänonteloihinsa, niin tyhjentäisinpä kuitenkin tämän pikarin hänen tervetuliaisikseen ja kiittäisin häntä vanhan Tanskan nimessä käynnistä —"
Kun hän näin puhui ja heilautti ylpeän ylimielisesti pikaria, katsahti hän ikkunasta vastapäätä olevaan kivirakennukseen, missä kuningas asui, silloin hän samassa huudahti kauhusta ja laski pikarin kädestään. Hän näki korkean liekin hulmahtavan katosta ja koko etuosan talosta olevan ilmitulessa. Hirvittävä huuto kuului samassa kadulta ja kaikkialta talosta aikoi kuulua liikettä ja ääniä. "Tulipalo, murhapoltto!" huusivat Sven Tröst ja Arvi yhtaikaa, herättäen nukkuvat palvelijat. "Pelastakaa kuninkaanne!" huusi Arvi jyrisevällä äänellä. "Prinssi — prinssi Otto!" huusi Sven Tröst ja syöksyi ulos ovesta. Kaikki syöksyivät hänen jälkeensä, ja kukin juoksi taholleen mitä suurimman kauhun vallassa. Useimmat ajattelivat ensiksi pelastaa itsensä ja tavaransa sekä laskivat irti hevoset tallista; mutta Arvi ja Sven Tröst syöksyivät palavaan rakennukseen. Puodissa oleva porvarivartio kömpi samassa hetkessä pelästyneenä ja unenpöpperössä esiin pöydän alta, ja vanha voimakas seppä sai vaivoin vedetyksi heidät ulos palavasta talosta, jonka liekit äkkiä ympäröivät joka puolelta. Pietari Vitfelt itse seisoi melkein alastomana kadulla lapsi kummallakin käsivarrella ja vaimonsa vieressään. Hän ojensi lapset äidille ja syöksyi taas palavaan taloonsa. "Kuningas! Prinssi! Minun ylhäiset vieraani!" huusi hän. "Oi, minua kurjaa miestä, miten uskallankaan näyttäytyä heidän ylhäisyydelleen ja pelastaa heidät näin paitasillani." Hän kiirehti kuninkaan ja prinssin huoneisiin. Etusali oli savua täynnä. Liekit leimahtivat ulos kaikista makuuhuoneista, mutta ei ketään vieraista näkynyt. Kuninkaan makuuhuoneen ovi oli aukimurrettu. Yksi ikkunoista oli rikottuna lattialla ja arveltiin jonkun pelastaneen kuninkaan tätä tietä. Huolestunut isäntä riistettiin väkivallalla ulos talosta ennenkuin katto romahti alas.