"Luulenpa itsekin samaa, herra prinssi, ja melkein kadun sitä nyt, kuitenkin eniten teidän itsenne ja sen vihan vuoksi, jota kannatte sydämessänne minua kohtaan. Mutta minä olin sokea ase toisten käsissä, ja pahan, mihin tietämättäni olen ehkä syyllinen, tahdon sovittaa; siksi tulin minä tänne. Tahdon tehdä teille tarjouksen, herra prinssi. Käskekää käsivarttani ja hevostani, kunnes olette voittanut Tanskan kruunun. Sitten voitte, jos tahdotte, tuomita minut kuolemaan, sanoista, jotka lausuin teidän isästänne ja viestistä, jonka vein hänen vihollisilleen."
Prinssi hätkähti ja katseli ihmetellen aseenkantajan avomielisiä kasvoja "Näkisit siis mielelläsi minut Tanskan valtaistuimella. No niin, sitä varten olen syntynyt ja kasvatettu. En yhtäkään käsivartta ja hevosta tahdo halveksia, kunnes sortajamme tunnustavat minun ja kansan oikeuden. Sinä olet aseenkantajani Sven Tröst; mutta tästälähin näet minut ainoastaan silloin kun annan kutsua sinua."
"En tahdo palvella teitä rahan ja leivän edestä, herra prinssi, vaan omasta halustani ja kunnian vuoksi", vastasi nuorukainen ylpeästi ja rohkeasti. "Jos kasvoni eivät teitä miellytä, täytyy minun alistua siihen. Mutta jos teillä on joku tehtävä minulle, niin sanokaa. Mieluimmin haluaisin että se olisi jotakin rohkeutta vaativaa, jotakin, joka voisi olla maalle ja teille hyödyksi."
"Hyvä, koska tahdot palvella minua kunnian vuoksi, tahdon kuitenkin maksaa hieman palkastasi edeltäpäin", sanoa prinssi katsoen häneen lipeän päättävästi. "Jos pidät herttua Oton luottamusta kunniana, niin anna heti satuloida hevosesi. Muutamien laalantilaisten ratsumiesteni kanssa saatat sinä minun uskolliset lähettilääni veljeni ja lankona Brandenburgin markkreivin luo. Rovasti Gerlack ja kaniikki Gottfried odottavat refektoriumissa määräyksiäni. Heidän onnellisesta matkastaan riippuu minun ja Tanskan toivo. Tämän uskon minä nyt sinun huostaasi, ynnä molempien kunnianarvoisten henkilöiden hengen ja turvallisuuden. Te saatte suojeluskirjeen kreivi Juhanalta; mutta jos joudutte kreivi Gerhardin käsiin, voi se teille maksaa henkenne ja minulle kaiken avun toivon."
"On enemmän kysymyksessä kuin te ja me, herra prinssi", vastasi Sven Tröst. "On kysymyksessä Tanskanmaa, kuten huomaan. Saatte nähdä minun ymmärtävän antaa arvoa luottamukselle ja kunnialle, jota osoitatte minulle. Onko teillä muuta käskettävää?"
"Ei!" vastasi prinssi rypistäen otsaansa, kun sielumessu taas kaikui luostarieteisen läpi kirkosta. "Mene marskin luo, hän antaa sinulle lähempiä määräyksiä — matkusta Jumalan nimeen!" lisäsi hän lempeämmin, "ja palaa onnellisesti hyvän sanoman kera". Näin sanoen viittasi prinssi häntä poistumaan. Sven Tröst lähestyi kuitenkin ensin avomielisen osanottavasti, sanoakseen nuorelle ruhtinaalle pari ystävällistä sanaa jäähyväisiksi ja ehkäpä saadakseen itsekin sydämellisemmän hyvästijätön. Prinssi vastasi hänen kylläkin tuttavalliseen lähentelemiseensä astumalla askelen taapäin ja uudisti vaieten, vaikkakin tyynesti ja lempeästi viittauksen.
Sven Tröst ei viivytellyt enempää. Hän näki jälleen prinssin kasvoilla arvokkuuden ja majesteetin, jonka hän oli havainnut Pietari Vitfeltin puutarhassa, sinä aamuna, jolloin hän oli lausunut nuo rohkeat sanat hänen isästään. "Näitä sanoja ei hän kuitenkaan koskaan unohda", ajatteli hän itsekseen poistuessaan ja kunnioittavasti tervehtiessään. Ennenkuin sielumessu kuolleen kuninkaan kunniaksi oli luettu loppuun Sorön luostarikirkossa, istui Sven Tröst ratsunsa selässä mukanaan kuusi reipasta laalantilaista panssariin puettua ratsumiestä, ynnä kaksi hengellistä herraa välissään. He ratsastivat reippaasti luostariportista ulos, tervehtivät prinssiä, joka seisoi apotin seurassa avatun ikkunan ääressä, viitaten heille vakavasti jäähyväisiksi.
* * * * *
Oli lämmin päivä. Yöllä kohosi raju ukkosmyrsky; Langelannin ja Fennernin välillä ajautui eräs laiva kohti Holsteinin rannikkoa. Sven Tröst ja molemmat hengelliset herrat seisoivat kannella. Jos ei tahdottu hukkua aavalle merelle, täytyi täältä etsiä maata, huolimatta marskin ankarista kielloista. Ennen aamun valkenemista ajoi alus maalle Kolbergin nummen lähellä. Suurilla ponnistuksilla pelastuivat kuitenkin ihmiset ja hevoset. Rajuilma oli ohi. Aurinko nousi Kolbergin nummen takaa. Alus oli jo uponnut; mutta Sven Tröst ja hänen seurueensa olivat vahingoittumattomina nummella.
"Erittäin huonoja ja arveluttavia enteitä, kunnioitettava herra præpositus", sanoi Riben kaniikki, nousten läpimärkänä hevosen selkään. "Suokoon Jumala, että loppu ei olisi alun kaltainen!"