Rovasti vaikeni sangen arvelevan näköisenä, antaen auttaa itsensä konkarinsa selkään meriveden vuotaessa vaatteistaan.
"Olkaa rohkealla mielellä, kunnioitettavat herrat", sanoi Sven Tröst, pudistaen veden itsestään kuin villisorsa. "Nyt meillä on kova maa hevostemme jalkojen alla, ja ainoastaan saksalaisten läpi on meidän murtauduttava. Se on aina kuitenkin parempi kuin taistella vasten merta ja myrskyä ja itse Herramme mahtavia enkeleitä — olin vähällä sanoa — pyhä Neitsyt antakoon minulle anteeksi, jos se oli synti."
"Olisipa Kaikkivaltias vastassamme, niin matkamme olisi totisesti turha, nuori mies", sanoi rovasti vakavan arvokkaasti. "Ne eivät ole pilkan asioita. Lähinnä Jumalaa ja pyhää neitsyttä kiitän minä pelastuksestani sinun kevytmielistä reippauttasi, nuori hurjimus. Jollet olisi heittänyt nöyryyttä syrjään, ja vetänyt minua maalle niistä muutamista hiuksista, joita en ole uhrannut pyhälle säädylleni, en voisi nyt kehoittaa sinua tulevaisuudessa suurempaan kunnioitukseen Herran palvelijoita ja heidän esimiestään kohtaan."
"Olisitteko tahtonut, että olisin antanut teidän hukkua, kunnioituksesta kultaisia niskahiuksianne kohtaan, hurskas herra?" kysyi Sven Tröst pidätetyn ivallisesti.
"Eipä niinkään, poikani; mutta ennenkuin uskalsit tuota häväisevää temppua, olisi sinun pitänyt pyytää anteeksi suojeluspyhältäni."
"Sen rukouksen kestäessä olisitte te kunnianarvoisa isä, hukkunut kuin jauhosäkki. Teillä mahtaa olla kummallinen suojeluspyhimys, jos hänellä on jotakin sitä vastaan, että autan häntä henkenne vaalimisessa, erittäinkin, jollei hän halua hankkia itselleen vaivaa."
"Voi, meidän turmeltuneen nuorisomme hurskaus näyttää nykyään hurjalta!" huokasi rovasti latinaksi oppineelle virkatoverilleen. "Herra kanonikus, jos voisitte pelastaa tämän nuoren miehen sielun, olisi se minulle mieluista. Minulla on nyt muuta ajateltavaa, ehkä vilustun tämän aamukylvyn jälkeen."
Ratsastettiin hyvää vauhtia nummen yli että jouduttaisiin niin pian kuin mahdollista holstenilaisten estämättä Mecklenburgin rajalle. Haaksirikkoiset merimiehet Korsöristä etsivät ensimäisen kalastajakylän, mutisten arvelevasti, ett'ei ollut hyvä olla pappeja mukana myrskyssä, jolleivät he olleet niin hurskaita, että voivat pitää kurissa rajuilman. Matkustajat eivät olleet kaukana Lübeckin alueen rajalta, kun he eräänä iltana näkivät suuren joukon holsteinilaisia ratsumiehiä ratsastavan rajaa kohti Segebergin tietä myöten.
"Katsokaa", huudahti Sven Tröst. "Varmaankin he ovat ritari Hartvigin väkeä."
"Gerhardin verisiä kätyrejä!" huudahti kaniikki pelästyen.