"Mitä sinä tarkoitat ihminen?" kysyi prinssi ylpeästi ja nousi ylös. "Puhutko sinä ryöväreistä ja murhaajista? Luuletko sinä Tanskan prinssi Oton haluavan ketun lailla ryömiä maan alle konnantyöllä voittaakseen oikeutensa ja Tanskanmaan kunnian? Sinä et tule niiden rehellisten miesten luota, joiden nimet mainitsit. Jos Tanskan kansa ja jalo ritaristo vielä luottaa minuun ja minun onneeni, vapauttavat he kyllä minut rehellisesti ja julkisesti sopimuksilla tai asevoimalla. Mutta kukaan ei voi vaatia, että minä ottaisin askeleen, joka halventaisi minua."
"Suokaa anteeksi armollinen herra", vastasi musta Sven silmät suurina, ja samalla taivuttaen päätään nöyrästi ja hämillään, nousematta ylemmäksi salakäytävästä. "Mitä minä sanoin isännästäni ja ritari Buggesta oli ainoastaan omia ajatuksiani. Minusta olisi rehellinen asia auttaa teidät vapauteen ja hallitukseen, tapahtukoon miten tahansa. Ritari Kaljupää ja kreivi Hartvig eivät varmasti arvelleet, kun he tappoivat vanhan herrani täällä Segebergissä; jos nyt tehtäisiin heille samoin olisi se vain hyvin ansaittu palkka. Mutta se on totta, te olette kuninkaanpoika ja siksi täytyy teidän ajatella hieman jalommin kuin meidän pikkuväen. Minä ja Sven Tröst olemme kuitenkin käyttäytyneet kuin kaksi hullua. Emme koskaan uneksineetkaan, että mieluimmin istuisitte elinikänne vankilassa, kuin haluaisitte tulla autetuksi täältä pienellä kädenojennuksella niinkuin joku muukin vanki raukka. Elkää pahastuko, korkea herra; meillä oli hyvä ja rehellinen tarkoitus, ja jos pääsemme täältä elävinä, saamme kiittää onneamme."
"Kiitos hyvästä tahdostanne ja siitä, mitä olette uskaltaneet minun tähteni", sanoi prinssi osanottavalla lempeydellä lähestyen häntä. "Sven Tröst on siis myöskin täällä. Sano hänelle terveisiä. Toisen kerran hän uskaltaa henkensä minun puolestani. Mutta — teidän tienne ei ole minun tieni. Pois, kiiruhda! Tänne tulee joku. Pelasta itsesi nuori mies; minun tähteni ei kukaan enää saa uhrata elämäänsä. Pois! Jumala teitä johtakoon!"
Vankilan oven ulkopuolella kalistettiin rautaketjua, ja musta Sven veti pian päänsä luukusta. Prinssi löi itse luukun kiinni ja meni tyynenä vankilanovelle. Se avautui, ja sotamies astui sisään, mutta kääntyi heti takaisin tervehtien mykästi, niin pian kuin hän näki että prinssi oli ylhäällä ja pukeutuneena. Prinssin suureksi kummastukseksi tuli rouva Elisabet itse aivan odottamatta hänen luokseen parin asestetun herran saattamana. "Anteeksi, jos me häiritsemme teidän lepoanne, junkkeri Otto", sanoi ylhäinen rouva kylmän kohteliaasti. "Minun täytyy itse nähdä mitä täällä tapahtuu. Vartija on ilmoittanut minulle, että täällä on joku puhellut teidän kanssanne."
"Vai niin", vastasi prinssi hitaasti. "Vartija on täyttänyt velvollisuutensa, jos todella on kuultu sellaista."
"Täällä on tapahtunut väkivallantyö", jatkoi Elisabet rouva. "Ollaan muutamien maankiertäjien jäljillä, jotka etsivät pääsyä teidän luoksenne."
"Nämä ovat ilmoituksia, rouva Elisabet, jotka tuntuvat minusta enemmän koskevan teitä itseänne ja minun vartijoitani kuin minua. Jos minä voisin alentua arvottomiin suhteisiin, niin tuskinpa minä olisin niin yksinkertainen, että itse ilmoittaisin sen teille."
"Mutta jos minä teiltä ruhtinaana ja kunnian miehenä vaadin tämän tiedon ja pyydän teitä sanomaan minulle, oletteko puhunut jonkun kanssa tänä iltana —"
"Niin en luule sittenkään olevani velvollinen vastaamaan teille siihen, rouva Elisabet."
"Te unohdatte kenellä täällä on valta", sanoi linnanrouva melkein peloittavalla katseella. "On olemassa keinoja —"