"Vaiti, vaiti, tyynemmin, asemies Kaarlo! Ymmärrättehän leikin", sanoi Otto käyden syrjään, sillä Kaarlo alkoi tulla äänekkääksi ja herättää ympäröivien huomiota.
Kaarlo ja ritari Otto olivat viimeisellä sotaretkeltä useissa yhteisesti suorittamissaan urotöissä tulleet aseveljiksi ja läheisiksi ystäviksi. Mutta he riitaantuivat melkein joka toinen päivä ja sanoivat toisilleen kovia sanoja; sillä ritari Otto ilmaisi vapaalla käytöksellään jonkinlaista turvautumista korkeaan sukuperäänsä ja ylempään ritariarvoonsa, mikä loukkasi Kaarloa; yksinkertaisella, köyhällä ritarinpojalla sitävastoin oli töykeä ja rohkea tapa esittää vaatimuksensa ensinkään ottamatta huomioon sukuperää ja säätyä, vaan ainoastaan miehuuden ja ritarikunnian; ja siihen nähden hän nyt toivoi pian olevansa korkealentoisen, ruhtinaallisen asetoverinsa veroinen. "Isä Saxo oli oikeassa: Paha on koiranpennun leikitellä karhunpojan kanssa!" sanoi Kaarlo itsekseen mielellään joka kerta kun hänen ja Otto-kreivin välit noin sotkeutuivat solmulle; mutta seuraavana päivänä he kyllä taas olivat maailman parhaat ystävykset, ja jos Otto todellakin oli loukannut, niin hän oli kohta altis tunnustamaan sen ja sovittamaan tekonsa.
Kun nyt kuningas Eerikin ja kuningatar Regitzan hääjoukkue läksi tuomiokirkosta, astui Kaarle kainosti syrjään, antaakseen tietä ja tullakseen jälessäpäin kuningas Valdemarin ja hänen ritarinsa takana, muiden asemiesten joukossa. Ritari Otto asteli nyt likinnä kuningasta Albert-kreivin sivulla uljaana ja reippaana hänen ohitseen, ja Kaarlo tunsi nöyryytettynä kuinka vähäpätöinen hän oli ruhtinaallisen aseveljensä rinnalla. Tunkeilevassa kansanjoukossa hän näki niin sanotun Kissanpäänoven luona köyhän, kumaraisen pyhiinvaeltajan, joka viekkain, ilkein katsein tarkasteli kreivi Ottoa, kadottamatta häntä näkyvistään. Kaarlo tuli tarkkaavaiseksi, ja oli pyhiinvaeltajapuvun sisältä näkevinään arkkidiakooni Arnfredin, joka häneen kohdistuneen vakavan epäluulon takia oli karkoitettu kuninkaan alueilta. Kohta kun ritari Ottoa ei enää voinut nähdä kirkon ovelta, oli tuo epäilyttävä pyhiinvaeltaja kadonnut väkijoukkoon. Kaarlo unohti nyt hetkessä sen pienen kiistan, mikä hänellä äsken oli ollut Oton kanssa, ja päätti etsiä hänet ensi tilassa varoittaakseen häntä. Hän riensi linnaan, mutta hän ei päässyt koko päivänä niin likelle Otto-kreiviä, että olisi voinut viitata hänelle; hän ei näet voinut tunkeutua ritarien ja ylhäisten hovimiesten joukkoon, jotka olivat likimpänä kuninkaallisten ympärillä, ja niiden joukossa oli ritari Ottokin, joka kuninkaan sisarenpoikana ei sellaisena juhlapäivänä voinut jättää paikkaansa kuninkaan läheisinten joukossa.
Iltapuolella, kun juhlallisuuksien pääosa oli ohi ja iloiset vieraat alkoivat jo vapaammin hajaantua eri tahoille, sai Kaarlo kuitenkin tilaisuuden antamaan merkin sisarelleen, kun tämä aikoi jättää kuningatar Regitzan, jota palvelemaan hänet oli siksi päiväksi määrätty, ja lähteä kuningatar Dagmarin huoneisiin.
"Mitä tahdot, rakas veli!" sanoi Kristiina pudistaen rakkaasti hänen kättään. "Tänään emme ehdi puhelemaan kunnollisesti keskenämme. Minun on mentävä kuningattaren luo; hän raukka istuu yksinään, eikä voi ensinkään ottaa osaa tähän hauskuuteen."
"Sana vain, rakas Kristiina! Jos näet kreivi Oton, ja sopivasti voit lausua hänelle pari sanaa, niin pyydä häntä olemaan varuillaan, sillä täällä on hänen verivihollisensa, se maanpakolaispappi, jonka hän ruoskitti ulos kuninkaan kartanosta! Minä itse olen nähnyt hänet, varmasti hän on väijymässä, saadakseen salaisesti kostaa."
"Jeesus Maria, mitä sanot!" huudahti Kristiina säikähtäen ja tullen kuolonkalpeaksi.
"No, mikä sinun on, sisar? Sinulla ei ole mitään pelättävää. Pyydä vain kreivi Ottoa olemaan varuillaan ja pitämään joka hetki ase mukanaan! Mutta sano hänelle se siten, ettei sitä kukaan selitä pahoin. Elä katso liian lempeästi häneen tai kehenkään muuhun ylhäiseen herraan. Ah, rakas sisar! Muista, että isämme oli köyhä ritari, sekä että pyhä, tahraton nimi on ainoa perintömme ja omaisuutemme!"
"Miten johdut siihen, rakas veli?" kysyi Kristiina ihmeissään.
"Kyllin tästä, rakas sisar! Elä vain unhoita, mitä sanoin sinulle!"