"Enpä ole nähnyt kylmäkiskoisempaa sulhasta", kuiskasi Otto. "Enemmän on mieleeni tuo kookas, uljaannäköinen ritari, joka seisoo etummaisena kuningas Eerikin henkivartijain joukossa, se on urhea ritari Sune Folkenpoika, joka viime vuonna vei kuningas Sverkerin tyttären Vretan luostarista sekä kuninkaan että piispan ja koko papiston uhalla."
"Sepä oli huimapää teko", kuiskasi Kaarlo. "Miten hän siitä suoriutui?"
"Kuten näet. Hän on kerrassaan uuden kuninkaan ensimäinen mies. Se oli reipas ja ovela temppu. Hän oli pukenut itsensä ja miehensä enkeleiksi, ja niinpä uskoivatkin kaikki hurskaat nunnat, että hän vei kauniin Helena-prinsessan taivaaseen. Nyt on neito hänen vaimonsa, ja hänellä on jo reipas poika, eikä koko Ruotsin maassa kukaan uskalla kärventää hiustakaan rohkean Sune Folkenpojan päästä."
"Jos ruotsalainen ritari vie kuninkaan tyttären luostarista ja onnistuu hyvin", sanoi Kaarlo, "niin voi kai tanskalainenkin ritari koettaa onneaan".
"Tuletko hulluksi, Kaarlo?" kysyi Otto. "Et toki ajattele sellaista seikkailua."
"Varjelkoon! Enhän ole vielä ritari."
"Jos ryöstäisin jonkun neidon täältä kirkosta, niin kyllä tietäisin kenet ottaisin!" kuiskasi Otto ylimielisenä ja katsahti Kaarlon sisarta, solakkaa Kristiina-neitoa, joka kantoi morsiamen laahusta. "Mutta en aikoisi jäljitellä ruotsalaista ritaria", lisäsi hän nopeaan. "Minä tekisin enemminkin päinvastoin ja veisin tytöistä kauneimman luostariin. Hovissa ne lapsiraukat turmeltuvat, saat uskoa. Eiköhän sinun sisartasi tähtääkin useampi silmä kuin morsianta! Enoni, kuningaskin, katsoo häntä useammin kuin minä sietäisin, jos olisin tytön veli."
"Sisareni on rehellinen ja siveä tyttö!" vastasi Kaarlo loukkautuneena. "Hänen ei tarvitse olla telkeiden takana säilyttääkseen kunniansa."
"Hänen kunniansa puolesta minä uskaltaisin taistella koko ritariston kanssa!" sanoi Otto. "Mutta ennenkin on kuultu rehellisen neidon joutuvan huonoon huutoon vain siksi, että on ollut kaunis ja ystävällinen kaikkia kohtaan."
"Tiedänpä hyvin, ettei kukaan puhu pahaa minun sisarestani", sanoi Kaarlo posket harmista hehkuvina. "Jos minä olisin ritari, kuten te kreivi Otto, niin totisesti ei kukaan siitä asiasta laskisi leikkiä säilyttäen eheän otsan iltaan saakka!"