"Kristus ja Pyhä Neitsyt varjelkoot teitä!" sanoi Kristiina ja vastasi kädenpuristukseen arasti ja melkein huomaamattomasti, vetäen kätensä nopeasti takaisin. "En uskalla kauemmin viipyä, kuningatar odottaa minua."
Sitten hän kiiruhti pois. Ritari Otto katseli autuaana hänen jälkeensä ja vasta kun ei enää näkynyt tytön solakkaa, kevyttä vartta ritarisalissa, hän läksi, noudattaakseen hänen neuvoaan, varustamaan hovitakkinsa alle rintahaarniskan.
Kun Otto astui ulos ritarisalista, hän heitti vaipan loistavan hovipukunsa päälle, päästäkseen asuntoonsa linnan pohjoiskulmalle. Hänen täytyi kulkea pitkän, synkän käytävän läpi. Hän oli melkein unhottanut päämääränsä ja asteli ajatellen vain kaunista Kristiina-neitoa ja hänen lämmintä osanottoaan kaikkeen, mikä häntä koski. Tarkemmin miettimättä, mihin se taipumus voi viedä, mitä hän tunsi tyttöä kohtaan, ja minkä hän nyt niin selvään huomasi ja niin ajattelemattomasti vahvisti tytössäkin, hän asteli iloisena ja kevytmielisenä käytävää pitkin, hyräillen lemmenlaulua. Yötä päivää käytävässä palavan, sammumaisillaan olevan lampun heikossa valossa hän nyt näki kaukana tumman varjon liikkuvan edestakaisin hänen asuntonsa oven edessä. Hän pysähtyi äkkiä ja tarttui pieneen korumiekkaansa, jota hän käytti kauniin hovipukunsa kera ja joka hyvin huonosti kelpasi vakavaan otteluun. Hän empi, saattoiko hän niin huonosti asestettuna käydä eteenpäin vai pitikö palata takaisin; mutta pian hän tunsi poskilleen leviävän häpeän punan tuon pelon tähden, jonka hän nyt ensi kertaa huomasi itsessään. Hän veti miekkansa ja lähestyi hitaasti tummaa naamioitua olentoa, jonka hän, sen hiipivästä käynnistä päätti Arnfrediksi. Hän oli vielä noin kahdenkymmenen askeleen päässä huomionsa esineestä ja arveli, pitikö hänen hyökätä vai odottaa kunnes hänen päälleen hyökätään. Silloin sammui lamppu ja hänen ympärillään oli niin pimeätä, että hän ei voinut nähdä miekkaa kädessään. Hän pysähtyi taas, ja taisteli hänet vallannutta voimakasta pelkoa vastaan; sitten hän asteli hitaasti edelleen ovea kohti ja tunnusteli varovasti miekallaan kaikille puolilleen. Samassa hän kuuli jotain helähtävän ja toinen miekka kosketti hänen asettaan. Sanaa sanomatta hän iski umpimähkään ympärilleen, mutta sai samassa niin ankaran iskun käsivarteensa että miekka lensi hänen kädestään, ja nyt hän kuuli tutun äänen:
"Minne hävisit, kirottu salamurhaaja? Minä olen kreivi Otto! Tule vaan! Tällä kertaa saat tuta muutakin kuin koiranruoskaa."
"Kaarlo", huudahti nyt Otto. "Sinäkö se olet. Oletko järjiltäsi! Sinä olet haavoittanut minua — minähän olen Otto. Sinä varoitit äsken minua, ja nyt sinä hyökkäät itse minun päälleni. Sekö on sinun ystävyyttäsi?"
"Taivaan Jumala, mitä olen tehnyt!" huudahti Kaarlo. "Tekö se olette, ritari Otto! Minä luulin aivan varmaan teitä tuoksi papinlurjukseksi. Hyvää minä tarkoitin. Olenko pahoinkin haavoittanut teitä?"
Pian pääsivät ystävykset selville. Käsi Kaarlon kaulalla Otto palasi hänen kanssaan asuntoonsa. Oton haava ei ollut suuri. Pian oli käsivarsi sidottu ja Kaarlo sai puhutelluksi ystävänsä jäämään rauhallisena asuntoonsa telkien taakse; Kaarlo tahtoi itse ottaa selvän hänen salaisesta vihollisestaan ja siepata hänet kiinni; hän oli näet ritarisalin ovelta selvään nähnyt Arnfredin hahmon katoavan näihin pimeisiin käytäviin, jotka veivät etusalista linnan kylkirakennukseen. Tämän sopimuksen jälkeen ystävykset erosivat, ja tämä seikkailu oli liittänyt heidät toisiinsa entistäänkin lujemmin.
KYMMENES LUKU.
Sykkivin sydämin ja posket hehkuvina Kristiina oli saapunut kuningatar Dagmarin luo, ja kuningatar oli lähettänyt luotaan muut seuraneidot, jotka hän siksi päiväksi oli valinnut suodakseen rakkaalle Kristiinalleen ilon olla mukana juhlassa. Kun Kristiina nyt oli kahdenkesken kuningattaren kanssa ihmetteli Dagmar hänen vaiteliaisuuttaan ja sitä ilmeistä mielenliikutusta, jota tämä turhaan koetti salata. Kuningatar katseli häntä hellällä osanotolla.
"Sinä et tule iloisena ja vapaana lintuna tämän päiväisestä juhlasta, hyvä lapsi!" sanoi hän ystävällisenä, tarttuen Kristiinan käteen. "Mielesi on liikutettu ja kätesi vapisee. Mikä sinun on?"