Kauan hän makasi tässä, asennossa ja nyt hän kuuli pappiensa ilohuudot: "Tanskalaiset voittavat! — Vihollinen väistyy!"
Hän kiitti Jumalaa ja jatkoi rukoilemistaan; mutta kun hänen kohotetut kätensä vaipuivat väsymyksestä alas kuuli hän pappien huutavan: "Voi, tanskalaiset väistyvät!" Silloin vanhan Anteron valtasi omituinen mielenliikutus; hän muisti miten Mooses voimallisella rukouksellaan oli rukoillut voiton taivaasta Israelin kansalle. "Armias, suuri Jumala!" rukoili hän, "kuule minun palava rukoukseni ja suo sinun sankareillesi voitto sinun nimesi kunnian tähden, ja minä tahdon huutaa sinua avukseni viimeiseen hengenvetooni asti!" Ja hän kohotti taas vapisevat kätensä taivasta kohti.
"Vihollinen pakenee! — Kuningas voittaa!" huusivat nyt piispat ja papit hämmästyneinä. Kun sama omituinen sattuma vielä kerran uusiutui, ja tanskalaiset väistyivät väsyneen arkkipiispan käsien vaipuessa alas, — silloin kiirehtivät piispa ja papit polvistuneina tukemaan hurskaan arkkipiispan käsiä. Näin he tukivat häntä, rukoillen yhdessä hänen kanssaan niin kauan kuin taistelua kesti, kunnes viimeinkin auringon laskiessa koko virolainen sotajoukko pakeni monien tuhansien ruumiiden yli, ja tanskalaiset ajoivat heitä takaa riemullisin voittohuudoin.
"Kiitetty olkoon kaikkivaltias Jumala!" sanoi arkkipiispa, aikoen nousta, mutta vaipui kalpeana ja uupuneena piispojen ja pappien syliin. Mutta kun kuningas ja kaikki sotapäälliköt iloisin voitonhuudoin kokoontuivat hänen ympärilleen, nousi hän taas voimakkaana ja aloitti juhlallisen Te Deumin [Kiitosvirsi], mihin kuningas ja koko sotajoukko iloisesti ja hartaasti yhtyivät, Riisen Kaarlon kannattaessa ihmeellistä ristilippua kuninkaan pään yläpuolella.
Danebrog nimisenä säilytettiin sittemmin tätä ristilippua Slesvigin tuomiokirkon pyhienjäännösten joukossa. Muutamat selittivät tuon ihmeellisen tapahtuman aivan luonnollisella tavalla, ja moni uskoi cruciatin [vihityn lipun] olleen paavin lähettämän. Mutta tarina sen taivaallisesta kotiperästä säilyi kansan kesken viime aikoihin asti, ja tämä kansallinen suojeluskuva oli niin pyhä kansalle, että valkea risti punaisella pohjalla on kautta vuosisatojen osoittanut tanskalaisille merisotilaille tien valtaan ja kunniaan. Dannebrog-ritarikunnan merkkinä siihen liitettyine kirjoituksineen: Jumalan ja kuninkaan puolesta, siitä tuli kunnianosoitus maan ansiokkaimmille miehille.
Kun Te Deum taistelukentällä oli laulettu, paljasti kuningas miekkansa ja kutsui luokseen ne nuoret aseenkantajat, jotka yhdessä Riisen Kaarlon ja Absalon Belgin kanssa olivat suojelleet taivaallista lippua, ja sen ihmeellisellä vaikutuksella vieneet hänet ja sotajoukon voittoon. Sotajoukon nähden hän löi heidät kaikki ritareiksi ja salli heidän kilvessään kantaa valkoista ristiä punaisella pohjalla. Riisen Kaarlolle ja Absalon Belgille hän antoi saman arvokkaan asemerkin, sitäpaitsi hän lupasi Riisen Kaarlolle, että hänen isänsä menetetty läänitys, Kaarisen kartano tiluksineen, annettaisiin nyt vanhan Radulfin kuoltua hänelle ja hänen rintaperillisilleen ikuisiksi ajoiksi, ja lupasi kuningas huolehtia Radulfin pojista, etteivät he joutuisi vahinkoon. Kaarlo polvistui suutelemaan kuninkaan kättä, kiitollisena ja sydämestään iloiten, ei vain takaisinsaamastaan isientilasta, jota hän hyvin rakasti, vaan etupäässä senvuoksi, että hän nyt toivoi uskaltavansa kosia kreivi Albertin kaunista tytärtä. Sillä hän toivoi yhä vielä Kristiina sisarensa vakuutusten olleen tosia, kun hän oli kertonut oikullisen, kauniin Rigmorin salaa häntä rakastavan.
Ilo oli ylimmillään leirissä koko yön, ja seuraavana päivänä oli jo ritari Kaarlolla ja monella muulla nuorista ritareista kilvessään tuo uusi, kunniakas merkki.
"Onneksi olkoon, ritari Kaarlo!" sanoi kreivi Albert seuraavana aamuna nuorelle Riisen läänitysherralle, joka silmät ilosta säteillen astui sotapäällikkönsä telttaan, äsken maalattu kilpensä käsivarrellaan, kertoen hänelle, että hän nyt kun ristiretki oli näin onnellisesti päättynyt, oli saanut kuninkaalta luvan palata Tanskaan ottamaan läänitystiluksensa haltuunsa.
"Te olette onnen suosikki!" sanoi totinen sotapäällikkö hiukan kylmällä ja vieraalla äänellä luoden häneen läpitunkevan katseen. "Arkkipiispan kasvattina ja Pietari piispan uskottuna te taidatte ymmärtää vähän muutakin kuin isämeitänne, koska te miekkaanne kuluttamatta osasitte toimittaa meille voiton taivaasta."
"Siitä minä en kiitä omaani enkä kenenkään ihmisen viisautta, ankara herra!" vastasi Kaarlo vilpittömän rehellisesti. "Tuo outo lipun ilmestyminen on minulle yhtä käsittämätön Jumalan ihme kuin se on arkkipiispalle ja kaikille muille täällä. Mutta te olette oikeassa: minun täytyy olla onnellinen siitä, että niin mitätön kuin olenkin sain kunnian tarttua tuohon pyhään aarteeseen, silloin kun se meille lähetettiin."