"Minä olen turhaan kosinut sinua isältäsi, hän on taipumaton — —"
"Mitä? isältäni, ennenkuin minulta?" Tämän sanoessaan Rigmor pui pientä nyrkkiään uhkaavasti hänelle. "Jos olisin sen tiennyt, niin olisin kiusannut sinua kahta vertaa kauemmin. No, mitä hän sitten sanoi?"
"Hän luotti niin varmasti sinun kuuliaisuuteesi ja kunnioitukseesi hänen ankaruuttaan kohtaan, että hän puoleksi pilkalla lupasi sinut minulle, jos minä ilman hänen suostumustaan voisin voittaa edes merikivisydämen, jota kannat."
"Tuossa sinä sen saat, senkin toisen ohella!" sanoi Rigmor rohkeasti ja uhmaillen. "Jos hän todellakin uskoo minun olevan sellaisen pelkurin ja hänen itsepintaisten ja turhanpäiväisten oikkujensa orjan, — niin tule, Kaarlo, me uskallamme! Jos ei minulla ole omaa tahtoa, niin en ole kreivi Albertin tytär. Olisipa toki ihme, jos minä en saisi häntä lepytetyksi. Olkoon hän vaikka kuinka ankaran näköinen, niin hän ei kuitenkaan ole muuta kuin mies."
"Minun morsiameni, rohkea, uljas morsiameni!" riemuitsi Kaarlo iloissaan ja syleili häntä kiihkeästi.
"Voi, Rigmor, lapseni! Rakkahin paras Rigmor neiti! Ei iki maailmassa se käy päinsä!" valitteli nyt Martta tuskissaan ja väänteli käsiään juostessaan edestakaisin huoneessa. "Mitä sanoo teidän ankara herra isänne? Minä olen onneton, — minä olen kuoleman oma, kun hän saa sen tietää."
"Sinä tulet meidän mukanamme Kaariseen!" sanoi Kaarlo, "kuningas ja arkkipiispa saavat sovittaa kreivi Albertin."
"Sinä jäät ainiaaksi meidän luoksemme, rakas, hyvä Martta!" — sanoi Rigmor ystävällisesti ja taputti hänen ryppyistä poskeaan.
"Voi sentään, olenhan minä aina uneksinut niin käyvän, ja tapahtukoon taivaan tahto!" huokaili hyväntahtoinen vanhus poistuessaan hakemaan Rigmorin vaippaa. "Mennään sitten, Jumalan ja pyhän neitsyen nimeen!" jatkoi hän palatessaan mytty kainalossaan. "Jos te itse uskallatte vastata siitä, voi sentään — niin, kyllähän minulla olisi eräs sukulainen kapitulitalossa, joka voi vihkiä teidät nyt heti. Mutta minä pelkään, että meidät on saatu ilmi. Minä kuulen jonkun tulevan käytävässä."
"Sulje käytävän ovi!" sanoi Rigmor hädissään. "Ja seuraa meitä keittiön kautta takapihalle. Voi Kaarlo, Kaarlo! minua kuitenkin pelottaa. Kunnioita isääsi ja äitiäsi" — —