"Niin on!" vastasi poika. "Mutta minun soihtuni ei pala oikein hyvästi. Saanko lainata sinulta?" sanoi hän Kaarlolle. "On niin pimeää käytävässä ja pahoilla portailla."
"Mutta miten minä itse osaan takaisin?" kysyi Kaarlo hiukan levottomana.
"Sinä saat jäädä tänne ja maata tuolla penkillä!" vastasi kreivi suuttuneena. "Anna soihtu hänelle, niin hän menee matkoihinsa! Hän on pimeän-arka."
Kaarlo totteli vaieten, ja vieras poika poistui hitaasti ja vavisten ovesta, pitäen huolellisesti kättä kynttilän suojana, ettei se sammuisi vedossa.
Viereisessä huoneessa Pietari-piispa oli myöskin saanut kolmijalkansa kynttilät sytytetyiksi, ja hän oli samoin antanut soihtupoikansa palata takaisin. Nyt hän avasi naapurinsa oven ja astui sisään.
"Tämäkö siis on tuo kuuluisa viheriä huone!" sanoi hän ja katseli tarkasti ympärilleen joka nurkkaan. "Minä näen täällä vain kaksi ovea. Käytävän oven me suljemme kangella, niin minä tein omassa huoneessani. Onhan teillä aseet?"
Kreivi viittasi suureen miekkaansa, joka oli sängyllä, ja hän luuli olevan viisainta valvoa ja odottaa mitä tapahtuisi, sillä hän arveli soihtupojan suunnattomalla pelolla olevan syynsä.
"Huomasitteko te miten jyrkät portaat olivat, joita me nousimme tänne, ja näittekö te veripilkun siellä alhaalla suuressa myllynkivessä?" kysyi piispa. "Sen päällä, sanoi tuo pelkuri poika minulle, kuoli vanha, uljas linnanherra. Poika kertoi hänen usein öiseen aikaan käyneen täällä, ja luultiin hänen tämän kylkirakennuksen tornissa seurustelleen henkien kanssa, sekä tutkineen tähtien kulkua."
"Vanha Esbern oli viisas ja etevä mies", vastasi kreivi Albert, "eipä senvuoksi ole ollenkaan ihmeellistä, jos taikauskoinen kansa arveli hänen harjoittavan salattuja tieteitä ja seurustelevan henkien kanssa. Hänellä oli laajoja tietoja ei ainoastaan valtiotiedossa ja yleisessä historiassa, vaan sanottiin hänen vanhoilla päivillään harrastaneen myös sekä tähtitiedettä että luonnontieteitä. Hän on luultavasti pitänyt tieteelliset työnsä salassa ja valvonut tänne piiloutuneena, ettei joutuisi epäiltäväksi noituudesta. Tutkikaamme huonetta tarkemmin, ehkä löydämme todisteet minun arveluihini." Sen sanottuaan kreivi Albert otti miekan oikeaan ja kynttiläjalan vasempaan käteensä ja tutki tarkasti seinälaudoituksen. Hän veti syrjään vanhan arkun ja huomasi laudoituksessa ruostuneen teräsnappulan. Kun hän painoi sitä miekankahvallaan aukeni pieni salaovi, ja sen takaa kohosivat kapeat kiertoportaat. "Katsokaa!" sanoi kreivi. "Minun arveluni osoittautuvat tosiksi, tämä on varmaankin salainen tie torniin. Ottakaa te toinen kynttilä, arvoisa herra, ja jatkakaamme etsimistämme!" Kaarlo tahtoi antaa herralleen näytteen rohkeudestaan ja pyysi saada kulkea edellä valoa näyttäen. "Se on oikein, siihen minä kyllä suostun", vastasi kreivi, ojentaen hänelle kynttiläjalkansa, "jos sinä pudotat sen, niin suutun minä todenteolla."
Tykkivin sydämin poika astui edeltä ja piteli niin lujasti kiinni kynttiläjalasta, kuin olisi hän pelännyt sen lentävän pois häneltä.