STIINA (näyttäytyy ovelta). Sinäkö siellä puhelet, Helga?
HELGA (nöyrästi). Minä täällä olen, äiti.
STIINA. Jumalan kiitos, että sinä olet täällä! Tule vain sisälle! Älä pelkää.
NIILO (astuu pihalle). Äiti on pitänyt ruuan lämpöisenä sinulle.
HELGA. Älkää ottako niin ystävällisesti vastaan minua, isä ja äiti, sillä minä en ole saanut yhtään rahoja.
NIILO. Emme me rahoista välitä, Helga. (Hän rykäsee. Juhlallisesti.) Katsohan, Helga, asia on nyt sellainen että, sinun äitisi ja minä, me olemme aina tahtoneet olla kunniallisia ja rehellisiä köyhyydessämme, ja meidän mielestämme me olimme joutuneet häpeään sinun tähtesi. Tuntui siltä kuin me emme olisi opettaneet sinua eroittamaan hyvää pahasta. Mutta kun minä sain kuulla Österin Jannelta mitä sinä olit tehnyt tänään, niin minä sanoin itselleni, että kyllä nyt ihmiset kuitenkin näkivät sinun saaneen oikean kasvatuksen ja opetuksen. Ja me ajattelimme, että kyllä me vielä saamme sinusta iloakin.
HELGA. Voi, isä, miten kauniisti te puhutte!
(Kuuluu Janne Österin viulunsoittoa. Hän soittaa samaa säveltä kuin alussa.)
STIINA. Sinun täytyy kuunnella tuota säveltä! Sen on Janne tehnyt sinun kunniaksesi. Se on sinun laulusi.
HELGA. Oi taivaan siunaus, minkälainen ilta tämä on!