GUDMUND (tulee verkalleen sisään, alakuloisena ja synkkänä, heittää lakin luotaan).
INGA. Miten sinun kävi?
GUDMUND (katkerasti). Hän sai tahtonsa perille. Minun täytyi pakostakin luvata — —
(Erland tulee hiljaa sisään, jää seisomaan perälle ja katselee Gudmundia.)
INGA (nyökäyttää). Niin, ethän voinut muuta tehdä. Samaa mieltä minäkin olen.
GUDMUND (purkaa tunteensa). Oli alhaista ja häpeällistä kaikessa tapauksessa käyttäytyä sillä tapaa Helgaa kohtaan!
(Heittäytyy, oikeanpuoleiselle penkille.)
INGA. Vähempi saa väistyä suuremman tieltä. Vai miten sinä, isä, ajattelet?
ERLAND (hitaasti ja miettien). Kyllä sinä olet oikeassa, äiti. Mutta nyt se riippuu siitä mikä on suurempi ja mikä on vähempi.
GUDMUND (mutisee). Enhän minä voi antaa Hildurin mennä luotani Helgan tähden.