INGA (katsoo hellästi ja tutkivasti häneen). Toverisi taisivat pitää sinulle aika isot kestit.
GUDMUND. Olihan ne. Sanonpa teille muuten, että minä en muista koko moskasta enää yhtään mitään.
INGA. No, silloin ei siitä minun luullakseni ollut paljoakaan iloa.
GUDMUND (huomaa takkinsa revityksi). Mutta mitä tämä on?
INGA (kuivasti). Näyttääpä siltä kuin tuo takki olisi ollut tappelussa tänä yönä. (Viittaa pöytää kohti.) Mutta istu vähän syömään ennenkuin menet pukua muuttamaan! Sinä et ole maistanut vielä suupalaa tänä päivänä.
GUDMUND (kääntyy pöytään päin, huomaa Jannen). Istutteko te täällä, Janne? Minä luulin teidän soittavan Ålvåkrassa.
JANNE (nousee tervehtimään). Minä olenkin matkalla sinne, mutta poikkesin ohimennessä tänne kun oli vähän asiaa. Ja sitten emäntä tarjosi voileipää.
GUDMUND (istuu syömään). Istukaa vain alallanne ja syökää, Janne! — Ehkä teillä on jotakin hauskaa kertomista, niin minä unohtaisin hetkeksi päänkipuni!
INGA. Janne istui juuri puhumassa Helgasta, kun sinä tulit. Hän sanoo Helgan ikävöivän tänne kylään.
JANNE. Niin se nyt on. Ja kun minä sain kuulla, että Per Mårtensonin vaimo oli kuollut, niin minä tulin ajatelleeksi, että ehkä joku järkevä ihminen, niinkuin te, Inga-emäntä, voisitte ottaa puhuaksenne —