INGA. Se oli ehkä jokin vanha muisto-esine, josta hän tahtoo päästä nyt kun aikoo mennä naimisiin. Ehkä hän on saanut sen Helgalta.
ERLAND (levottomana). Jospa se olisi!
INGA. Jos ei tietäisi miten asiat ovat, niin voisi melkein uskoa Gudmundin ajattelevan enemmän Helgaa kuin Hilduria. On oikein hyvä, että hän menee naimisiin tänään. (Erland yhä katsoo ulos eikä vastaa.) Sinä et kuuntele mitä minä sanon, isä.
ERLAND (varovasti, koetellen). Et kai sinä, äiti, katsonut Gudmundiin silloin kun Janne puhui tappelusta?
INGA (ymmärtämättä häntä). Tappelustako? — — Kai tarkoitat hänen puhettaan Per Mårtensonista?
ERLAND (menee istumaan, sivelee otsaansa). Niin, niin. Sitähän minä tarkoitin.
INGA. Onpa ikävää olla tänään poissa kirkosta. Kyllä Gudmundista ja Hildurista tulee kaunis morsiuspari.
ERLAND (taistellen yhä kiihtyvää levottomuutta vastaan). Niin, varmaan he ovat kauniita katsella.
GUDMUND (tulee oikeanpuolisesta peräovesta). Ei teidän tarvitse kauan odottaa, isä. Olen pian valmis.
INGA. Häävaatteesi ovat kirstun päällä huoneessasi. Kunhan saisit niitä ilolla kantaa!