(Oikealta kuuluu rattaiden jyrinää, ne pysähtyvät.)
LAUTAMIES (tulee kuistiin tähystämään. Hämmästyy, nähdessään Erlandin ja Gudmundin tulevan lehtimajan kulmauksen takaa). Mutta mitä teitä te tulette?
ERLAND (kätellessään ja tervehtiessään). Me sidoimme hevosemme puutarhanportille, lautamies. Arvelimme, että kenties ei sillä puolen sattuisi olemaan väkeä. — On eräs asia, josta meidän pitäisi puhua teidän kanssanne ennen vihkimistä.
LAUTAMIES (hämmästyneenä). Mitä nyt on tapahtunut? — No, sopiihan se, vaikka meidän oikeastaan pitäisi tähän aikaan olla matkalla kirkkoon.
ERLAND. Me tahtoisimme mielellämme että Anna ja Hildur olisivat läsnä.
LAUTAMIES (hyvin hämmästyneenä). Mitä Herran nimessä? Onko jotakin ikävää tapahtunut? Eipä ole juuri tavallista, että morsian tulee morsiuskamarista näyttäytymään vieraille ennenkuin kirkkoon lähtiessä.
HILDUR (ikkunasta). Minä kuulen, että Gudmund haluaa puhella äidin ja minun kanssani. Minä tulen alas, kunhan saan päälleni viimeiset kultarannerenkaani.
LAUTAMIES (astuu pöydän luo ja täyttää kolme lasia). Voimmehan kuitenkin ottaa lasillisen, ennenkuin te tuotte esiin tuon salaisuutenne, olkoon se mikä hyvänsä. (Kohottaa lasinsa.) Terve! Olkoon tämä päivä onnen ja siunauksen päivä sekä nuorille että meille vanhoille! (He kilistelevät keskenään ja juovat. Lautamies istuutuu.) Istukaa nyt ja avatkaa kielenne siteet!
ERLAND (istuutuu oikeanpuoliselle penkille, Gudmund jää seisomaan pöydän eteen). Emmekö odota, kunnes naiset tulevat?
LAUTAMIES. Niinkuin tahdotte, Erland Erlandsson! (Vaitioloa.) Hildur ja Gudmund eivät ainakaan voi hääilmaa moittia.