GUDMUND (kuuntelee). Kuulkaa!… Miten hiljaa ollaan sisällä! Nyt siellä on saatu kuulla tuo uutinen. (Äkkiä katkeroituen.) Ajattele, kaikki nämä laitokset ovat tehdyt minun häitäni varten! Kaikki tämä olisi ollut minun omaani! (Yhä enemmän liikutettuna.) Oi, minä olisin valmis menemään huutamaan sinne, että kaikki on valhetta! Että minä olen keksinyt sen kaiken pannakseni Hildurin koetukselle!
ERLAND. Eipä hän juuri koetusta kestänyt.
GUDMUND. Niin, se on kyllä totta. Mutta mitä minä siitä välitän? Mitä siitä vaikka hän onkin itserakas ja ylpeä? Hän on kaikessa tapauksessa tämän seudun komein ja kaunein tyttö. — — — Nyt me olisimme olleet matkalla kirkkoon, isä, ja sitten minä olisin istunut ylinnä hääpöydässä, ja kaikki olisivat kadehtineet minulta kaunista morsianta. Minä olisin tanssinut ja leikkinyt koko päivän. Ja nyt on kaikki mennyt myttyyn! Olinpa typerä kun tunnustin! Nyt minä menetin elämäni parhaimman päivän.
ERLAND. Sinun äitisi ja minä iloitsemme siitä, että sinä tunnustit, Gudmund.
GUDMUND. Iloitsetteko te siitäkin, että minä joudun linnaan?
ERLAND. Tiedämme kyllä, ettei se suinkaan ollut sinulle helppoa.
GUDMUND. Niin, kyllä te olette hyviä kun kiitätte minua sen vuoksi että olen tärvellyt koko tulevaisuuteni.
ERLAND. On vielä yksi joka sanoo, että sinä olet tehnyt oikein.
GUDMUND. Kuka?
ERLAND. Suotorpan Helga.