LAUTAMIES. Mutta olethan sinä yksin, Hildur? Missä on Gudmund?
HILDUR (ylpeästi). Gudmund on mennyt etsimään sitä vaimoa, joka sopii hänelle, isä. Nyt te pääsitte saamasta häntä vävyksenne.
LAUTAMIES. Se on oikein, Hildur! Rohkaise mielesi! Olenhan aina sanonut, että sinä olit liian hyvä hänelle!
HILDUR (purskahtaa itkuun. Erlandille). Ei, minä en ole liian hyvä niinkuin isä sanoo. Sano hänelle, isä Erland, että minä alan ymmärtää — — Minä alan ymmärtää —
(Hän keskeytyy itkien ja nojautuu äitiinsä.)
(Gudmund ja Helga tulevat hitaasti kävellen tietä kiviaidan takaa. Gudmund pitää käsivartta Helgan vyötäisen ympärillä ja puhelee hänelle kiihkeästi. Helga astuu pää kumarassa ja kuuntelee. He eivät katso lautamiehen puutarhaan. He ovat melkein ehtineet ohi, kun Erland huomaa heidät ja huudahtaa.)
ERLAND. Gudmund!
GUDMUND (pysähtyy ja kääntää onnesta säteilevät kasvonsa isää kohti). Niin, mitä sanotte tästä, isä?
ERLAND. Minä sanon, että nyt minun ei ainakaan tarvitse pitkiin aikoihin sanoa mitään. Nyt minä saan taas olla vaiti.
Esirippu laskee.