— Ole hyvä! sanoi rehtori hellittämättä katsettaan papereista, ja Mikko Tiukkatuuli istui. Hänestä tuntui omituiselta olla niin kovin lähellä rehtoria; he istuivat vastakkain pienen pöydän ääressä — niinkuin "hörrissä"!
Äkkiä syöksyi veri Mikko Tiukkatuulen päähän. Nyt oli tutkinto edessä! Nyt oli rehtorin ykkönen voitettava. Nyt, nyt! Jos menee huonosti! Jos hän jossakin kohdassa… joutuisi pois tolalta!
Kuuron aikaa rehtori teki muistiinpanoja paperille. Mikko Tiukkatuuli näki kaikki nimet kirjoitettuna, jokaisen vieressä oli pieni merkki, aina hänen nimeensä saakka, se oli arvosana. Se ei ollut kirjoitettu numerolla, vaan jollakin salaperäisellä merkillä.
Viimein rehtori kohotti katseensa.
— No — onko nyt sinun vuorosi, Mikko? Mutta — oletko sinä terve?
— O — olenhan minä, kiitoksia!
— Juo hiukan vettä! sinä näytät olevan sen tarpeessa!
Ujostellen joi Mikko Tiukkatuuli vettä, vaikkei hän sen tarpeessa ollut! Hyvää se teki sentään! jossakin kohdassa… joutuisi pois tolalta!
— No. Meillä oli esillä Kaarle X Kustaa, joka kuoli — milloin!
— 1660, vastasi Mikko Tiukkatuuli alakuloisena: tuli kun tulikin pohjoismaiden historiaa.