— - Oli hohtavan kirkas aamupäivä, heinäkuun yhdeksäntenä päivänä. Koulu mäkeä kohti kulki arvokas, juhlapukuinen yleisö. Siinä astui kaupunginvouti Bech rouvineen ja Antti heidän välissään; kulmassa he kohtasivat lukkari Sörensenin laajassa mustassa, pitkäliepeisessä takissa; hänen silkkihattunsa hohti kuin metalli; hän talutti pikku Miehentappajaansa kädestä. Taaempana tuli kamreeri Ingebrigtsen viiden poikansa kera; hänen vaimonsa oli myöskin mukana ja kolme tytärtä laveissa pussihousuissa ja pääkampa tukassa. Kamreeri Ingebrigtsen toi aina koko joukkonsa; niinpä nytkin, vaikka nuo viisi olivat hartaasti rukoilleet, ettei tyttöjä otettaisi mukaan! Tuli rouvia mustissa silkkihameissa, päivänvarjot kädessä, eukkoja, joilla oli leveät, kankeat hameet ja kolmikulmainen saali hartioilla; kaupungin molemmat papit, valkeat liperit kaulassa ja silkkihattu päässä, virkamiehiä ja kauppiaita ja laivuria, joilla oli karkeat siniset sarkatakit ja kovat kourat, suutareja ja räätälejä juhla-asussa, kiiltävissä saappaissa ja harjatuissa takeissa.
Tämä oli kuin kirkkoon meno sunnuntai- aamuna. Mutta nyt oli tiistai — ja todistusten jako koulussa.
Pojat kävelivät vanhempainsa, tai tätiensä, tai muorin ja vaarin kera juhlallisina, tukka vedellä kostutettuna ja kammattuna, ja elleivät he olisi olleet niin erilaisia iältään ja suuruudeltaan, olisi heitä saattanut luulla rippilapsiksi.
Mikko Tiukkatuuli tuli isänsä ja äitinsä kanssa. Kotona hän oli kovasti saanut riidellä, sillä sisaret olivat rukoilleet äidiltä lupaa päästä mukaan, mutta se ei ensinkään ollut Mikon mieleen. Ilmankin pojat puhuivat alituiseen, että hän leikkii "tyttöjen kanssa", on "tyttöpoika", j.n.e.
Koulun mäessä tapasivat he räätäli Johnsgaardin vaimoineen. Matti käveli heidän välissään. Edempänä liittyi heihin kauppias Selmer, Simon ja kahden pienemmän poikansa kanssa. Simolla oli kiiltävillä napeilla koristettu verkatakki yllään.
— Teille, herra Selmer, tämä juhla on iloinen tilaisuus, sanoi räätäli
Johnsgaard. — Kaiketi he ovat ensimmäisiä luokallaan, kaikki kolme!
— No, vastasi herra Selmer hymyillen, — Simosta olen varma siinä suhteessa. Noista toisista miekkosistani olen epätietoinen.
— Vai on Simo sellainen päälläpäsmäri! sanoi Mikko Tiukkatuulen isä.
— Niinhän tuo, herra ruununvouti, on tavallisesti ollut toveriensa joukosta ensimmäinen.
Mikko Tiukkatuuli puri huultaan, — ei Selmerin nyt sentään tarvinnut olla noin varma asiasta; voisihan sattua, että Antti Bech anastaisi Simolta tuon ensimmäisen sijan! Eikä Simon norjalaiset ainekirjoitukset olleet likimainkaan niin mainiot kuin Antin! Hän, Mikko Tiukkatuuli, oli kyllä lukenut molemmat.